United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mielikki, metsien muori, vie minut päähän honkaisen pöydän: »Syö poikani, pistä piirakkaa, mut uota kun oltta löydän.» Kera isännän näin me istumme päin ja rauha on suloinen sydämessäin. Hän haastavi metsien haluista ja hirvien hiihtäjistä. Minä kerron suurista kylistä ja pienistä ihmisistä. Kuink' ollakaan, niin huomataan, että kumpikin yhtä tarkoittaa.
Runoilija kalvas siin' on paarillaan; silmä siintää, katseen kiintää vielä taivoon tuikkivaan. Vetten vyöstä soi kuin yöstä huuto sairaan Vellamon; laitaan purren, hiljaa surren aalto vaipuu kuolohon. Ihanaan aikaan toukokuun, kun puhkes kukkain kuori, mun silloin sydämessäin se heräs, lempi nuori.
Vain koirasta käydä tahdot, Et muuksi itseäs tee; Muut ystäväin he kaikki Niin liiaks tekeilee. Vihan tunsin ja lemmen, lemmen ja vihan, Yli pääni sen puuskat kaikki on käynyt; Mut kaikesta tuosta ei mitään näy nyt, Olen entinen ylpeä itse ihan. Lyyrillinen välikohtaus Ihanaan aikaan Toukokuun, Kun puhkes kukkain kuori, Mun silloin sydämessäin Se heräs, lempi nuori.
Mun sydämessäin halun moisen matkaan sa olet puheellasi synnyttänyt, ma että ensi aikeeseeni palaan. Siis yks nyt olkoon tahto kumpaisenkin, sa saattaja, sa Mestari, sa herra!» Näin lausuin. Läksi hän; ja astumahan tiet' aloin vaikeaa ja vaarallista. Kolmas laulu Ma johdan kaupunkikin kärsimyksen, ma johdan tuskaan iankaikkisehen, ma johdan kadotetun kansan joukkoon.
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin, tää suuri ja outo ja uus? Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut. Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat ja toivot ja tou'ot muut. Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk' on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Kaks lauloi lintua kehdollain ja toinen niist' oli musta.
Mun sydämessäin halun moisen matkaan sa olet puheellasi synnyttänyt, ma että ensi aikeeseeni palaan. Siis yks nyt olkoon tahto kumpaisenkin, sa saattaja, sa Mestari, sa herra!» Näin lausuin. Läksi hän; ja astumahan tiet' aloin vaikeaa ja vaarallista. Kolmas laulu Ma johdan kaupunkikin kärsimyksen, ma johdan tuskaan iankaikkisehen, ma johdan kadotetun kansan joukkoon.
Ja sentään on kuin palais syksynpuistot, puutarhat kummat tuoksuis tulvanaan, ja vieris virrat oudot, virransuistot, kaupungit nostais kaukotornejaan, kun syttyy sydämessäin jälleen muistot nuo armaat kaksin-olon autuaan, ja on mun kera nainen musta, muudan, mi paista ei kuin syksyn kylmä kuudan.
Mutta tunnen, ah, tunnen sen: en ole enää entinen, muille ei soittoni soikaan, muista murhetu, ilahdu en. Siitä tiedän, ah, tiedän tuon: unissa kulkien unia luon, itseni joikuja joikaan, itselleni vain iloa suon. Sentään ihmehen näin, ah näin! Virisi virva mun sydämessäin, puhkesi puutarha uhkee ruusuin, tuntehin tuskapäin.
Suo että mä ensin huuhdon vaan nämä synkeät, huonot aatteet, suo että mä päälleni ensin saan ne puhtahat, valkeat vaatteet, jotk' ompeli onneni impynen, hän, hämärän impeni ihmeellinen, min kuvaa kannan ma sydämessäin siit' asti kuin hänet mä näin. Me tulemme, äitini armahain! Oi katso, meitä on kaksi! Oi katso, mik' on mulla rinnassain! Niin oisitko rikkahaksi sinä uskonut koskaan kuopustas?
Mä sydämeni sulle tahtoisin paljastaa, Sä neito ihanainen, sen aarteet osoittaa. Ne aarteet hehkuvaiset on kultaa kalliimmat, Ne sydämeeni lämmön ja valon saattavat. Ne sydämessäin syntyi, sen omat ovat vaan, Ja synnyinpaikallensa nyt suovat valoaan; Mut sydämeni jos mä nyt voisin paljastaa, Ne ehkä kiillollansa lumoisi maailmaa.