United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä olin liian kaino tekemään sitä silloin minä pelkäsin, että hämmentäisin häntä, ja pelkäsin yhtä paljon, että hämmentäisin itseäni; mutta minä tiedustelin, mihin aikaan hän iltaisin lähti kotiin, että käyntimme sovitettaisiin sen mukaan; ja sanoen hyvästi Mr. Omer'ille, hänen sievälle tyttärellensä ja tämän pikku lapsille, menin pois rakkaan, vanhan Peggottyni luo.
Kaunottareksi ei häntä tosin woinut sanoa, mutta sangen miellyttäwä hän oli. Kun siihen lisäksi tuli hänen arwokkaan hieno käytöksensä ja arkamainen, kaino ujoutensa, niin ei ollut yhtään ihmistä, joka ei olisi häneen mieltynyt.
Nikodemus pani nuuskan, työnsi silmälasinsa taas hyvin kauas, katsoi Urho Ernestiin ja kysyi juhlaäänellä: Sielläkös se on ovensuussa tämän Kaino Josefiinan mies Urho Ernesti? Kotvasen kuluttua vastasi puhuteltu: Ka joutavathan ne meidänkin pojan vaatteet... Niitä meilläkään ei enää tarvita.
Voin sanoa tyytyväisenä hänestä aina eronneeni, vaan en niin kiihkoisana ja hetkellisesti niin onnellisena kuin ystävyytemme ensi aikoina. Minä aloin löytää siihen syitä jos jonkinlaisia. Huomasin ettei hän kotonaan ollut niin ujo, kaino ja taivaallinen kuin minun seurassani, vaan että hän kylläkin oli julkea, ainakin äidilleen.
Hän katseli Tyyneä ja ajatteli: »Tosiaan hän on kaunis, niinkuin ruusu, joka kukkasten joukossa kauneimpana loistaa, mutta hempeämpi ruusua on kuitenkin kaino lemmenkukka puron rannalla, ja hempeämpi Tyyneä on Maissi tuolla Kokemäenjoen rannalla.» Patruuna herätti Mannin hänen ajatuksistansa, sanoen: »Lähtekäämme nyt jo kotiin, ilta on joutunut.» Mutta samassa tuli paroni ja pyysi heitä viipymään vähäisen, sillä viimeinen katrilli oli vielä tanssittava.
Mutta kuin Maria tointui, käänsi siniset silmänsä häneen, ja kun hohtava rusko levisi hänen poskillensa, punastui Niilokin rohkeudestansa että hän oli katsellut häntä niin läheltä; kaino hämmennys kuvautui hänen katseissansa ja hän laski immen hiljaa kalliolle. Hän nosti silloin vielä kerran surullisen katseensa nuorukaiseen päin, kätki sitten kasvonsa esiliinaansa. Hän vapisi kovasti.
Yö hiipii ääntiöides immyt-unelmiin, mut kerakkees saa voiman itse auringolta, kun voiton usko, ylin lahja kohtalolta, kuin soturit ne pukenut on pantsariin. Oi isäin suomenkieli, pyhä papitar, jonk' kaino, kaunis neitsyys vielä peitettynä on oudon-pitkäin laatusanain laskoksiin: Petrarca, Dante, Shakespeare, itse Runotar sun uinuu nuoreen povehesi kätkettynä ja sanais salaperäisehen musiikkiin!
Moitittava silmäys jumaloituu silmistä, loukkaava ajatus, jonka synkeä hetki vastaamme viskasi lemmityn huulilta, kohtaavat sinua musertavaisesti, niinkun taivahan salamat. Sinä hentoinen, kaino nunna, maallis-elämän vankilassa vapiseva, taivaasen ja kuolemattomuuteen kyynelten harson läpi katseleva! Sinä kärsit ja kuolet, ihmis-silmän huomaamatta kärsimistäsi!
Rakkaus on tuskan alla rinnassamme täällä aina niin kuin päivän paiste syksyisellä säällä; pois, pois vihainen välildämme vaino, pois, pois salainen kateuskin kaino. Elon aamu autuas on nytkin alkavainen, riemun päivä ruskottaapi kaunis, koittavainen; pois, pois turmelus, hyvin hyvä käytä, pois, pois huokaus, toivoll' onni täytä.
Kaino pakoni hänen lähestyessään, alasluodut silmäni hänen minua puhutellessansa, äänettömyyteni, kaikki jäi häneltä huomaamatta hän puhutteli minua muuttumattoman hellästi, eikä hänen kirkas otsansa enää synkistynyt. Hän piti lujasti minusta kiinni, minuun koskematta, ja lupauksensa, että hän tietäisi minua suojella, täytti hän kaikin puolin.