United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !


Oma on kuitenkin aina voitolla, oma kieli kaikuu kaduilla ja toreilla, talonpojilla on suomalaiset pukunsa ja kaikissa oloissa on kansallinen, tuttu värityksensä. Vieras väritys on vain kuin poikkitelainen raide kotimaisella pohjalla, jonka se saa sitä kirkkaammin astumaan esille. Mutta Kaipiaisissa tulevat junat vastakkain, toinen menee Helsinkiin, toinen Pietariin.

Sydänyö on äänten helske Sointuu korvissa. Hongat jyskää, Vuoret ryskää, Kallioilla louhet kaikuu,

Iloisesti paimenpoika Harppuansa soittelee Metsä kaikuu, vuoret vastaa, Lammaslauma kuuntelee. Mieli täynnä innostusta, Silmä kirkas leimahtaa: Jumalalle kiitoslaulu Sydämmestä kuohahtaa. »Suuri Luoja, Jumalani, Kaikkivoipa, armias! Maan ja meren aarteillensa Valmistelit sanallas. Linnut ilman lentäväiset, Kalat veden, myyrät maan, Pedot, karjan kaikellaisen, Puut ja ruohot kukassaan,

Jonkun aikaa Chingachgookin kuoleman perästä ilmoitti Nahkasukka päättäneensä lähteä kauemmaksi länteen päin. Sekä Elisabeth että Edwards koki houkutella häntä luopumaan tästä päätöksestä, mutta turhaan. "Minä olen väsynyt elämään täällä näillä kaskimailla", sanoi hän, "missä hakkuu kaikuu korviini auringon noususta sen laskuun saakka. Minua haluttaa päästä metsiin". "Metsiin!" kertoi Elisabeth.

Miehet kiipee, vetää, köydet myrskyss' vinkuu, Mastot natisee ja purjeet tuimast' pläikkyy Niinkuin sodassa kiväärein sekapauke. Synkeet pilvet taivaan peittää, kaikkialla Vallitsevi pimeys, mut pimeydess' Välähtelee salavat ja korkuus kaikuu Pauhinasta, joka mailman ääriin kiirii; Elon Herran jyrisevä ääni!

Katsokaa, syntinen Jerusalem on kadonnut, mutta hän, joka tahtoo pelastaa sen lapsia, elää vielä, ja hänen äänensä kaikuu yhtä lohduttavana kuin silloin: «tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon teitä virvoittaaKuulkaa häntä ja etsikää Hänen rauhaansa.

Ihan niinkuin herne tyhjässä pallossa. Jos palloa puistellaan, lentelee herne seinästä toiseen, niin että kaikuu, ja kun puhutellaan heikkovoimaista ihmistä, niin hän kyllä vastaa, mutta se on tyhjää ääntä, sillä päässä ei ole verta, nähkääs, ja semmoinen mies on hän

Mutta mikä se on kello, joka lyöpi toisia hitaammasti, joka kaikuu niin paljon likempänä korvaa ja tänä iltana on niin suuresti jälessä, että kerkeää ainoastaan osaa ottaa jälki-kaikunaan? Se on Löytölastenhuoneen kello.

Mut koska sa silmäsi laskit alas, niin jällehen myrsky mun rintaani palas. Ja myrsky se raivoo vieläkin. En unhoita impeä temppelin. Ken tulta on, se tulta palvelkoon. Ken maata on, se maahan maatukoon. Mut kuka tahtoo nousta taivahille, näin kaikuu kannelniekan virsi sille: Mit' oomme me? Vain tuhkaa, tomua? Ei aivan: Aatos nousee mullasta.

Jokseenkin samanlaiset olivat Stiinan mietteet kun hän yht'äkkiä niemekkeen takana olevalta lahdelta kuuli raikkaan, mutta ruman äänen laulavan: Käy orponen metsällä paimenna Ja torvensa vuorilla kaikuu, Ja äänen hän kuulee laineilta, Siell' Ahdin kantelo raikuu.