United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä jos olisin todellakin jo muuttunut ja ikuisiksi päässyt tyhjyyden hetkistä. Tuo kuva miellyttää minua. Totisesti! Minä tunnen taas selvää rakkautta häntä kohtaan. Panen kerrankin muistiin, mitä se on. Siinä on juuri puoleksi sääliä ja puoleksi tuota toista. Kuinka ylevä ja hieno on tunteeni nyt! Jos se pysyisi aina, niin minä kokonaan muuttuisin häntä kohtaan.
Olihan hän vakuutettu, että hän oli täydellisesti kyllästynyt entiseen poikamiehen elämäänsä, tuohon ainaiseen ummehtuneeseen ravintoelämään iltatoverien seurassa ... niin, hän tunsi tuon tyhjyyden ja sieluttomuuden, hän halveksi tuota elämätä, hän halveksi sitä jo perinpohjin...
IV. Jos asiata oikealla tavalla punnitsemme, täytyy meidän myöntää, että turha jaarittelu on kaiken tyhjyyden, puolinaisuuden ja epäuskon alku; se on suotuisa maaperä kaikenlaatuisille vahingollisille rikkaruohoille, jotka siinä pian pääsevätkin semmoiseen valtaan, että ne tukahduttavat ja kuolettavat ihmiselämän kaikki jalommat hedelmät.
En saa sieltä mitään, missä tuntisin tarpeen uudelleen elää, voidakseni edelleen elää. Se oli tyhjyyden ja onton kumahtelun aikaa elämässäni, sillä siinä ei ollut mitään siitä, mikä siinä sitten on ollut tarkoitusta, mikä siinä on ollut sinua. Siinä oli sinua vain sikäli, mikäli tunsin sinua menettäväni, enkä läheskään aina tuntenut edes sitäkään.
Sanovathan filosofimme, ettei ole mitään haudan toisella puolen; eikö ole niin? Muistelen teidänkin tahtovan olla jonkinlainen filosofi. Paul hämmästyi. Hän ei ollut viime aikoina sitä asiaa ajatellut. Hän oli vain kuullut äitinsä lukevan ääneen Raamatusta, kun hän makasi haavoitettuna pienessä metsästysmajassa. Nyt hänelle äkkiä selvisi, että hänellä oli edessään kauhean tyhjyyden kuilu.
Ja hän itki, mutta ei katkeria epätoivon kyyneliä, vaan kyyneliä, jotka puristautuivat esiin, kun sydämen täyttävät selittämättömät tunteet. Mutta kun Dora ja Eugen olivat lähteneet hautausmaalta ja eronneet vanhemmistaan ja sisaruksistaan ja kolmen pikku tyttönsä kanssa palasivat kotiin, valtasi heidät kaipaus, tyhjyyden tunne, epätoivo.
Ja molemmat tunsivat he sen kammottavan tyhjyyden tunnon povessaan, joka sanoo, että jotakin kallista, jotakin äärettömän tärkeätä on mennyt hukkaan eikä ole koskaan korjattavissa. Ei koskaan. Ei haudan tällä eikä tuollapuolen. Aura uskalsi kysyä vielä: Ja sinä? Oletko sinä nyt onnellinen?
Minä luulin voivani kestää kaikkia paremmin, kuin epätietoa; mutta minua ei yhtään aavistanut, minkä epätoivon tyhjyyden varmuus tuottaisi.
Tilapäisesti tunsikin tämä itsensä hieman rappeutuneeksi: omituinen tyhjyyden tunne päälaella vaivasi häntä; olisiko tuo kylmyys tullut siitä, että kruunu oli poissa? Nähtävästi huimasi hänen päätänsä. Ja kuitenkin oli hän niin kauvan toivonut tätä hetkeä, jolloin hän pääsisi tuosta vaivaavasta edesvastauksesta.
Illoin kun kumpikin jo oli sängyssä, oli opettajatar kertonut Esterille hänen äitivainajastaan, itsellään sydän sulana. Mutta Esteri makasi kuin kivi! Uh! Ja sitten aamulla näki nuo silmät, jotka näyttivät olevan paljasta sielua ja joihin ensi näkemällä oli ihastunut. Mutta ne olivatkin vain sisällyksetön perintö isältä ja äidiltä, korutavaraa, tyhjyyden petollinen peite.