United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näitä hattuja ei ollut koko pitäjässä monta, sen oli Malinen tuonut sulhasmiehenä ollessaan Oulusta, eikä sitä nyt pidetty kuin kirkossa käydessä ja mitä pitoja sattui olemaan. Eikö se uni ala jo loppua. Kahville! kiljaisi hän niin että raikui kartano. Voidelkaa sitten rattaat, minä lähden kirkkoon. Yksitellen alkoi vetäytyä miehiä piharakennukseen, paitahihasillaan ja tukka pörröisenä.
Täytyi haihdutella, ettei niitä enää tulisi mieleen, ja kun Malinen sattui kääntymään, pelkäsi hän kuulevansa jotain samoista asioista. Sanottava sattui kumminkin olemaan sairaasta, josta he sitten puhelivat pitemmältä, ja niin hälvenivät nuo ikävimmät ajatukset ja luulot. Laihana, taudin puna kasvoissa, lepäsi tuo rakastettava ja hiljaisen ahkera Malilan emäntä.
Tuo heikko itku alkoi kuulua kostonhuudolta, jota ei jaksanut kuunnella. Hän lähti kiireesti Maijaa hakemaan. Ei se kuin huutaa, vaikka minä annoin maitoakin. Tule sinä ja tuo lämmintä maitoa sen suuhun, toimitti Malinen puoleksi hätäillen, puoleksi kiukuten. Maija juoksi kiulu kädessä pihaan. Anna sille lämmintä maitoa, tuli hän vielä kamarin ovelta neuvomaan.
Kaikkea vallattomuutta ja lyypää harjoittaessani olin välillä hirveästi jumalinen, itkin ja valitin omaa pahuuttani haikeasti. Mutta kuitenkin aina vilkas ja riihoton luontoni otti voiton. Syksyllä muutin Kesälahdelle Kesusvaaran taloon. Isäntä, Paavo Malinen, oli ankara ja vakavan näköinen mies, oikea sen ajan körttiläinen.
Sattumaltako vai tarkoituksessa lienee Malinen tähän aikaan ajanut vävynsä kotona useammin kuin ennen. Hän oli siksi päässyt tietoon tuosta alituisesta juonnista ja taisi olla vähän vihiä veloistakin. Aatu tätä vierasta alkoi pelätä ja luikki metsään tai jonnekin työpaikkaan pakoon, jos vaan oli tilaisuus paeta.
Malinen ei enää jaksanut kuunnella keskeyttämättä. Ole, helvetissä, hiljaa, jos sinulla ei ole muusta puhumista. No, no, ei puhuta, hämmentyi vähän Turunen. Otetaan se maan kauppa. Mikä sillä on hintana? Viisitoista tuhatta markkaa. Irtainko yhtenä. Ei. Sitten se on liian paljon. Sano oikea hinta. Se on oikea hinta. Liikaa on. Minä olen varma ostaja, usko pois. En minä itse tarvitse, vaan pojille.
Liioista ostajista oli vain joutavata vastusta, kun sai niiden kanssa juosta niittyjä ja metsiä pitkin, ja jos ei sinne lähtenyt, alkoivat ne moittia, että ensin ilmoitetaan, eikä sitten näytetä, mitä siinä on ostettavaa. Vähimmän miellyttävä ostaja oli tuo entinen puhemies Turunen, toisesta pitäjästä. Mihinkä olet matkalla? kysyi siltä Malinen, toivossa, että jos tuo olisi muualle menossa.
Mutta isäkin toivoisi hyvin, että kävisitte vanhaa tuttavaanne katsomassa. No sitten se on toinen asia, jos tuttavuuden puolesta, sanoi Malinen ja teki istuma-asennossaan liikkeen, joka osoitti, ettei hänen kanssaan puhuminen ole enää niin pakosta, saapi sitä puhutella sitäkin, joka on oikein kysymyksessä. Sulhanenkin arvasi, mitä hänen on tehtävä, ja lähestyi morsiantaan ja sen äitiä.
Malinen ei kotonaan laittanut lähtiäisiä sanottavasti. Hän epäili, että jos sinne vieraita kutsuisi, muistuisi niiden mieleen yhtä ja toista Anna Liisasta. Arkana hän täälläkin vävynsä kotona katseli vierasten kasvoja pitojen alkupuolella, mutta vakaantui vähitellen siinä ajatuksessa, ettei ne sitä muistele.
Kyllä se on sitä, että minä olen tuntematon, sanoi sulhanen itsekin. Vaan ei minulla ole ollutkaan nyt alussa sen suurempaa toivoa, kuin että pääsisitte edes tuntemaan ja näkemään, mikä minä olen. Onhan tässä talvea pistäytyä minun kotoakin katsomassa. Uskon minä puolestani katsomattakin, sanoi Malinen. Eipä sillä, selitti sulhanen.