United States or Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Suo anteeksi, Lily, että hän on noin jörö; hänkin on rakastunut; hänkin toivoo pian tapaavansa morsiantansa," sanoi taiteilija iloisesti; "mutta koska hän nyt tietää kalleimman salaisuuteni, niin luulen että minullakin on oikeus saada tietää hänen salaisuuttansa! minä aion koettaa."
Kun he kulkivat huvilan takana olevan puutarhan aidan ohi, keskeytyi Kenelm keskellä erästä lausetta, joka oli Mr Ewlyniä miellyttänyt, ja pysähtyi yhtä äkisti tien viertä muodostavalle pientareelle. Vähän matkan päässä hänestä seisoi vanha talonpoikainen vaimo, jonka kanssa Lily, joka oli aidan toisella puolella, puhui.
Tämän tavan mukaan tulee miehen ehdottomasti puhua ja tytön kuunnella; mutta minä kerron asiat suoraan, semmoisina kuin ne olivat. Ja Lily ei tuntenut enemmän salongi-elämän tavoista kuin pesästään vastalentänyt leivo tuntee laulunopettajaa ja häkkiä. Hän oli vielä monessa katsannossa lapsi. Mrs Braefield oli oikeassa hänen sielunsa oli vielä muodostumaton.
Minä luulen että hänkin heitti kukkanuppuja minun päälleni, sillä hän näkyy juosseen tiehensä piilottelemaan itsensä." "Ei, sitä hän ei tehnyt; hän koetti estää minua, ja te olisitte saaneet päällenne vielä yhden ruusunupun ja paljon isomman jos hän ei olisi käsivarteeni tarttunut. Ettekö tunne häntä ettekö Lilyä tunne?" "En; vai on se Lily. Teidän pitää esitellä hänet minulle."
"Hän on paljon vanhempi teitä, kylläksi vanha voidaksensa olla teidän isänne, olen kuullut." "Se on mahdollista. Mutta vaikka hän olisi kahta vertaa vanhempi, niin minä en kuitenkaan voisi rakastaa häntä enemmän." Kenelm hymyili mustasukkaisuus oli kadonnut. Varmaankaan ei mikään tyttö, ei edes Lily, puhuisi näin henkilöstä, johon hän oli rakastunut.
"Ja Lily on mennyt nuhtelemaan häntä?" "Sitä en tiedä; mutta poika on loukannut itsensä pahasti, ja Lily on mennyt katsomaan kuinka hänen on." Mrs Braefield lausui suoraan, niinkuin hänen tapansa oli: "Minä en ylipäänsä pidä Lilyn ikäisistä tytöistä, vaikka hyvin rakastan lapsia. Te tiedätte kuinka paljon pidän Lilystä; ehkä tulee se siitä että hän on niin lapsen kaltainen.
"Siitä on vaan muutamia päiviä," sanoi Lily, "kuin te soimasitte minua parhaimmasta parantamisesta, minkä olen tehnyt." "Minä? Ah! Minä muistan; te luuloittelitte tuota yksinkertaista Magde nimistä lasta että oli taikavoima siinä arrovijuuressa, jonka sille lähetitte. Myöntäkää ansainneenne soimausta." "En, sitä en ansainnut. Minä valmistan arrovijuurta, ja enkö minä ole haltiatar?
Mutta," lisäsi Lily, "siinä ei ole ainoatakaan kirjainta jäljellä nimestä Montfichet. Minä olen löytänyt enemmän kuin kukaan muu minä opin sitä tarkoitusta varten göötiläistä kirjoitusta; katsokaa tähän," ja hän osoitti pientä paikkaa, josta sammal oli raavittu pois.
Ja kuta enemmän hän muistutti mieleensä kaikkea mitä Lily oli puhunut hänelle holhojastansa, joka niin suoraan, niin vilpittömästi ilmoitti mieltymystä, ihailemista, kiitollisuutta, sitä enemmän hänen pelkonsa poistui ja hän kuiskasi itsekseen: "Niin lapsi puhuisi isästään: niin ei tyttö puhu siitä miehestä, jota hän rakastaa; hän ei suinkaan uskalla häntä kiittää."
"Parempi on uskoa liikaa kuin liian vähän," sanoi Kenelm; ja hän lähti kylään, jossa hän Willin luona puoli tuntia katseli niitä kauniita koria, joita Lily oli opettanut Willin tekemään. Kun hän sitten palasi hitain askelin kotiapäin, poikkesi hän hautausmaalle.