United States or Mayotte ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli jo monesta katkerasta kokemuksesta huomannut, ettei ollut mahdollista hänen voimilleen erota silmänräpäyksessä Liisasta. Jos hän yritti sitä, jos hän hetkeksikään koetti itsensä hänestä irroittaa, silloin kävi kärsimys liian suureksi ja hän oli seuraavassa tuokiossa valmis jälleen kahta nöyrempänä ja alttiimpana samaan rauhansatamaansa sisälle purjehtimaan.
Nythän hänellä oli nainen, jota hän rakasti ja joka rakastavana ja raukeana lepäsi tuossa hänen edessään. Nainen, ihana kuin Semiramiin riippuvat yrttitarhat! Uhkuva aistiensa riemua ja oman elämänsä autuaallista unelmaa! Ja siitä naisesta hän aikoi erota? Ei ikinä! Tuo oli hänen ajatustensa ainainen kiertokulku. Ensin pyrki hän irti Liisasta, sitten lähemmä häntä.
Ja jos Johannes olikin sittemmin Liisasta etääntynyt ja nykyään jo toisen naisen syliin syöksymäisillään, ei se ollut tapahtunut sen vuoksi, että Liisa millään erikoisella tavalla olisi alentunut Johanneksen silmissä, vaan sen vuoksi, että hän itse jälleen oli kehittynyt ja muuksi muodostunut. Oliko hänen siis pakko Liisaakin epäillä?
Siksi jo varhain Vuorelan väessä vakaantui se tieto, että Liisasta tulisi talon emäntä, kun Heikki kerran isännäksi ennättäisi. Heikki oli yhdeksän ja Liisa seitsemän ikäinen sinä syksynä, jona Vuorelan toimekas emäntä sairastui ja nukkui kuolemaan. Tämä tapaus kävi kovasti Vuorelan isäntään. Se tuli ihan äkkiarvaamatta ja aikana, jolloin olisi eniten tarvittu tarkkaa emäntää.
Voisiko hän mennä valalle, että todellakin oli niin tapahtunut? Ei, hän ei ollut varma. Ja se, mitä hän tunnon vaivaksi nimitti, oli yksinomaan hänen järkensä, tunteensa ja koko henkisen olemuksensa ijäistä, kalvavaa kysymystä siitä, oliko hän ehkä Liisasta erotessaan heittänyt pois jotakin tärkeää ja korvaamatonta. Liisaa hän ei ollut tavannut vielä.
MIKKO. Sinä, Johannes, taidat olla minulle vielä nyreissäsi eilisestä? Elä viitsi! Ei minullakaan enää ole mitään sinua vastaan, kun kerran sain omani takaisin. Mutta Anna Liisasta en olisi luopunut, en millään mahdilla. JOHANNES. Sen kyllä osoitit! MIKKO. Niin, niin! Te minut pakotitte menemään vähän liian pitkälle. Mutta ei se mitään. Annetaan niiden unehtua ja painua.
Eikä mitään kolkkoa, kylmää nuorenmiehen kotia vain, ei neljää seinää, joiden sisällä autius ja tyhjyys asuisi, vaan oikeata, kotoista, lämmintä ja turvallista tunnelmaa, jonka voisi luoda vain rakas nainen rakastavan miehen rinnalla. Sellaisina hetkinään hän aina tunsi ikäänkuin etääntyvänsä Liisasta.
Ja miltähän se oli tuntunut Liisasta? Olikohan tuo kovinkin pahasti suuttunut? Mutta nämä ajatukset eivät häntä ollenkaan huvittaneet. Päätä tahtoi muutenkin pakottaa, kun oli tullut pitkin päivää naukatuksi tavallista ahkerammin. Illallisen jälestä tuli piika kutsumaan kauppamiestä rouvan puheille. Kutsu ei ollut odottamaton, sillä semmoinen oli asian meno ollut ennenkin.
Hän nousi, veti kätensä hiljaa hänen kädestään ja peitti hänet aralla, suojaavalla liikkeellä, joka oli samalla veljellinen ja isällinen. Ei koskaan, ei koskaan hän ehdontahdoin eroaisi Liisasta! Kuolema yksin saisi heidät erottaa. Mutta sitäkin oli yhtä mahdotonta, yhtä kauhistavaa ajatella. Kumpi heistä kuolisi ensin? Ei, ei saanut, ei voinut kuolla kumpikaan. Mihin toinen jäisi?
Puolet siitä oli heti anteeksi annettu, kun vanhemmat ihmiset eivät olleet kieltäneet siitä, paremmin käskeneet. Piiskattu oli kuitenkin Liisaa ja toruttu. Itkemättä oli äiti torunut eikä ollut valitellut, senpätähden se Liisasta ei tuntunut niinkään kovalta.