United States or Uruguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sanatooriolle kuului läheisen kosken kohina. Se oli Eeville kotoinen sävel. Se oli kuin tervehdys Soinamon rannoilta. Hän kuvitteli mielessään nukkuvansa kanervikossa kotikosken partaalla. Unohtuivat väliset vuodet ja kaikki niiden tuottamat kärsimykset. Hän oli lapsi ja oli väsynyt. Ei hän unelmoinut, ei toivonut mitään.
Sinne oli kylän rahvasta lukuisasti saapunut, ja kaikki tahallaan edeltäpuolisen, koska tiettiin, että nyt ensi kertaa suuremmassa, yleisessä kestissä tarjotaan ruiskahvia. Eipä siis kumma, että keskustelu enimmäkseen pysyttelikin tämän nuoren, suositun kysymyksen seutuvilla. Kaikenlaiset muut kylänjuorut ja torat unohtuivat.
Ylemmät ruudut olivat eheät ja niistä tähdet pilkoittivat hänelle vastaan, niin ystävällisesti ja iloisesti kuin vanhat tutut ikään. Vanhoja tuttuja ne tosin olivatkin. Sillä niin kauvas kuin muisto ulottui, hän tästä samasta ikkunasta kirkkaina öinä oli niitä katsellut. Jonkunmoista sanatonta keskustelua heidän välillään aina syntyi; vaivat silloin unohtuivat ja ikävä mieli muuttui keveäksi.
Toinen näistä oli se sama savolainen Anna, jonka Henrik oli nähnyt kauppaneuvoksella ja jonka Hanna hänen mieliksensä oli jälleen hakenut esille ja ottanut omaan palvelukseensa. Ehei, onpa teillä täällä laitoksia ja mimmoiset vaasit! ylisteli Henrik, ja palvelijat tulivat ja unohtuivat hänen kanssaan pöytää ihailemaan. Samassa Hanna tuli punaisena kiireissään kyökistä.
Loruiltiin sentähden joutavinta, mitä milloinkin kerkesi kielen kärelle, sanan tokasi yksi, toisen toinen, ja kun joskus erimielisyyttä sattui, niin ei siitä kauvan viitsitty riidellä, lyötiin kohta veikka, punsipullo väliin. Nämä unohtuivat tietysti yhtä usein kuin niitä lyötiin.
Nyt oltiin jälkiruuassa, ja Marianne muistutti Valentineä hänen lupauksestaan kutsua lapset; hän sanoi niin suuresti haluavansa nähdä heitä: silloin sattui eräs seikka, joka sai aikaan sen, että lapset unohtuivat taaskin. Palvelija tuli talon rouvan luokse ja kysyi häneltä matalalla äänellä: "Herra Santerre kysyy, jos armollinen rouva ottaa vastaan." Valentine huudahti iloisesta hämmästyksestä.
Mutta melkein samassa kuninkaan tuskallinen suru muuttuikin vimmaksi joka oli niin perinvastainen hänen luonteensa tavalliselle pehmeydelle ja arkuudelle, että Albanyn omantunnon vaivat kokonaan unohtuivat pelon tähden. "Vai tämä oli sinun siveydellisten puheittes ja jumalisten saarnojesi loppu!" virkkoi kuningas.
Ei se suuresti edistynyt, sillä kädet vajosivat tuon tuostakin alas helmaan ja unohtuivat sinne tuntimääriksi. Mutta eipä hän saisikaan työllä rasittaa itseään, sen oli lääkäri sanonut. Voimat häneltä sittenkin menivät menemistään, kolme satsia hän jo oli nauttinut noita samoja rohtoja, vaan ei niistä vielä ainakaan tuntunut apua olevan. Viikkokausiin hän ei usein käynyt portista ulkona.
Kun he lähtivät yhteisille kävelyretkilleen, oli aina toisella tai toisella jotain luettavaa muassaan. He lukivat kappaleen ja unohtuivat sitte pitkiin puheluihin. Toiste he istuivat isot ajat äänettöminä, ajatuksiinsa painuneina kuunnellen suuren luonnon säveleitä tai elämän hiljaista haastelua sydämen salatuissa kammioissa.
Mutta vaikka niillä oli jo käsirahat tarjona, rupesi Malinen niitä epäilemään, varsinkin kun ne eivät tahtoneet suoriutua talosta pois lähtemään. Niiltä näkyi pian unohtuvan alkuperäinen asia, ja ne unohtuivat katselemaan kukkasta. Ne, jotka eivät osanneet julkista asiata laittaa viivyttelynsä varjoksi, koettelivat lähestyä piiloteitä, pimeinä aikoina.