United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eihän sitä kuulukaan erinomaista muuta kuin tuota vanhuutta, porpatti Tiina. Ja kummako, jos minä alan ajastoitua, kun Joosetta, minun pesutyttöni, on kasvanut aivan aikaihmiseksi... No, elkää nyt kiirehtikö, saattehan näitä, kunhan puhelen vähän tämän rakkaimman omaiseni kanssa... Minä kävin tultuani Mestarista sinua kysymässä. "Kylässä on", sanoivat siellä.
»Mutta eipä hän voi nähdä omia kasvojaankaan sen kynttilän valossa, vaikka siinä kaikkien muiden kasvot näkyvätkin», vastasi Ludvig, »tämä vastaus sopii paremmin tähän seikkaan. Mutta se ei kuulukaan siihen, mitä minulla nyt on mielessä. Mustalainen on saanut ansaitun palkkansa, rauha siis hänelle. Mutta nuo kreivittäret!
Vaan lopetettuaan painoi isäntä virsikirjan kiinni, ripusti vaskipuitteiset silmälasinsa naulaan akkunan keskipuussa ja kävi antamaan kättä naapurille, toivottaen tervennä tulemaan. »Kuuluuko mitä?» »Eipä kuulukaan. Eivät oulumiehet ole tulleet?» »Ei vain, vaikka neljä viikkoa tulevat olleeksi matkalla. Mikä lie heidät saavuttanut?»
Oikeudenpalvelija selitti, että vankeja säilytettiin eri paikoissa, ja että ennenkuin tuomio oli voittanut laillisen voiman riippui luvansaanti yleisestä syyttäjästä. »Minä sanon sitten itse ja saatan teidät istunnon jälkeen. Syyttäjää ei vielä kuulukaan. Mutta sitten istunnon jälkeen. Nyt tehkää hyvin ja tulkaa oikeussaliin. Istunto alkaa heti.»
Tahtoisi juosta, mutta lyhyt on askel tähtien tanssilavalla; liukastellen, käsiä ojennellen hoikka naisvartalo astuu rekeä kohden. Jo on luona. Jo heittäysi rekeen. Ja varsa vavahti lähteäkseen. Nyt, nyt kohta kiristyvät ohjat, nyt kohta jälleen juoksen myrsky vihurina. Mutta käskyä ei kuulukaan. Reessä ovat hiljaa, hiljaa, niinkuin korkealla taivaalla, missä tähti äänetönnä putosi...
Mut lunta, voi, lunta yhäti, Voi, lunta vain taivas tuiskuvi! Ja valkea vaippa se verhoo maan, Kesän lintua, kukkaa ei kuulukaan. MIKS' ET S
Koipi-Siukku jo kuorsasi siellä istuvillaan ja Vennu kirosi tuon huomattuaan, sekä tyrkkäsi häntä kylkeen. Siukku heräsi. »Hoh, kun mä olin nukkua. Ketä siellä nyt oli?» »Mitä se sinulle kuuluu?» kysyi Vennu ylpeän terävästi. »No ei kuulukaan.» »Ota nyt ja lähde tiehesi ... tässä menee koko yö ja tahtoo unettaakin.»
Ikävä on aikani, päivät, on pitkät, Surutont' en hetkeä muistakaan; Voi mikä lienee tullutkaan, Kun jo ei kultani kuulukaan! Toivon riemu ja autuuen aika Suruani harvoin lievittää; Rintani on kun järven jää Kukapa sen viimenki lämmittää? Kotka se lenteli taivahan alla, Sorsa se souteli aalloilla; Kulta on Saiman rannalla, Lähteä ei tohi tuulelta.
Vieläkö muistat renki-Mikkoa? PIRKKO. Muistanhan minä. Sinä sitä opetit minua ensin hevosen selässä ajamaan. MIKKO. Eipäs ole Pirkko unohtanut. No, ja mitäs tänne muuta kuuluu? KORTESUO. Eipä kuulukaan. MIKKO. Johanneksen naama on yhtä sileä kuin ennenkin. Eikö sinulle ala vielä edes partaa kasvaa? JOHANNES. Miksei kasva, jos kasvatetaan.
POLIISIMESTARI. Mutta jos heidän aikeihinsa ei kuulukaan levottomuuksien välttäminen tässä läänissä, missä suomalaisten viranomaisten on onnistunut pysyttää heitä syrjemmässä kuin muualla? LINDH. Se ei ole ollenkaan mahdotonta. Siltä taholta voimme tietysti odottaa mitä vehkeitä tahansa.