United States or Kenya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se ettei eessäni nyt varjo synny, ei ole kummempaa kuin ettei taivaat säteitä estä toinen toiseltansa. Mut kyvyn tuta kuuman, kylmän tuskaa ruumiille näillekin suo voima, joka ei tahdo keinojansa ilmi tuoda. On hullu, joka järjellänsä koettaa mitata äärettömän tien sen, jota Hän käy, mi yks on, vaikka kolminainen. Totea seikka siis vain, ihmisheimo!
Mitä huolin, jos huomenna jällehen on maa musta ja murheessa kuusi tai ellen ma syksyhyn heräiskään, vaan eessäni ois kevät uusi? SYD
Ja silmäsi säihkyvän eessäni näin, kuten muistin ne vanhastaan ja hurmaunein sinut katsein join ja unhotin taivaan ja maan. Ja ne viileät iltamat muistin mä taas, miten ennen me istuttiin, kun järven laineilla karkeli kuu ja me lapsina haaveiltiin. Koti meidän se kauniiksi laitettais, talo taidetta huokuis vain ja aivan sä sait minut suunniltaan elontyötäni ennustain.
Sivulle silloin käännyin peljästyen ja itseni jo hyljätyksi luullen, kun vain mun eessäni maa musta oli. »Miks vielä epäilet?» näin Lohduttaja tuo lausui puoleheni käännähtäen, »kerallas enkö käy ja johda sua! Jo siell' on ilta, jonne haudattihin se ruumis, millä varjoa loin minä; on Brindisistä Napoliin se viety.
Katson ma kunne, aina ma nään Medusan pään! Tappanut olet jo taattoni armaan, minä lien toinen; jokainen on, ken kasvosi näki, tahtosi loinen! Orjana jaksa en enää ma nousta, käyttää en heimoni kalpaa, en jousta. Herpoaa käsi, kun eessäni nään Medusan pään! KOLME TYTT
Kun päivän koitossa havahdun, Niin siltä saan heti suutelun; Kun vuotehelle ma painoin pääni, Niin myöskin ystävän taukos ääni. Kun päivä lämmitti ikkunaan, Se pyöri eessäni iloissaan; Kun kylm' ol' ulkona, huoneessaki, Minulta lämmitystään se haki. Me yhten' elimme aina näin, Kuin pojat pesässä vierekkäin; Sen ilovirsiin ma usein suutuin, Mut kun se vait oli, jotain puutuin.
Sa auringon laps! Sa maailman kirkkaus kiharahaps! Miten saatoit sa olla niin kaunis ja hyvä, niin valoisa, lempeä, lämmin ja syvä! Ah, luulin jo, että päällä maan ei minulla onnea ollutkaan ja ett' olin päivän nurjalla puolla, ei eessäni muuta kuin jäätyä, kuolla. Ja luulin jo, että syrjähän olin syösty ma pöydästä elämän, mua ettei muistaisi, lempisi kukaan, ei ottaisi muiden ihmisten mukaan.
Mä uinun nuorella nurmella, Ja eessäni Kianta kirkasna hohtaa, Ja laulu rastasten, peippojen Mun korvaini kalvoa hurmaten kohtaa. Ja laulua, tuoksua täys' on maa, Oi, Suomeni suvea hurmaavaa! Mä uinun nuorella nurmella Ja hengitän tuoksua, hengitän syvään, Ja katselen luontohon lumoovaan, Kuin äitihin hellään, lempeään, hyvään. Ja mieleeni tuo tuhat aatosta saa, Oi, Suomeni suvea hurmaavaa!
Minä maani ja kansani laulaisin, tämä kansa mun ymmärtäis ja kerta kun sitten mä kuolisin pois, mun työni ja maineeni jäis. Sinä kunnian kukkuran kantaisit, jos sulhosi suureks sais voi, kultani kallein, ainoisin, jos vain sinut saavuttais! Vaan nyt sinä haihtunut haave oot, joka rauhaani häiritset; miks aina sä eessäni kangastat, kun sentään sä antau et?
Se ettei eessäni nyt varjo synny, ei ole kummempaa kuin ettei taivaat säteitä estä toinen toiseltansa. Mut kyvyn tuta kuuman, kylmän tuskaa ruumiille näillekin suo voima, joka ei tahdo keinojansa ilmi tuoda. On hullu, joka järjellänsä koettaa mitata äärettömän tien sen, jota Hän käy, mi yks on, vaikka kolminainen. Totea seikka siis vain, ihmisheimo!