United States or Chile ? Vote for the TOP Country of the Week !
Maan uskottiin seisovan paikallaan ja taivaan ajateltiin kiertävän sitä idästä länteen ja vievän maan ilmakehän mukaansa kiertokulkuun. 29. laulu »Verhoa ei voinut sietää», toisin sanoen tahtoi nähdä enemmän kuin mitä Jumala oli sallinut. Nimittäin Hippokrene-lähde Helikonilla. Urania, tähtitieteen runotar.
Ja nyt, kun illan suussa näet työsi vainion Ja tähkät täydet nuokkuin laskeissa auringon, Ja kansasi kun kilvan Sinua kunnioi, Runotar Suomen silloin ei äänet' olla voi. Kaikuja Hämeestä 1890. Yöllisessä Terhenessä Ja umpimailla Kulki kansa Johtoa vailla, Heimoansa Ei heimo tunne, Ei tiedä kunne Matka lie, On outo tie, Ja ilmat virvat Ne harhaan vie.
Merkillinen seikka on se, että runotar aseitten ja huonekalujen kuvauksissa niin tuhlaavaisesti käyttää kalleita aineita.
Sitä keväisen virkeätä, siunattua puuta, jonka suloisten soitelmain loputtua laulajametsän runotar vaikeni ja nukkumaan kävi, nimitimme me nimellä Felix Mendelsohn, ja se ihmeellinen lähde oli muuan jalo nainen, jonka ohimoille taiteen loistava otsaripa kiertyi, lempivä puoliso, hellivä äiti, varhain valmistuneen kirkastettu sisar ja hartain ystävätär: Fanny Hensel.
Leonore. Huolimatta äidin syleilystä ja sanoista «sinä pikku armas, sinä pikku runotar kulta!» oli Leonore kuitenkin vähitellen tuskaantuneena huomannut olevansa ruman ja kaikkea viehättäväisyyttä ja miellyttäviä avuja vailla.
Runotar, sa Suomen sulo neito, Muistavampi ihmislasta, lausu: Kuuluisanko kuninkaan tuo hauta Kätkee, vai sen vertaisenko? Eipä Kuningasta, ei sen vertaistakaan Vanha *Haane* talonpoika tässä Lepää ja sen kuusi kelpo poikaa. Istu jyrkän rannan reunamalle; Niiden kauniin kohtalon ma kerron, Koska kaste kanervassa kiiltää, Harjun hongat päivän vielä kaihtaa.
Tässä, niinkuin muulloin, kun moite on välttämätön, antaa sen runotar juuri samalla tavalla, kuin hemmoitteleva äiti, jonka suu kyllä lausuu nuhteita vallattomalle pojalle, mutta samassa kuitenkin hymyllään osoittaa, että äidin sydän salaa hyppelee ilosta samassa vallattomuudessa ilmauvasta hilpeydestä ja uljuudesta.
Oi, Suomen lapsi! älä pois Sun maatas vaihda sa, Sill' vieraan leipä kova ois, Sen ääni kaijutta. Sen taivas, päivä synkeä, Ei syömmens syöntäs ymmärrä Oi, Suomen lapsi. älä pois Sun maatas vaihda sa. Oi, Suomen lapsi! kaunotar On maasi järvineen, Sen rannikolle Runotar On suonut seppeleen, Sen päivä, tuul' on lämpönen, Sen taivas tuhattähtinen; Oi, Suomen lapsi! kaunotar On maasi järvineen.
Sana Ainon kuolosta viedään hänen kotiinsa. Nyt äiti huomaa suuren, turmiollisen erhetyksensä ja suree kaiken ikänsä sitä, että oli yrittänyt pakoittaa lastansa vasten sen omaa mieltä miehelään. Kuinka hellästi on Suomen runotar kuvannut tätä surua!
Samoin myös ei ole Kalevalan loppuruno mikään asiaan kuulumaton joutava lisäke, vaikka tosin päätapauksen päättymisen jälkeinen ja vaikka vasta myöhemmin syntynyt. Epillinen runotar ei mielellään jyrkästi lopeta lauluansa loppukohtauksen ratkaisevaan jyrähdykseen; se tahtoo sen jälkeen vielä kerran kepeämmin »huoahtaa», ja jatkaa sentähden monesti vielä hiukan varsinaisen lopunkin perästä.