United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mun hän on tuo joutsen vieno, uiva utuharsoissaan, valkovarren viiva hieno, kautokenkä, käsi pieno alla valkohansikkaan. Mut jos ripsen alta salaa salaman vain silmä lyö, koko Kastilia palaa, säilät surmantöihin halaa, monta silmää peittää yö! Kenpä arvas hurmioita, joita hurja mulle soi, kenpä laski suuteloita, lemmen kuiskehia noita, jotka yöhön huminoi!
Mut aron tuuli hiljaa huminoi: »Tie sama kaikkien on kulkeminen. Jos oli kerran kansa onnellinen, sen kaltaisiks myös toiset tulla voi. Mi kerran täyttyi aroill' Aasian, lie mahdotont' ei mailla Europan, ja vaikka heimon tuon jo hiekka peitti, niin varmaan monta jälkehensä heitti se hengenheimolaista maailmaan tuot' aikaa vanhaa uudeks uskomaan.»
Illat istun ikävässä, Kankaita aurinko punertaa, Aatos toivon siivillä lentää Viheriäisen metsän taa. Siellä vuorten tuolla puolen Maaliman suonet pulppuilee, Siellä kyliä, kirkkoja kiiltää, Laaksoissa jokia virtailee. Täällä kolkon korven mailla Kuusisto raskaasti huminoi, Tumma puro vehoista vilkkuu, Kurjen kuikutus suolta soi.
Jo hämyy, uneen vaivun, Mun uuvutti päivän työ. Yli hautani lehmus huminoi, Miss' satakieli laulelee; Soi laulussa lempi, lempi, Sen uinuja kuulla voi. Romansseja Pekka Parka. Ja Hannu ja Kerttu tanssivat vaan, Ja silmät ne säihkyy armaat. On Pekka vait, ei liikukaan, Ja kasvot on tuhkanharmaat. Ja Hannu nyt Kertun sulhanen on, Koruvaatteissa viettää he häitä.
Hän katseli virran välkkyvää vettä ja sen kauniita kalliorantoja. Tuuli huminoi hänelle, ja koski kuohui. Luonto säesti sulavin sävelin hänen haaveilujansa. Tämän rakkaan kodin helmassa, tässä kosken partaalla koivun alla hän istui, ja tuossa, tuota kapeaa metsäpolkua tulisi hän, tuo valkolakkinen, kookas nuorukainen.
Grotte on tullut maailmanmahdiksi. Istuimeltaan kirjatulta Frode hohtaa kullassansa, Symbaalit ja huilut soi, Pylvässalit huminoi, Siellä hän sallii katsoansa, Poikaverta kun vilvakkaa, Grotten kullan ostamaa, Ilakoi.
Suomen hongat huminoi ja uudet laihot uusin lauluin soi. Sa talon teit! Sa itse veistit hirret, ne vedit poikki nummen paatisen. Vihisi sulle vastatuulten virret, et vaipunut, vaan nousit nostaen.
Me kaksi, joill' ei ole ystävätä, rikkaita oomme; meillä onni on, me, jotka katselemme juhlaa tätä vain ulkoa kuin orvot ilohon; palakoot lamput, sulosävel soikoon, sisällä nuori kansa karkeloikoon; luo, Svanhild, silmäs, tähtitarhoihin; tuhannet lamput loistaa *sielläkin* Oi kuule, armas, sävel illan soi, lehvissä lehmusten se huminoi Ah, meille tähdet korkeuden palaa
Ma sinne, sinne kaihoan luo elon lyhyen unelman, miss' unhoitusta laulut soi, puu tumman-vehryt huminoi. Tuon katumuksen tunnen vaan: kun meidät liitti mahti maan, miks tuhat vuotta eläneet me emme, tuhat lempineet ja nousseet vielä haudastamme! Niin raukes hukkaan unelmamme.
Tutusti tummat metsät nää ne meille huminoi, soi virttään koski kuohupää, yöt tuikkaa, kesät kimmeltää, näin Suomi meille siintää, soi, sydämen haltioi. Täss' auroin, miekoin, miettehin on taatot taistelleet, täss' on, mit' aika antoikin, säin armahin, säin ankarin, sukumme surmataipaleet he kaikki kestäneet. Tään kansan taistelut ken voi ne kertoella, ken?