United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikk' kivihohtein säihkyy vaattehes, Ei sädekään käy yöhön sydämes. Sen aikaa tiedän. Näin sun unissain Ja synkän yön näin sydämessäs vain Ja käärmeen näin, mi syö sun sydäntäs, Näin, kulta, kuink' on kurja elämäs. Niin, kurja oot, en vihaa kanna, en; Oi, kulta, jäimme kurjiks kumpikin. Siks kuin saa kuolo sairaan sydämen, Oi, kulta, jäämme kurjiks kumpikin.
Mut jos ma pöllö oisin, Heti lentäisin rinnoilles; Sä pöllöjä suosit ja terveeks Teet tuskat pöllöjes. Ma unissani itkin, Näin hautasi unissain. Ma nousin, ja vielä kyynel Se virtasi poskillain. Ma unissani itkin, Näin unta, sä hylkäsit mun. Ma nousin ja muistoja itkin Sun, kauvan kaivatun. Ma unissani itkin, Sa taas olit ystäväin. Ma nousin, ja vieläkin juoksee Tää kyynelvirta näin.
Nyt taru aioista muinaisista On vilpas, eloisa muistossain: Sen sain kai kansani jutelmista, Tai lienen kuullut sen unissain. Se haamun nostaapi valoisalle, Jonk' unhe peitti jo vaipallaan. Kenties lie jäänyt sen vaipan alle, Mä luulen, parhaimmat Suomenmaan. Jo heräs Suomi ja ääntä kuuli, Jot' omat kuusensa huminoi, Ja Nuijataistelun vilpas tuuli Pois sumut Suomesta synkät loi.
Ma näin sun unissain, Ja yönkin sydämessäs nähdä sain, Ja käärmeen näin, mi syöpi sydäntäs, Näin, kulta, kuink' on kurja elämäs. No ompas luikkuja näitä! Ja rummutkin rämpättää! Tuoll' oman kultani häitä Nuo tanssia rötköttää. Ja soittoa sytee ja syyhtää Niin huilut kuin symbalit; Vaan välillä itkeä nyyhtää Kaikk' hyvät enkelit.
Jos sinne tulla voisin! Siell' elpyis sydämen', Siell' ilman huolta oisin Ja vapaa, riemuinen! Tuon toivon maan ja uskon Nään usein unissain; Mut säihkeess' aamuruskon Kaikk' usviin haihtuu vain. Sua lemmin, lemmin mä vieläkin, Ja mailma jos raukeaisi, Sen raunioista ilmoihin Viel' lempeni lieskahtaisi.
Tyynnä naskaa seinäkello, Kitara se hiljaa vain Itsestään jo soida alkaa, Ja ma oon kuin unissain. Nytpä oikea on hetki, Saavuin paikkaan oikeaan, Ja ma luulen, huulilleni Sanan oikean ma saan. Katsos, lapsi, häilyy usvat, Sydänyö jo häämöttää! Vuon ja metsän humu yltyy, Vanha vuori heräjää. Soitot, laulut kääpiöiden Kautta rotkoin raikahtaa, Ja kuin kevään kiihkoss' esiin Kukkametsät versoaa.
Nyt hillitä enää itseään ei kolmas voinut, vaan kohotti pään ja illan autiuteen hän huus kuin kuoleman kammo, kuin usko uus: »Miks kangastu minulle milloinkaan ei kasvot sankarikuninkaan, ei pappien eikä piispojen, isä Lutherista nää unta en, lien unissain, lien valveillain, näen eessäni luurankomiehen vain ja viikatteen, jolla niittää hän, kun päivä on taistelon päättyvän, ja tuntilasin, min hiekka jo on lopussa kuin moni kohtalo.