United States or Peru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kanat kaakattelivat, näivettyneet kalkkunat huutelivat alinomaa toisillensa. Mustan ja lahonneen rakennuksen, luultavastikin, saunan kynnyksellä istui roteva mies kitara käsissä, laulellen jonkunmoisella reippaudella: "Ja kunu oli ilima niini kolokkoa. Ja kunu ei minunu kulutaani kuulukaan!" Paksu mies tuli kamariini. "Jo tuodaan teetä teille", sanoi hän minulle, ystävällisesti myhähtäen.
Minä otan vastaan valasi ja aion pitää sen omanani! vastasi Lodoiska säihkyvin silmin. Ota osaltasi sydämeni ajaksi ja iankaikkisuudeksi! Aurinko oli jo laskeutunut tammipuitten latvojen taa, kuu kimmelteli hiljaa juoksevan joen pinnalla ja yhä vielä kaikui Bernhardin kitara Lodoiskan jalkojen juurella hämärässä puutarhassa.
Ja samassa kuuluikin syvä, miehekäs ääni, joka hartaasti, kiihkeän voimakkaasti messusi: »Kunnia olkoon ... Jumalan kor-keuu-des-sa ..., ja maassa rauha ... ja ih-mi-sil-le ... hyvä tahto...» Lopulta ääni, joka oli kajahtanut mahtavana, kaikki voittavana, hiljeni, tyyntyi, verkalleen ikäänkuin rauhoittuneena nukkui pois; kitara heläytti vielä pari sävelkierrosta ja hiljeni sekin, vaikeni vähitellen, hyvin vähitellen, hienoni, hienoni, kunnes sen ääni viimeisillään värähteli tuskin kuultavana, niin että se tauonneenakin vielä soi korvissa pitkän aikaa, vaikk'ei siitä tiennyt, oliko tuo sointi kitaran ääntä vai kaikua mielikuvituksesta.
Sohva oli vähän toisin asetettu kuin eilen, lähempänä seinää, ja pöydällä seisoi japanilainen teetarjoin pullakkaisella kahvikannulla, kristallisella sokerirasialla ja kahdella pienellä sinisellä posliini-kupilla. Samalla pöydällä oli kitara, ja hieno harmaja höyry kohosi köynnösmäisesti itämaalaisesta köynnös-kekosesta.
Tyynnä naskaa seinäkello, Kitara se hiljaa vain Itsestään jo soida alkaa, Ja ma oon kuin unissain. Nytpä oikea on hetki, Saavuin paikkaan oikeaan, Ja ma luulen, huulilleni Sanan oikean ma saan. Katsos, lapsi, häilyy usvat, Sydänyö jo häämöttää! Vuon ja metsän humu yltyy, Vanha vuori heräjää. Soitot, laulut kääpiöiden Kautta rotkoin raikahtaa, Ja kuin kevään kiihkoss' esiin Kukkametsät versoaa.
Joku kitara kaukana helkkää; vana aamunkultahan jää. ER
Voi minun lintuni, Voi lintukultani, Lintu sininen, Sua oottelen! Kuuletko kuinka kauniisti se hylky laulaa? Se on käsittämätöntä. Minä olen kolme kertaa antanut ottaa häneltä kitaran pois, ja hänellä aina kuitenkin on kitara. *Mangipani*. Tämä käypi yli ymmärrykseni. Mutta sanomattoman kauniisti hän laulaa. Suokaa anteeksi, teidän armonne, minun on sääli sitä tyttö parkaa.
Sävel vielä yksi kolmas, yhä voimakkaampi ja täysi-äänisempi. Luutnantti säpsähti hämmästyksestä. Emilialla oli kyllä kitara vaan siinä oli ainoastaan kolme kieltä; ostaa uusia hän ei vielä ollut ennättänyt, ja paitsi sitä eihän Emilia ollut kotona. Uudestaan helisi sävel, ja tällä kertaa niin täysi-äänisesti kuin jos se olisi tullut siitä huoneesta, jossa hän oli.
Sinä laulat pyhästä neitsyestä niin lämpimästi kuin ainoastaan tosikatolilainen laulaa voi. Jos kansalaisesi sen kuulisivat, niin he polttaisivat sinut leimuavalla roviolla. Bernhard vaikeni. Ja entä jos nyt olisinkin katolilainen? virkkoi hän yht'äkkiä ja kitara putosi maahan hänen kädestään. Haaveilija! soperteli ruhtinatar.
Vaan äkkiä näki hän "hempukkansa" silmien isonevan äärettömän isoiksi, siltakaaren näköisiksi; kitara liukui hänen käsistään, kolahti lattiaan ja antoi säveleen, joka kuului siltä kuin olisi kajahtanut hornan sisimmästä syvyydestä.