United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olet rehellinen, hiljainen ja ahkera, sinä lisäät omaisuuttasi ja Jumala siunaa työsi. "Mutta oletko koskaan nähnyt, että satakieli rupeaa varpusen pariksi tai notkea gaselli kuormajuhdan pariksi? Ne eivät sovi yhteen. Katso tuonne ja sano itse, sovitko sinä lapselleni Mirjamille." Ja hän työnsi pitkällä sauvallaan syrjään viheriäisen, villaisen esiripun, joka oli huoneiden välillä.
Kuin satakieli lehväin peitossa hän lemmensairaan rinnan valitusta saa lehdot, ilmat soimaan sulontäyttä: tuo tuska, kaiho sointuva, ei käy se ohi korvan, sydämeen se koskee. PRINSESSA. Ja ihannoimansa jos tuo hän ilmi, hän sille antaa nimen Leonora. LEONORA. Se nimi sinun on, kuin minunkin. Ma pahastuisin, jos se toinen ois.
Kaikki häntä kuuntelivat ja ihailivat. "Ei monta laulajata ennen ole kuultu", sanoivat kaikki. Pappilan läheiseen lehtoon oli satakieli sijansa ottanut. Sinnepä nyt pappilan mamselit pienen lehtimajan laittoivat, köynnöksillä sen koristivat ja turvepenkeillä varustivat. Sinne koko perhe illoin kokoontui kuuntelemahan kuuluisata visertäjää. "Voi kanaljaa, kuinka kauniisti laulaa", sanoi provasti.
Kun nyt satakieli joutsenta silmäili, ja hiljalleen lentimiänsä liikutellen, taivaallisella sävelkielellään puhutteli, niin se vanha paha vihollinen, kateuden nimellinen, jälleen voimallisesti heräsi joutsenen povessa: hän tarttui pyristeleväiseen ja painoi sen syvälle kylmään armahtamattomaan veteen.
Lämmin tuoksuhenkäys, enkelin hymyily kävi kautta luonnon; silloin kuului hiljainen siipien suhahdus, ja joutsenen sydämen puoleen painui satakieli, laulun kuningatar.
Hän kaipaa huokauksella armasta vanhempaiskotoa, missä hän sisarensa rinnalla kasvoi sulassa rakkaudessa maailman pahuutta aavistamatta, missä kaikki olivat niin hyvät ja missä Hellaan kaunokiharaiset nuorukaiset ihastellen seisoivat heidän jalkainsa juurella. Tätä se on, jota satakieli laulaa, tätä se on, jota hän uskoo yön hiljaisuudelle ja kesä-illan lauhkeille tuulille.
Niin näyttää, kukat, eläimetkin käy valhesuulla jokainen. Korean narrin kanssa lilja se liehuu, tuoko siveää? Myös perho suukoin huikentelee, jo unhoon viattomuus jää. Ja orvokinkaan kainoutta en takaa, pikku kukkanen se kiemaellen kietoo, tuoksuu, ja maineeseen on kaiho sen. Mä epäilen, jos satakieli tunteistaan laulaa, eikö vaan viserrä, itke, liioittele se yksin tottumuksestaan.
Kuin nimittäin puolalaiset sanat czlovick: ihminen, ja slovick: satakieli, kuuluvat samalta saksalaisen korvaan, ja saksalaiset sivistyttämisen nimessä mielellään kääntävät raa'at slaavilaiset sanat oikeaksi kultuurikieleksi, oli eräässä tilaisuudessa tapahtunut seuraava keskustelu: Mikä nimesi? kysyi saksalainen upseeri Bartekilta. Slovik. Scsloik? Vai niin. Hyvä!
Mutta apulaisen nuori rouva, jonka sylissä lepäsi pienoinen lapsi, rupesi sitä uneen nukuttamaan ja hyräili: Siell' on lapsen hyvä olla Tuonen Herran vainiolla Kaitsea Tuonelan karjaa. Pienonen nukkui, ja nyt visersi satakieli hienoimpia säveleitänsä. "Kanaljaa!" kuiskasi provasti. "Suloista!" huokasi Helmi. Myöhään yön suussa he vasta lähtivät kotia.
»Sun ja Eevan vuoksi jo monet vuodet multa hukkaan juoksi. On Satakieli mun.» »No hyvä, lähden siis yksin. Naisen tähden, naisen tähden!» Ja Hannu lähti yöhön yksinään ja kuume kiehui hänen veressään. Mit' oli nainen? Ystävä? Hiis vie, ain' oli varmin yksinäisen tie! Mut takanaan iyy-iyy-iaa hän kuuli: tsha-tsha-tsha-tsha-tsha-tsha-tshaa!