United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pörröisenä, likaisena ja riisumatta pani pikku Jaakko maata pehkulavallensa, kahta vertaa pörröisempänä nousi hän siitä aamulla, sillä tuuli ja muut pojan tukkaan päivän pitkään sattuneet esineet olivat kukin laillaan ja tavallaan siljanneet hänen hivuksiaan, sen vuoksi olivat ne illalla milt'ei sileämmät kuin aamulla.
Kuinka monta kertaa olikaan kapteeni pyytänyt äitiä, että sille hankittaisiin kengät ja tukka kammattaisiin, mutta sillä taisi olla sellainen luonnonvika, että se mieluummin käveli avojaloin ja tukka pörröisenä. Nyt kapteeni päätti uhata, että jollei se mene kansakouluun, niin hän sen kokonaan hylkää.
Rouva pyyhki toivottomana käsiään. "Ei meillä onnettomilla ihmisillä koskaan pidä oleman muuta kuin surua ja vastuksia." Keskellä lattiaa seisoi pitkäkasvuinen vaimo. Kaapun hän jo oli heittänyt yltänsä. Vanha, musta leninki verhosi hänen hoikkaa vartaloansa. Kasvot olivat kalpeat ja kulmikkaat, silmät mustat ja syvälle painuneet, ja valkoinen tukka näkyi pörröisenä huonohkon pitsimyssyn alta.
Viimein tuli henkiherra kamaristaan unisena ja pörröisenä, väljä yönuttu yllä. "Mike jeeveli se olla?" "Jojakim minä olen. Päivää vaan, vaikka yötäpä se on tainnut henkiherra pitää." "Vaitti lurjus! Miks sine tulla, kun mine maka?" "Milloinkas Te ette maka? Onko nyt mikä makuun aika?" "Tules tenne!" "Kuulen minä tännekin asti." Henkiherra oli jo hakenut notkean piiskansa.
Pehtori, kaksi lakeijaa, kasakkipoika tunkeilivat etuhuoneen ovessa, hämmästyneinä ja suut auki; mutta keskellä ruokasalia seisoi polvillaan äsköinen kummitus, jonka olin nähnyt rientävän pihan poikki: siinä se seisoi likaisena ylt'yleensä, pörröisenä raastettuna ja märkänä, niin märkänä, että höyrysi ja vesi virtana vuoti pitkin lattiaa; siinä se seisoi raskaasti heiluen ja ikäänkuin henkitoreissaan.
Siellä on miehen hauska temmeltää, kun kaatuneen näreen alta pöllähtää lumi, ja kontio pörröisenä käy painimaan miehen kanssa." Niin puhui Mikko. Uljaalta ja kauniilta näyttikin tämä nuori solakka Karjalan poika.
Ja sateesta märkänä, väristen, risaisena, likaisena, parta pörröisenä ja pitkät hiukset roikkumassa repaleisesta hatusta osoitti hän molempia ruumiita väärän sauvansa kärjellä sanoen: Kaikki olemme yhdenarvoisia lopulta. Siihen oli tullut vielä muitakin ihmisiä, jotka katselivat syrjäsilmällä, salakähmäisesti, peloissaan ja arastellen.
Näitä hattuja ei ollut koko pitäjässä monta, sen oli Malinen tuonut sulhasmiehenä ollessaan Oulusta, eikä sitä nyt pidetty kuin kirkossa käydessä ja mitä pitoja sattui olemaan. Eikö se uni ala jo loppua. Kahville! kiljaisi hän niin että raikui kartano. Voidelkaa sitten rattaat, minä lähden kirkkoon. Yksitellen alkoi vetäytyä miehiä piharakennukseen, paitahihasillaan ja tukka pörröisenä.
Miettivänä ja alakuloisena istui hän vaan, mutta hän ei nyt avosuin katsoa töllöttänyt silmiin mökin vieraita, heidän raa'asti ja jumalattomasti puhuessaan; pojan sydämessä soi vaan kysymys: tulisikohan minustakin vielä mies, ja se antoi hänelle muuta työtä. Niin kului se päivä. Illalla pani poika levolle pehku-vuoteellensa, yhtä pörröisenä nousi hän aamulla.
Pörröisenä kuin karhun penikka, kiiluvine silmineen ja punaisine partoineen, joka paikasta oksennukseen tahraantuneena, näytti hän paremmin siivottomalta elukalta kuin järjelliseltä ihmiseltä; hän oli siis saanut yön kuluessa kylläksensä illalla niin haluttua mielijuomaansa. Lautamies ei ollut tosin oksentanut, mutta raskas oli hänenkin päänsä ja pörröinen tukkansa.