United States or Iraq ? Vote for the TOP Country of the Week !


"Ainakin on nimeni nyt suomea", vastasi Föhrberg-Kokka, "eikä niin ilman tarkoitustakaan". "Hän on suomalaisuuden laivan kokka", selitti kansakoulunopettaja. "Jaa, aivan niin, ja me muut istumme laivassa", lisäsi Hovilainen, suuresti hyvillään viisaudestaan, ja taputti Kokkaa olkapäälle. "Olkoon vaan", sanoi pastori syrjässä Spirlundille; "kyllä me kokalle perältä suunnan annamme".

TYKO. Niin; näen, Vaan uskoa en tahdo mitä näen. PAULI. No, silmäm' harhailee. Me istumme Uraalin kaivantojen syvyydessä Ja kodost' uneksumme kaukaisesta. TYKO. Ei! Tornivuorella me seisomme. Ja tuossa toivon ompi valtakunta. Käy, tuuli vapaa synnyinlaaksoista, Käy, riehu, ilostasi hurjapäänä Ja siipes ihanasti jähdyttäköön Tät' otsan ihanata polttoa!

ALTMAYER. Ne ehk' on puoskareita... BRANDER. Osuit pilkkaan. FROSCH. No katsos nyt, ma heitä ilkkaan! Ei ukot perkelettä haista, Vaikk' ottelis hän heitä kraista! FAUST. Ma seuraa tervehdin. SIEBEL. Se paljo kiittää saa. MEFISTOFELES. Istumme piirihinne ... onhan lupa? Sen hiton luirua kuin täällä juodahan! Vaan ehkä seurast' oisi jokin hupa. ALTMAYER. Te hemmoteltu näytte olevan.

Näin kerran kuukaudessa kanssasi keskustellessani, rakas lukijani, sattuu helposti, ettei pakinoimisemme aina jatku juuri siltä kohdalta, jossa se katkesi. Salli minun siis huomauttaa sinulle, että istumme tulen ääressä, luettuani perheelleni lukuni kodista ja sen hoidosta.

Mielikki, metsien muori, vie minut päähän honkaisen pöydän: »Syö poikani, pistä piirakkaa, mut uota kun oltta löydänKera isännän näin me istumme päin ja rauha on suloinen sydämessäin. Hän haastavi metsien haluista ja hirvien hiihtäjistä. Minä kerron suurista kylistä ja pienistä ihmisistä. Kuink' ollakaan, niin huomataan, että kumpikin yhtä tarkoittaa.

Eräänä aamuna, jolloin olimme istuneet vähäiselle lavitsalle, sanoi hän äkkiä minulle: "me istumme auringossa, eikö niin? Minä tunnen sen paisteen. Hakekaamme varjoa. Minä en auringosta pidä, eikä sillä ole minuun mitään osaa". Minä vein hänen nyt eräälle lavitsalle, jossa tuuhea sireeni-aita esti auringon-säteet loistamasta meihin.

MAIJU. Sitten ehkä joskus monen vuoden päästä, kun olen käynyt Pariisit ja muut. Mutta tänä iltana ei varsinkaan. JUSSI. Ja täälläkö meidän pitää istua epätiedossa kaiken aikaa? Kuule ei se käy laatuun. MAIJU. Minä tulen kotiin heti, kun »Ensi lempi» on mennyt. Sitten istumme hauskasti yhdessä ja minä kerron tarkkaan, kuinka on käynyt.

Pröbler oli täällä kuin kotona; hän tahtoi nousta ylös ottamaan Lentsiä vastaan, mutta hänen jalkansa käskivät häntä istumaan alallansa, ja nyt hän huusi lujasti: "Istu tähän alas, Lents, ja anna ulkomailman peittyä lumeen ja mennä konkurssiin, se ei muuta ansaitsekaan. Täällä me istumme tuomiopäivään saakka.

Mitrij selittää hänelle kaikki juurta jaksain; onkos tämä nyt laitaa: me istumme linnassa ihan syyttöminä, mutta hän, pahantekijä, rehentelee vieraan vaimon kanssa ja mässää kapakassa. Se on laitonta, vahvisti Korabljova. Sanon, sanon ihan varmaan, vastasi Maslova. Olisiko ottaa vielä rohkeuden ryyppy, lisäsi hän iskien silmää. Korabljova kaasi hänelle puoli kupillista.

Istuttehan te itsekin täällä, ja kuitenkin tahdotte torua meitä!» »Kuules, Frits, minä sanon sinulle, minkävuoksi isäsi ja minä istumme näköjään putkassa», ehätti ukko Witt. »Näetkös, se oli...» »No, se vielä puuttui», huusi Swart, tuupaten Wittiä kylkeen. »Oletko sinä hullukuiskasi hän, »sittenhän he eivät enää välittäisi meistä vähääkään. Ei heidän tarvitse sitä tietää.