United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli erinomaisella tarkkuudella ja ymmärryksellä opittavansa oppinut, jonka tähden Aatu ja Hemmikin ilolla hänelle jakoivat tietojansa. Niini oli nyt kahdeksantoista vuoden vanha; hän ei enää ollut lapsi, vaan nuori neitonen. Sen tunsi hän itsekin ja jota paremmin hän sen tunsi, sitä enemmän syntyi hänen sydämmessänsä halu saada joku itsenäinen työala.
He sitelivät kruunua Maarialle. Tytöt sitoilivat myös itsellensä myrttikiehkuroita, sillä he olivat valitut morsiusneitosiksi. Hemmi, Aatu ja nuori Ilmiö olivat kutsutut sulhaspojiksi, ja heidätkin piti merkittämän myrtinoksalla, joka oli pistettävä takin rintapieleen. Niini oli paljon muuttunut, sitte kun viimeksi hänet näimme K n pappilassa.
Kun Maaria oli laulunsa lopettanut, olivat kaikki salissa ääneti, ikäänkuin olisivat pelänneet puheen häiritsevän niitä suloisia tunteita, joita ihana soitto ja laulu oli tuottanut heidän sydämmiinsä. Tohtori katkaisi viimein äänettömyyden, kysyen Maarialta, kuka tämän laulun oli ruotsista suomentanut. »Niini Teränen», sanoi Maaria. »Niini Teränen! Vai se!» huusi Marttiinin rouva kummastellen.
Maaria ja Niini hoitivat sairasta kaikella huolella, ja kun Riikalla oli paremmat hetket, antoi hän viisaita neuvojansa lapselleen. Neljä päivää oli Maaria ollut sairashuoneessa, kun Vakanen taas tuli rantamökkiin. Täällä oli kaikki käynyt hyvässä järjestyksessä, jonka Vakanenkin huomasi; mutta hän ei siitä mitään muuta maininnut, kuin että sairasta piti niin hoidettaman kuin tähänkin asti.
Niitä aina syysöisin näkyy Meskalan kosken ympärillä. Niini katseli rapuvalkeita ja kuunteli sirkkaa, joka lauleli takankolossa. Moni ison kartanon lapsi olisi kamalana pitänyt sirkan sirinää, mutta Niinille se oli vanha tuttu. Se oli hänen kumppaninansa yksinäisyydessä, se oli hänen lapsuutensa ystävä.
Maaria vain aina välimmiten oli jonkun viikon Tuomelassa, jossa hän yhä enemmän oppi tuntemaan sitä jaloa miestä, jonka kuvaa hän tallensi sydämmessänsä. Niini oli ahkerasti lukenut, ja Maariaa hän oli myös paljon työllänsä auttanut. Nyt oli kolme vuotta kulunut siitä, kun Niini tuli pappilaan.
Kukkaset tuoksuivat heidän ympärillänsä, ja he istuivat siinä kuiskaten onnestansa toinen toisellensa. Salin viereisestä kamarista kuului iloinen puheen liperteleminen. Pöytä siellä oli asetettu lattian keskelle, ja sen ympärillä istuivat Hemmi ja Aatu, jotka nyt olivat kandidaatit, Hanna ja Niini sekä Eevan vanhimmat lapset Ilmiö ja Helmi. Suuri kasa myrtinoksia oli pöydällä heidän edessänsä.
Salissa Hemmi kohtasi rovastin ynnä Maarian ja Niinin. Niini oli tuumaillut seminaariin lähtemisestänsä, ja rovasti oli sen sopivaksi nähnyt, koska Niinillä siihen oli halua. Nyt sanoi myös Hemmi päättäneensä lähteä pois Helsinkiin, vieläpä aivan heti; hän tahtoi vain sanoa jäähyväiset ensin. »Kaikkipa nyt aiotte meidät jättää», lausui rovasti.
Maaria saattoi Niinin vähäiseen kamariin, sanoen: »Nyt, Niini, saat oppia ja taitoa niin paljon kuin haluat. Minä tiedän sinun sitä kaivanneen; ja kun sinulla vain on aikaa, tulet kanssani juttelemaan.» »Oi, tämmöistä onnea en ole saattanut uneksiakkaan», lausui Niini. »Sitte kun äitini mullalla peitettiin, ei ole minulla iloista päivää ollut, ennenkuin tänään, kun teidät näin.
Nouskame norolle nuoret, Kesäkempit kaltiolle, Leikatkame lehmus pitkä, Lehmus pitkä ja siliä, Kiskokame niini pitkä, Niini pitkä ja leviä, Punokame nuora pitkä, Nuora pitkä ja noria, Jolla ylkä hirtetähän, Vaimon poika vangitahan. "Mihen ylkä hirtetähän, Vaimon poika vangitahan?" Tien suuhun, veräjän päähän, Pitkän portin pieleksehen, Kussa kulkevi kuningas, Vaeltavi linnan vanhin.