United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sano! CANZIO. Pois, sisäreni! MARIAMNE. Mitä ennustit sinä? RACHEL. Se käy siis toteen. Voi Canzio! kuinka taidat runtoa sydämmiämme näin, ja juuri kohtaamisen hetkellä? CANZIO. Sen olen tehnyt, armottomasti olen sen tehnyt. RACHEL. Miksi teet sen? Mutta jos sun sydämmes päivieni kulta-aarnioksi määrään, niin kuoletan nämät kaksi sydäntä tässä. Mihen käännyn siis?
Mitä sanotte? CONON. Kuuluuhan tuo uljaalta. Poika, minä arvaan mihen mieles touvaa. MATTI. Tappelemaan Pohjanmaalle! Siellä kuuluvat he iskeilevän yhteen joteskin. CONON. Juuri sinne, Matti! Siellä taistellaan kuin miehet, ja kernaastihan annan sinulle lupani ja vielä pienen kirjotetun lumouskalunkin mukaas.
RACHEL. Onnettoman työn, joka toi pimeyden sieluillemme. Ah! mihen käymme nyt harhailemaan, Mariamne? Mihen lähtisimme käsi kädessä vaeltamaan ikävässä hämärässä tämän riutuvan päivän? Mitä aattelet, Mariamne? MARIAMNE. En rukoilla häntä. RACHEL. Sano hänelle vielä yksi sana, viskase hänen rintaansa kipenä, joka ehkä taitaisi syttyä liekiksi ja lämmittää hänen kylmää sydäntänsä.
EERIKKI. Mitä turhia leksottelet? Se varas kiinni-otettiin eilän Vanajan kirkolla, sen näin itse. Tulinen helvetti! Nyt on soppa edessäni taas. Minä olen onneton! NIKO. Mitä tuijottelet noin päälleni, ystävä Eerikki. EERIKKI. Mitä konstia taas, Niko? Mihen on partas joutunut, sinä kanalja? Missä on ryhevä partas, jota Hämeenlinnassa sun, pari päivää sitten, näin kantavan?
Oliko tämä tapahtuva lyhyestä ajastansa vuoden kauniimmilla päivillä, taikka yksiäänisestä, erinäisiä huokauksia kuvaelevasta kukunnastansa, taikka seuravajaisesta elämästänsä, johon Suomen kansa paremmin kun mihen muuhun taisi omanki elämänsä verrata? Arveloamme myöten vähän itsekustaki syystä.
RACHEL. Saitko tiedon? MARIAMNE. En. RACHEL. Hyvä! Kaikki peittäköön pimeys ja yö. Mutta kylmästi puheltaa yöseen tuuli ja vahterjat huokailee. MARIAMNE. Sentähden lähtekäämme. RACHEL. Mihen lähtisimme? MARIAMNE. Kotolinnaas, joka seisoo edessämme tuossa. RACHEL. Linnan porttia vartijoitsee traakit, peikot, kyöpelit ja menninkäiset, katsahtaen hirmuisesti tännen.
ANIAN. Ja tuolla hongisto helottaa alla kultasen kuun. MARGARETA. Ja joki sinivyönä välkkyy tuolla niitun helmas. ANIAN. Ja aavistaen kajastaavi tuolla vuoren komeroinen jyrkkä. MARGARETA. Ja tähdet taivahalla hymyilee. ANIAN. Kas, tuossahan jalona kuin sota-orhi loistaa seitsentähti ja pohjaan viittaa levotonna kaulansa, alas kohden sodan valkeita hän viittaa, sinne mihen retkeni on kulkeva nyt.
Te kiusan henget, te saatatte mun riiviöön, etten enään huomaa mitä teen ja lausun. Oletko nähnyt tätä? Sano sano, sinä onneton. TOMMI. Olen olen, ja vielä hullumpaakin, herra kapteeni, jaa monin kerroin hullumpaa, niinkuin koska aukenee pussin-suu ja poikaset ryömii rannoille. Silloinpa täydet käsissäs; sä hätäilet ja keikahtelet, keikahtelet etkä tiedä mihen ensin käännyt.
Armos minua nosti, sinä ijankaikkinen, ja nyt seison rauhan vuorella mailman hälinästä korkealla, ja ympärilläni hymyilee äänetön, pyhästi tuoksuva myrttimetsä ja hämärsalaisesta hekumasta poveni hehkuu ja voimallisesti kohoo. Niin on nyt elämäni päivä. Mihen vertaan sen?
Pakenisinko hänen kanssansa maapallomme toiselle puolelle, jossa löytäisin rauhan. Rauhan? Niinkohan? Pois kaikki toivo! Canzio, välty mihen tahdot, ainapa toki sun ympärilläs väikkyy täältä siivitetty muisto, kuin öinen, äänetön nahkasiippa, laskematta umpeen sielusi silmää; ja sinua huutelee jo kammoittava ääni.