United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taas surmaa pauhaavat tykkien suut, rajat maiden ja kansojen siirtyy, nyt Kitchner, Shilinski, Joffre ja muut nimet Klion kirjahan piirtyy, taas kärsivät, kuolevat miljoonat, taas vaarass' on kansojen vapaus. Mitä eessä on? Vaiensi profeetat tää aikojen ankarin tapaus.
Kaikuu kautta vuosisatain ääni vieno, hempeä Heloisen, haastaa intohimon suurta tulta, laulaa laulua suitsuvaa, kuinka lempi kaksi ihmislasta kesken ankaran, synkän ajan, toinen suuri sydämeltä, toinen ajan urhoista oppinein. Painaa päänsä suuri Suomen piispa, taasen kirjahan tarttuu, lukee: »Sillä missä valtias on taikka viisas mies sinun vertaises?
Kirjoitin ja kirjoitin suurta paksua kirjaa "*Ihmisen vastuunalaisuudesta*". Hm! Vaan, rakas Alfred se kirjahan on oleva sinun elämäntyösi. Niin, sitähän sinä olet useinkin sanonut. Minä ajattelin niin. Sitte sinä laitoit minulle tilaisuuden, jotta saatoin siihen ryhtyä, sinä rakas Rita Lorua! Virkahan vielä siitä, niin minä sinua lyön. Vaan kirjasi, Alfred?
Mut moisiin ilveilyksihin vihdoinkin kyllästyin mä, Kuink' oli, talvipäivääkin lyhyttä pitkäksyin mä; olipa oikein outoa, ei tahtonut se loppua. Ma tartuin ensi kirjahan, hakien huvitusta, ol' teos tuntemattoman se Suomen taistelusta; armosta vaan tuo kansiton lie päässyt muiden joukkohon.
Hän täytti miehen tehtävän, hän näytti meille selvähän, kuin elää kunnon mies. Hän muille aina rauhan soi ja leipätiensä varman loi tee niin, oot kunnon mies!" Ja ääreen pöydän hän istahtaa ja kirjahan uuteen tarttuu nimilehteä ensiksi katsahtaa: kovin kirjailijoita jo karttuu! Ken vain saa lausehet jäljekkään, kirjailija on muka mielestään.
Ja kirjahan laakea laitaiseen Hän ilkkuen nimesi kirjoittaa: On siellä jo herraa, narria, On miestä ja vaimoa. Kullan kuva. Tyttö lapsi toisten parvessa Vakain istuu, kaunis, kukkea. Opettaja häntä lähestyy, Neuvoo, syleilee, Sitten painaa lapsen otsahan Tuntehikkaan suudelman.
Sä päällemme peikot nostaos vain, Joka polvulle pankosi ansa, Ja hylkiöt kullalla ostaos vain, Jää jäljelle Suomen kansa, Kysy, mit' on sen laki ja oikeus, Ja mihin se hintahan myödään, Jok' ainoa mies on Vibelius, Käs' jäykkänä kirjahan lyödään. Se on ollut se yksi ja ainoa, Joka tuonut on tuskissa hoivon, Se on ollut se yksi ja ainoa, Johon onnettuudessa toivon.
Punat nousevat taas sinun poskilles, Lyö valtimo virkumpaan, Ja nuorelta kyllä sä näytät taas Mut yöllisen hetken vaan! Paris 1/4 1890. Ja äärehen pöydän hän istahtaa Ja kirjahan uuteen tarttuu Nimilehteä ensiksi katsahtaa: Kovin kirjailijoita jo karttuu! Ken vain saa lausehet jäljekkään, Kirjailija on muka mielestään.
Saloja maita kyllästyn pian katsomaan, Ja linnun siipilöill' en mieli koskaan lentää. Parempi riemu aatoksell' on entää Lehdestä lehteen, kirjasta kirjahan. Yks' talviyö näin kirjoin, kynttelin Suvena sulostuttaa kaikki vaivas, Ja ah! jos auki kierit vanhan permentin, Niin astuu luokses koko pyhä taivas. FAUST. Sua yksi vietti vainen valloittaa; Sua älköön koskaan viehätelkö toinen!