United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !


Yht' ihanaisena kuin sinut kerran näin, olet tuossa tai'an luomana taas, kaunoinen salomaa. Taas näen sun, mökin tyynen tuon, kukat, varjovat pensaat, lammen välkkyävän, vaarat korkeat nuo. Nään sinut, ennellään, nään taas tutut, lempeät kasvot, joit' olen kaivannut kuin kesä lämmintään. Kaikki ma taasen nään: lukemattomat, armahat muistot kuin kukat kirren alt' elpyvät taas elohon.

Runon raikuvan kuulen ja nuoreksi luulen taas itseni, taas elon karkelo käy, taas viittovi taistot, veren kuohuvi vaistot punahehkunta, jolle ei loppua näy. Taas nään sinut illoin kuin näin sinut silloin elonliekissä seisovan seppelepäin, mua vaativan sinne, mihin jyrkin on rinne taru lempeni, jonka jo loppuvan näin.

Hämärry ei, ei valkene kaartaa vaan Hopeisna, kulta-päivyen sijaan, Venettä, hiljaa keinuvaista Veellä, mi huuhtovi Lemun nientä. Nyt surren nään ja riemuten seudut nuo, Miss', nuorukainen sie ikävöimä, sait Maineesi, Ramsay kutsuit urhot, Lippua suojaten, ympärilles.

»Oi veikko», virkkoi hän, »nyt nään sen solmun, mi sulki mun, Notarion, Guittonen tuon uuden, armaan tyylin suloudesta. Ma hyvin huomaan, kuinka sanelijaa kynänne tarkkaan, liki saattelevat; mut niin ei varmaan kynät tehneet meidän. Ja syvemmin jos katsoo, aavat alat on meidän tyylistämme teidän tyyliinJa nyt hän vaikeni kuin tyytyväisnä.

Koivut tuolla ne peilaileksen ja tuolla, kas, eksyy Auringon säekin hongiston pimentoon. Niityt ja vainiot nään ma ja töllin, joss' opin ensin Maani ma tuntemahan, lempeät kasvot sen. Haudat urhojen nään, maan poikien, jotk' ylös templiin

Sa sanot: 'Ilman nään ja nään ma tulen ja veen ja maankin, kaikin yhtymineen, häviävän ja kestävän vain hetken. Ja sentään nääkin seikat luodut ovat. Siis jos on totta, mitä sulle sanoin, tuholta niiden turvass' olla pitäis. Ah veikko, Enkelit ja seutu kirkas, miss' olet nyt, vain voidaan luomiks virkkaa olennon täydellisen niinkuin ovat.

Nyt itkeä tahdon ma kaiken sen, mitä jäänyt on itkemättä multa vuosina vaivojen menneiden. Noin nään sinut vieläkin edessäin: Sinä katselit kalliolla yli ulapan aaltojen siintäväin ja mun oli hyvä olla. Sua syrjästä katselin kauvan näin: Tuul' leikki sun palmikolla. Mut vihdoin käännyit minuun päin niin vienolla katsannolla. Oi, silmä suuri ja suruinen, miten saatoit sa olla niin julma!

Niin norjin liikkein haassa leijaat: nään hoikan vartes, silmäs seijaat, mun veikeänä luokses veijaat, kautt' taivasten, sua lemmin!

Hän vartoo meitä Rukoushuoneessansa. Viides kohtaus. Kuules veikko! Me emme ole oikein sovuss' olleet Nyt viime-aikaan. Sen kyllä nään; Mut syyt' en siihen löydä yhtäkään. Mun vika on. Mun valtaa, syyt' en tiedä, Epäilys sinuun, itseeni ja kaikkiin. Miks' Sigrid'in ja minun toisillemme He määräsivät? Sytyttäen näin Poveeni turhaan liekin riehumaan?

Nyt nään kainon kuvan unelmissa, niin tyynen, hempeen, hienopiirteisen: kuin puhdas pulmut on hän aatoksissa ja sydämmeltään hellä, herttainen. Ei riehuis hän, jos kerran rakastaisi, hän kylväis rauhaa mulle rintaan vaan; ma häntä uskon, jos hän kuiskoaisi: ma sua lemmin, lemmin ainiaan! MA LEP