United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuo kaunis näkemäni katosi Nyt silmistäni, virren ihana Ja soma sävel herkes kuulumasta, Ja edessäni seisoi mies, jon kalpa Viel' lasketusta verestäni suitsi. Nyt säikähdyksestä mä heräsin. KAARLO. Ne kovat kärsimykset, joita täällä Te aina saatte kestää, mieltänne Ne synkistyttävät ja öilläkin Jo rauha karttaa teitä.
Juuri samalla tavoin hän Morois'n metsässä minua iloittaakseen matki lintujen laulua. Hän lähtee nyt, ja tämä on hänen viimeinen jäähyväisensä. Kuinka hän valittaa! Juuri noin laulaa satakieli, kun se suven lopulla virittää jäähyväis-säveliään syvän surun vallassa. Ystäväni, en koskaan enää saa kuulla sinun ääntäsi!" Sävel värisi yhä kiihkeämpänä. "Oi, mitä vaadit? Ettäkö tulisin luoksesi?
Ja joka kerran, kun tuo sävel raikuu, niin soittimesta armahani kaikuu kuin ensi lemmen soinnut riemuineen. Ja lempemme kun vihdoin sammuu, haihtuu, ja uskolliseen ystävyyteen vaihtuu, luo laulu sillan *aikaan menneeseen*.
Laivalla on muutamia sveitsiläisiä käsityöläisperheitä. Niiden lapset lauleskelevat sveitsiläisiä kansanlauluja kaksiäänisesti. Sveitsin vuorista ja muusta luonnosta on laulujen aihe. Muukin sveitsiläinen yleisö innostuu ja yhtyy lauluun. Erään laulun värssyt aina loppuvat sanoilla: "oi armas vuoristo, nyt hyväst' jää, nyt hyväst' jää!" Sanat ja sävel painuvat mieleemme.
Erästä tohtorin laulamaa laulua hän ei ollut kuullut kihlaus-ajastaan asti, ja nuo sanat, tuo sävel, joihin niin monta suloista muistoa oli kätkettynä, olivat loihtineet esiin muinaisia muistoja ja synnyttäneet hänessä sanomattoman halun saada nähdä Robertin, sellaisena kuin hän silloin oli, voida itse tuntea samalla tavalla kuin silloin.
Sävel vielä yksi kolmas, yhä voimakkaampi ja täysi-äänisempi. Luutnantti säpsähti hämmästyksestä. Emilialla oli kyllä kitara vaan siinä oli ainoastaan kolme kieltä; ostaa uusia hän ei vielä ollut ennättänyt, ja paitsi sitä eihän Emilia ollut kotona. Uudestaan helisi sävel, ja tällä kertaa niin täysi-äänisesti kuin jos se olisi tullut siitä huoneesta, jossa hän oli.
Auringon jo vuoret peittää, Taivas purppuransa heittää, Ilta hämäröi; Kuuhut laakson hopeoi jo, Sävel satakielen soi jo; Riennä, Seidi, Herras ikävöi! Oi, hän saa, kuin tuuli väikkyin, Vait kuin yö, kuin kauris säikkyin Puolisonsa luo, Polveaan jo notkistaapi, Herralt' ilokatseen saapi, Hunnun varjon Kasvoiltansa luo.
Tutustumisemme tapahtui muutamana maanantai-aamuna heti jälkeen päivän nousun. Vanhempani olivat sunnuntaina tavanneet Pekan kirkolla ja pyytäneet häntä nikartelemaan meille. Pekka suostuikin tuumaan, ja seuraavana aamuna, kun minä vielä makasin parhaassa aamu-unessani eteisen ullakossa, alkoi laulun sävel tunkeutua korviini.
Sanatooriolle kuului läheisen kosken kohina. Se oli Eeville kotoinen sävel. Se oli kuin tervehdys Soinamon rannoilta. Hän kuvitteli mielessään nukkuvansa kanervikossa kotikosken partaalla. Unohtuivat väliset vuodet ja kaikki niiden tuottamat kärsimykset. Hän oli lapsi ja oli väsynyt. Ei hän unelmoinut, ei toivonut mitään.
Me kuljemme kylästä kylähän näin, ohi kylien koirien räkyttäväin, ja keskellä raition raakuuden sävel soipa on keväimen. Me kaksi, me tulemme metsästä ja me metsien ilmaa tuomme, me laulamme nuoresta lemmestä ja lempemme kuvan me luomme, me luomme sen maailman tomusta niin kuin Luoja loi ihmisen Eedeniin ja korvesta kohoitamme me sen kun vaskisen käärmehen.