United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sit' ihmislasta, ystävääs, Voit oikeen armastslla, Voit turvan' olla toiselle Ja toiseen turvaella: Kodissa, jossa luotetaan Kaikissa yksin Jumalaan, On rakkaus ja rauha. Kaksi kansan enkeliä Suojahenkeä hyveä Riensi maasta leyhytellen Luojan istuimen etehen. Luokse Luojan luontelihe Tuosta toinen ja saneli: "Isä, Herra henkikunnan, Luoja luotujen väkevä!
Kaikuu kautta vuosisatain ääni vieno, hempeä Heloisen, haastaa intohimon suurta tulta, laulaa laulua suitsuvaa, kuinka lempi kaksi ihmislasta kesken ankaran, synkän ajan, toinen suuri sydämeltä, toinen ajan urhoista oppinein. Painaa päänsä suuri Suomen piispa, taasen kirjahan tarttuu, lukee: »Sillä missä valtias on taikka viisas mies sinun vertaises?
Päin hieta-aavikkoon, äänettömään, kuolleeseen ja autioon. Niinkuin umpisokko toista sokeaa, kohtalotar ihmislasta johdattaa. Kuiva hiekka lentää kautta aavikon. Vuori rautaisinkin kerta hietaa on.
Taivas oli tällä välin kirkastunut kokonaan; tuisku oli tauonnut ja puolikuu paistoi talviseen yöhön. Te kaukaiset tähdet ja sinäkin, kuu, voi kuinka te olette tunnottomia, kuinka kylmiä te olette! Tyynesti katselette te vain tähän parveen, joka on lähtenyt pelastamaan ihmislasta! Katseletteko samalla kylmällä katseella onnellisia sekä onnettomia, iloa sekä surua?
Ei helvetti, ei kuolema Voi voittaa rakkautta: Niin Jumala voi rakastaa Vihollistansa maailmaa, Ja kurjaa ihmislasta! Häness' on yksin rakkaus Ja kaiken lemmen lähde: Siis sielus syvin taipumus Ja rajattomin luottamus Lahjoita yksin Hälle!
Hän ei koetuksiansa Kestä heikoll' voimallansa; Voima määrää kohtalon. Yks' on kuitenki, mi kestää: Uskon voima kaikki estää Ajan hurjan tuulispäät. Tuulen vehkeily ei saata Ihmislasta maahan kaataa, Vaikk' on hurjat myrskysäät! rt MIETTEIT
Ja kun nuori Leukotoe alkoi kasvaa ja varttua, voitti hän kauneudessa äitiänsä saman verran, kuin äiti ennen oli siinä kaikki muut ihmiset voittanut. Tätä ihanata ihmislasta näki päivän säteilevä jumala ja tulistui niin hänen kauneuteensa, että hän tämän tähden liian varhain nousi idästä ja liian myöhään laski länteen takasin.
Samassa myös Vellamokin, veden ehtoisa emäntä, nosti sinilakkista päätään aallon alta. Vellamon silmät kohta kiintyivät poikaseen, joka hymysuin ja punaposkisena istui Ahti-kuninkaan käsivarrella, nojautuen hänen hartevata olkapäätään vasten. Lempein silmin katseli veden hyvä-luontoinen emäntä tätä kaunista ihmislasta ja lähestyi häntä avoimin sylin.
Eilert Olsenin katse etsi Toinia, ja se katse kiitti, se kiitti tietä selvittävästä valosta, kiitti siitä suuresta, aina uudesta ihmeestä, joka opettaa ihmislasta ymmärtämään, että suuri ja ehjä rakkaus aina rikastuttaa, tekee onnelliseksi, kohtasipa se missä muodossa ja missä oloissa tahansa.
Kaksi ihmislasta, kahdet värisevät hartiat, kahdet kyynelissä kylpevät kasvot raskaat huokaukset täyttivät huoneen. Onni painoi kätensä korvilleen ja hiipi hiljalleen ovelle. Aurinko kääntyi poispäin ja peitti himmentyneen silmänsä. »Suru!» kuiskasi verenpisara ja punainen kyynel tipahti ikkunanlaudalle.