United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pedot öiset heräs, lähti leopardi piilostansa, tiikeri, tuo karavaanein kauhu, leijonakin, metsästäjän lempi, oksat risahteli, risut taittui, kaukaa karjunta yön ilman halkas. Ja ma muistin Ajattaren haamun ja ma kysyin äänin vavahtavin: »Eikö koskaan Ajatar tuo kuole? Eikö koskaan koita kansain onni?» Liene kuullut ei hän kysymystä. Vaiti istui hän ja vaiti minä.
Ja sylitysten siihen he nyt taipui, Kunnekka itkuun, viluhun he vaipui. He ruusustohon vihdoin nukkuivat, Ja kauan, kauan uinui molemmat. Kuin lapset heräs, loisti aurinkoinen Ylhäällä. Tuntui niinkuin oudonmoinen Ois näky ollut. Missä olemme? Jumalan kiitos, yö on ohitse! Nyt joutuin kotiin! Soutamahan lähtiin. He viipyi kauan, vaan kuin viimein nähtiin Kotoinen ranta, ihme ilmeinen!
Sun äitis vaipui maahan tainnoksiin, Ja kun hän heräs, tuless' oli tupa, Valittain palaneella kynnyksellä Sä makasit; hän otti sun, lens' savun Ja liekin läpi taloon sai siell' isäs virui Nyt verissään, ja tulten ratinassa Soi kaukaa sotamiesten pilkkanauru. Sen selvään kuulen, näen tulenkin Ja talon, metsän, pellon oikealla.
Ja arentaattoriksi Sun jäädä suotu ois, Mut itsetuntos kasvoi, Sä katkoit kahleet pois. Ja omin auroin, aattein Sa läksit kulkemaan, Ja arentaattorista Sa astuit herraks maan! Ja voimas jalot, suuret Ne heräs heräjää, Ja kulkiessas seestyi Yhäti määränpää. Mut puolinaist' on vielä, Alulla vasta työs. Viel' laulus lasten laulut, Ja kyntös pientä myös! Siks siipes auki, kotka! Ja lentoon korkeaan!
Eikä posket ainoastaan, vaan kaulakin ja ohavukset ja otsa. Hän luki kirjoituksen alusta loppuun, luki uudestaan taas, ja vielä kerran ja monta monituista kertaa. Jo osasi sen ulkoa aivan. "Jo vaipunut ol' sydämeni toivo, Kuin yö ol' mielen' synkeä ja musta Ja tunnon aallot epäilyksen jäissä! Mä tulin luokses poskes punastuivat! Se oli lempen' armas aamurusko! Ja toivo sydämessän' heräs jälleen.
Vaan kun huomenna he tutkii, Enkä vastata ma voi; Viisitoista raippavitsaa Seljässäs, Sebastian, soi? Oi, en voi ma sitä jättää!» Ja hän itki, polvistui, Kyynelin ja rukouksin Unen helmaan laskeutui. Heräs koittehessa vasta; Hämmästyvän näytti mies, Kolmen tiiman päästä heidät Taasen tulevan hän ties.
Kun arpaa Euroopan ja Aasian hän äsken käsissänsä punniskeli, hän samanlaisna nähtiin seisovan. Kun viimein voiton päivä iltaan ehti ja verkkaan kääntyi historian lehti, hän oli hiljaisista hiljaisin. Vain silmissänsä, kylmissä kuin teräs, kuin varkain jotain välähti ja heräs: Mars, sodan tähti, yli Nipponin! »Sa David, korkealle sun nimes nostettiin!
Tiheämmin asutuilta seuduilta on se jo hävinnytkin melkein sukupuuttoon. Suksimiesten laulu. Ylös Suomen pojat nuoret, ulos sukset survaiskaa! Lumi peittää laaksot, vuoret, hyv' on meidän luikuttaa! Jalka potkee, suksi notkee sujuilevi sukkelaan! Heräs tuuli tuntureilla, lehahtihe lentämään. Sukkelat on sukset meillä, lähtään veikot, kiistämään!
Kun vienoinna aamu hohti, Ja usvat siinnossa näin, Rusomaininki purttani johti Kevätunten impehen päin. Mä näin, miten tieltäni luisti Hän rannan rimpien taa Ja kaihoten tukkaa puisti Hajakutria, kiiltoisaa. Kun kyntörastas jo puussa Univalvein lauluhun käy, Kun veet heräs salmen suussa, Niin häntä ei enää näy.
Ja mieleensä nyt johtui vuossatain unelmat, Nuo verta uhkuvaiset, nuo kuolon kamalat, Nuo, joiden surkeutta niin itki katkeraan, Niin että heräs raukka hän kyynel poskellaan. Nyt muisti, kuinka vieras jo aikaan hämärään Maan ryösti hältä, kalpa ja risti kädessään. Hän pojat parhaat Suomen löi miekoin terävin Ja Suomen ohjat otti nyt käsin verisin.