United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Niin, mutta muutos siihen kuitenkin pitää tulla, se on aivan liian arvokas mööpeli; ja kyllä minä muistan, että piaano, jonka sain heti mentyäni naimisiin Bernhard vainajan kanssa, turmeltui täysin sillä tavalla." "Niinkö, mamma? Ja minä kun hankin torppareita ja renkejä, jotta saisin tuon raskaan esineen onnellisesti paikalleen, pitääkö minun taas pyytää heidät tänne avuksi?"
Hänen poikansa Bernhard oli silloin vielä nuori, noin kahdeksantoistavuotias; mutta suuret ovat vaarat ja kiusaukset tarjona sillä joka kahdeksantoistavuotiaana jää orvoksi ja pääsee äärettömien rikkauksien ainoaksi omistajaksi, varsinkin niin levottomina aikoina.
Mutta minä pidän kuitenkin enemmän Paulista! toisti tyttö itsepäisesti ja ravisti tyytymättömänä kaunista kiharapäätänsä. Sinussa taitaa olla vähän suomalaista itsepintaisuutta! naurahti äiti. Rakasta sinä vain sydämellisesti kaikkia sisaruksiasi; voit sinä silti Paulistakin pitää. Mutta ettekö usko, äiti, että Paul on sata kertaa parempi kuin sekä Louise että Bernhard?
Enhän minä tiedä, jatkoi ratsumies äskeiseen tapaansa. Liekö mikä rakkauden muisto kreivin lapsuuden ajoilta. Kreivi Bernhard tempasi kärsimättömästi ratsastimia. Onko se laitaa? huudahti hän. Ei koskaan sano isäni minulle luottamuksen sanaa! Ei koskaan osoita minulle rakkauttaan! Pelätä ja totella, ja taas pelätä ja totella, ja sillä välin alituisia nöyryytyksiä se on minun kohtaloni!
Kreivi Bernhard haki käsiinsä joitakin vanhoja ja kellastuneita muistiinpanoja ja vertaili niitä juuri äsken tulleeseen kirjeeseen. Melkein kamala ilme vaihteli hänen kasvoillaan vuorotellen hänen tavallisen ivahymynsä kanssa, joka nyt miltei alinomaa asui hänen huulillaan.
Eihän hänellä ollut mitään todistuksia. Hänhän joutuisi naurunalaiseksi, jos kävisi kertomaan veljelleen niistä kulkupuheista, joihin perusti epäluulonsa. Mutta kreivi Bernhard luuli liian varhain päässeensä voitolle ja pilasi asemansa. Tahdon osoittaa suurempaa suvaitsevaisuutta kuin olet ansainnutkaan, sanoi hän.
Suo anteeksi, Bernhard, vielä yksi kysymys! Mikä oli syynä siihen, että äitini matkusti niin yksinään ... ettei yksikään hänen läheisimmistään, ettei kukaan ystävä häntä saattanut, vaikka hän, kuten sanot, oli sairas? Sekä isämme että Louise tarjoutuivat seuraamaan häntä Pyrmontiin, vastasi kreivi Bernhard rohkeasti, mutta hän epäsi tarjouksen niin päättävästi, että meidän viimein täytyi myöntyä.
Polvilleen laskeutuen pyhän miehen eteen otti kuningas häneltä vastaan paavin lähettämän ristin; kuningatar ja läsnä olevat ylimykset seurasivat hänen esimerkkiään. Sitte siirtyi Bernhard ulos kedolle suuren ihmispaljouden luo, joka ei ollut sopinut kaupunkiin.
Kreivi Bernhard taisteli itsensä kanssa. Viimein voitti hänessä ylpeys ja kunniantunto. Ei, sanoi hän, käyköön miten tahansa, teidän täytyy keksiä jokin muu keino. Minä en syö sanaani. Vouti oli vaiti vähän aikaa.
Ja laulaessaan katsahti hän syvälle Lodoiskan silmiin, katsahti vain kerran, sillä pian hän taas tuijotti eteensä maahan, ikäänkuin olisi etsinyt pyhää neitsyttä, mutta löytänytkin vain ihanimman maallisen hengettären. Ruhtinatar huomasi sen kyllä ja hymyili niinkuin hymyilee kokenut nainen rakastettunsa ujoutta. Varo itseäsi, Bernhard, sanoi hän.