Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. lokakuuta 2025
Hän ajatteli: »Voi jospa kerran pääsisin sinne, noille Hämeen korkeille kunnaille! Siellä laulaisin, jotta laaksot kajahtelisivat!» Näin ajatteli Niini ja oli onnellinen ajatuksissansa. Hän istahti vuoteellensa, ja mustat silmänsä kiilsivät kuun valossa. Mutta mikä loiste näkyi tuolta mökin akkunasta? Niini sen jo arvasi. Se tuli ravustajien pärevalkeista.
Häntä harmittivat nuot tohtorin sanat, ja hän vastasi: »Paremman hoitajan puutteessa pidän kumminkin päätökseni ja lähden Niiniä auttamaan.» Ja Maaria läksi. Hän tuli Riikan mökkiin, jossa Niini istui äitinsä vuoteen ääressä itkien. Maaria pani kätensä hänen olallensa ja kuiskasi hiljaa: »Niini hyvä, minä tulen auttamaan sinua äitisi hoitamisessa.
Minäkin tulen katsomaan.» Siellä näkyivät Hemmi ja Niini tulevan käsitysten. Aatu naurahti vähän ja läksi ulos heitä vastaan. Hetken siellä keskusteltuansa he tulivat yhdessä sisälle. Aatu kaasi viiniä laseihin ja puhui: »»Vielä päivän päätteeksi juokaamme yksi malja! Nuot suhisevat haavat Haapakalliolla ovat kuiskeellansa ilmoittaneet kahdelle nuorelle heidän rakkautensa.
Siellä istuikin Niini Haapakalliolla valkoisissa vaatteissa ja, pieni myrttikiehkura mustissa hiuksissansa. Hemmi meni hänen luoksensa, sanoen: »Olen sinua kaivannut. Pappilassa jo rupesi hääväki illalliselle, mutta yksi morsiusneitosista oli poissa.» »No, rientäkäämme sinne», vastasi Niini ja aikoi samassa lähteä, mutta Hemmi lausui: »Ei vielä, Niini.
Nämät nuoret ovat Hemmi ja Niini. Juokaamme heille onnentoivotuksen malja!» Ja nyt kilistettiin laseja ja toivotettiin onnea noille kahdelle nuorelle, jotka näyttivät ylen onnellisilta. »Niinillä oli parempi onni kuin äidillänsä», sanoi Eeva patruunalle, »koska sai rakastettunsa omaksensa ja pääsi ison Koivumäen emännäksi».
Yksin kuljet sinä, yksin minä, etkä ikinä saa aavistaakkaan kerjäläistytön, jolle oppia annoit, rakastuneen opettajaansa.» Näin hän ajatteli ja alkoi taas kiiruummin kehrätä. Kehrätessänsä hän rupesi laulamaan; laulu oli Runebergin »Palveleva tyttö», jonka Niini oli suomentanut.
Hänenkin kyyneleensä olivat kuivuneet ja hänen silmissään oli kuin ihmettelevä kysymys: »Niinkö, onko todellakin niini! Semmoinenko oli Robert?» Naimi ja Kaarina seisoivat käsi kädessä vastapäätä Anteroa toisella puolen haudan. Yht'äkkiä sattuivat heidän molempain katseensa häneen, niissä oli kuin jotain kehoitusta, rohkaisua heille itselleen vaiko hänelle?
Hän päätti mennä tuonne Haapakalliolle. »Täällä häitten tohussa», ajatteli hän, »ei kukaan huomaakkaan minun olevan poissa, ja siellä saan muutaman hetken olla rauhassa yksin ajatuksieni kanssa»; ja Niini otti takin yllensä ja hatun päähänsä ja läksi Haapakalliolle päin. Pian hän juoksi tuon lyhyen matkan. Ennätettyänsä kalliolle hän istuutui, ja moni asia muistui hänen mieleensä.
Maaria aukaisi sinetin ja luki vähän aikaa. Ruusu ruusun perästä nousi ja katosi hänen poskillansa. Hän vei kirjeen isällensä, ja Niinille hän sanoi: »Kirje on Aarni Vakaselta; tuo *jalo* mies rakastaa ystävätäsi. Oi Niini, kuinka olen onnellinen!» Niini iloitsi ystävänsä onnesta, mutta pois hän tahtoi, tuonne pieneen kamariinsa taas. Hän kaipasi yksinäisyyttä.
Niinin katsellessa pärevalkeita ne lähenivät ja joutuivat ohitse, mutta tuossa taas tuli joukko rannalle, päresoitot kädessä. Niini tunsi nuot ravustajat, ne olivat Tuomelan lapset. Mutta kukapa tuo vieras nuori tyttö oli, joka kuului heidän seuraansa?
Päivän Sana
Muut Etsivät