United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eräänä päivänä kun oli kävelemässä, otti hän sen esille, luki sitä viimeisen kerran hitaasti läpi, repi sen sitten pieniksi palasiksi ja antoi niiden lentää valkoisina perhoisina kankaan yli. Tultuansa kotia, otti hän kynän ja paperia, kävi istumaan pöydän viereen, jonka ääressä oli saanut ensimmäistä opetusta leikkitomeriltaan, ja kirjoitti: kartano. 18 p:nä Lokakuuta 18-. Rakas Henrik!
Surmasi Aksylon sotaärjyinen Diomedes, Teuthraan aaluvan, mailla Arisben kartanokauniin vauraudess' eläneen sekä kaikkien suosiman, aulis näät tienvartinen häll' oli kartano viipyä vieraan. Näist' eip' ainoakaan nyt torjunut kolkkoa turmaa, suojaks astunut ei, vaan hengen vei Diomedes, löi hänet, sorti Kalesion myös, sotakumppanin, surmaan, valjakon ohjaajan; tykö Hadeen kumpikin vaipui.
Jopa viimein alkoi tulet vilkkua lähenevien rantapuitten siimeksestä ja alkoi koira haukkua. Tuntematon oli talo, johon pyrin, ja tuntemattomia oli ihmiset, joitten turviin täytyi työntyä. Vaan minä ajattelin, että tokihan nuo ottanevat mielellään taloon yöksi, kun kuulevat minun sepäntöitä tekevän. Koira kävi ärhäkämmäksi mitä enemmän talo likeni, haukkui, että kartano helisi.
Huomenna lähden, kun vain ensin saisin täällä yöni levätä; minä olen hyvin väsynyt.» »Kyllä, varsin halusta», vastasi tietäjä. Ukko lepäsi yönsä ja läksi aamulla taas matkalle. Hän kulki eteenpäin ja näki, ennätettyänsä metsän läpi, lahden rannalla vähäisen kylän, ja lahden toisella rannalla näkyi kartano, jonka ukko arveli siksi, jota tietäjä oli tarkoittanut.
"Katselen vain luontoa ja ajattelen: olenpa onnen lapsi, koska minulla on suloinen vaimo, herttaiset lapset sekä oma kartano näin ihanassa seudussa!" "Ja onpa sinulla vielä tuo suurin rikkaus: onneensa tyytyväinen sydän! Kyllä nureksiva ihminen aina puutteita löytää, vaikka Luoja hänelle armostansa lahjoja jakaa mutta ainoastaan hän on rikas, joka kohtaloonsa tyytyy".
Ja päiväpaisteiseksi muuttui hänen kauttaan tuo synkkä kartano peitettyine ikkunoineen; vanha Wengelkin, jonka ei kukaan ollut vielä nähnyt nauravan, oli aivan kuin nuorentunut ja hän käveli nopeammin kuin koskaan ennen portaita ylös ja alas; hänen vaimonsa sanoi hänen hiljakseen laulelevan vaatteita puhdistellessaan. Se oli kuitenkin niin kummallista, ettei sitä kukaan tahtonut oikein uskoa.
Silloin huomasi Antti onkimiehen pitkine vapoineen kiveltä kivelle hyppien häntä lähenevän, niin lähti ikäänkuin pakoon ja kierti metsää myöten niemen toiselle puolen, meni siltaa myöten kaupungin puoleiselle rannalle, jossa Suvannon päivän kaltevalla ranta-ahteella seisoi viehättävästi kodikkaan näköinen uusi kartano, jonka valkopuitteisesta ikkunasta näkyi pari valkohapsista pyhäpukuista vanhusta.
Kotikartano oli Helenan muistissa lapsuuden aikoina tämmöinen: Se seisoi niemekkeellä, jonka ympäri luikerteli koskiset, saariset virran vedet. Kartano oli kivirakennus, vanhankuosinen, valkoinen, kaksikerroksinen, taitekattoinen, ilman räystäitä ja ilman erivärisiä ikkunanpieluksia.
Ja vaikka pappilan avara kartano täyttyi ihmisillä, nuorilla ja vanhoilla, niin kaikkien otsissa ja oikeissa käsissä luuli piispa näkevän pedon merkin, eikä ollut tietääkseenkään jos joku ikämies rohkeni hattuaan kohottaen sanoa hyvää huomenta.
Vanha kartano kotona oli noin kahdeksankolmatta peninkulmaa Lontoosta, lähellä Walesin rajaa, jossa raittiisen, suloiseen ilmaan ei sekautunut vähintäkään kaupungin savua. Mennessä lähimmäiseen kaupunkiin, joka oli puolen peninkulman päässä, sai kulkea viheriäisten metsien ja männikköjen läpi, ennenkuin näki tai kuuli jotakin kaupungin elämästä.