United States or Gibraltar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, kunnes meri virtaa pois, ja sulaa vuorten jää: Sua lemmin vielä, armahin, kun suljen silmät nää. Ja hyvästi nyt, lemmittyin! Hyvästi hetkeks vaan! Taas tulen luokses, lemmittyin, vaikk' äärest' ääreen maan. Hän veitikka on pieno. Hän veitikka on pieno, niin veikeä ja vieno; hän on niin hellän hieno, mun vieno armahain. Vaikk' kaino, täynnä tulta!
Tuoll' illan lepoon vavahtain jo vaipui kadut, puistot. Oi tule, armas, otsaltain pois pyyhi päivän muistot! Kuin päivän piina sielussain niin syvät juuret saikaan? Vie minut iltaan, armahain, vie minut unen aikaan! Mun teki päivä vangikseen, sen vaivat sielu toistaa. Vie minut, armas, vapauteen! Jo iltatähti loistaa. Sun tuskin huomasin ma siihen aikaan niin sokeaksi kevät tehdä voi.
Tapas kerran Kuolema matkallaan, tapas Sydämen täydessä kukassaan. Ei viikatetta hän nostanut, oli rakkaus Kuoleman vanginnut. Tule luokseni, laps', ole armahain! Maan pääll' ei lemmessä vertaistain. En tule, en tule, mun toinen jo vei, minun lempeni sinulle kuulu ei. Sen toisen Kuoleman viikate löi, sillä Sydäntä Kuolema ikävöi. Taas Kuolema retkellä maailman näki Sydämen yhäti kukkivan.
Hyvästi jää, lintuseni, Hyvästi jää, armahain, Hyvästi jää, kultaseni, Hyvästi nyt sanon vain! Wasjka. Nyt laulatte te, tytöt, meille! Liisa. Me emme osaa sellaisia lauluja, mitä teikäläisille lauletaan. Juhana. Miks'ette osaa? Liisa, laulahan sinä! Liisa. Johan minä lauloin. Laulakoon nyt Anni! Anni. Enpä rupeakaan. Laula sinä, Andrei, se surullinen laulusi! Minä kuuntelen sitä niin mielelläni.
Kai ihmettelet, miks iloinen niin tänään mä olen ja nuori, miks loitolle lämpöä säteilen kuin päivän paistama vuori. Elä imehdi tuota, oi armahain! Mulla ollut on juhla suuri, mulla ollut on suuri sunnuntai elon arkien keskellä juuri. En tiedä, saatatko uskoa, mut kaukana olen ma käynyt, minä palajan pitkältä matkalta, vaikk' en ole väsähtäynyt.
Oi kulta-aika riemukas, suloisin, armahain, kun nuor' on ylioppilas, ja puutetta ei laisin, ja huolt' ei tuntis ollenkaan, kun viikset vaan sain kasvamaan! En tiennyt muiden hädäst', en, ilosta sydän sykki; vahv' olin, punaposkinen, ja kaikki suonet tykki. Niin nuori olin, riehakas, ja ylpeä kuin kuningas.
Hän sydämen vei multa, ja alta vainoin kulta saa suojaa rinnoillain. Hän veitikka on pieno, niin veikeä ja vieno; hän on niin hellän hieno, mun vieno armahain. Pois huolten lentää annan, ja vaivat mailmanrannan ma hänen kanssaan kannan; nään onnen riemut vain. Casslis-purolla.
Leimuaako ainoasti tässä minun rinnassani Sua kohtaan rakkauden liekki, Suomi armahain? Eikö muuallakin voita voimas vastustamaton, Saata kunniasi tähden voittoisahan voitteloon? Jospa rakkauden tuli sydämmissä hehkuis vaan, Sydämmehen suljettuna ei se sietäis kahleitaan, Ulos pyrkis kätköstänsä, valaisisi, lämmittäis, Palo sammumaton kohta ympärillä välkähtäis.
Kuin kahden puolen tien nyt puut ja pensaat, kummut kiitää; kylät ja kaupungit ja muut asunnot ohi liitää! »Kuu kirkas on! Ah armahain! On raisut ratsut vainajain! Sua kammottaako kuolleet?» »Ah! Jätä maahan kuolleet!» Kas, kas! Tuoll' yössä tanhu käy kuin ratas kehräpuinen, se milloin näkyy, taas ei näy, on joukko omituinen. »Hihhei!
Minä rakastin yötä ja päivää myös, nyt rakastan häntä ma vain, hän, hämärän impeni ihmeellinen, niin vieno, mut väistyvä ain. Minä rakastin muita ja itseäin, nyt rakastan häntä mä vain, hän on mulle minä, hän on mulle muu, hän on minun armahain. Se oliko kieli, jok' katkesi? Niin oudosti ilmassa helähti. Miks tyttöni kasvosi käännät sä pois? Vai sydämen kielikö ollut se ois?