United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
Chilon kääntyi kansan puoleen, nosti oikean kätensä taivasta kohti ja rupesi huutamaan, tai oikeammin sanoen kirkumaan niin lujaan, että sekä augustianit että kansanjoukko kuuli hänen sanansa: "Rooman kansa! Kautta kuolemani vannon, että nämä ihmiset kuolevat viattomina. Murhapolttaja on tuo tuossa!!!" Hän osoitti sormellaan Neroa.
"Ja surmanneet lapsia..." "Eivät ole!" "Kuinka!" kysyi Vestinus kummissaan. "Itsehän sinä niin sanoit ja itsehän sinä heidät annoit Tigellinuksen käsiin?" "Juuri sentähden minua nyt ympäröi yö ja kuolema likenee minua... Välistä minusta tuntuu siltä kuin jo olisin kuollut, ja te muut samaten." "Ei! He kuolevat ja me jäämme henkiin. Mutta sanoppa minulle: mitä he kuollessaan näkevät?"
Ei heiltä ole nuoruudestaankaan jälellä mitään hupaisia muistoja; työtä ja kurjuutta vaan. Ja kun viimeinkin kuolevat, mitä jälkiä heidän elämästään näkyy?" "Niin on, hyvät herrat", puuttui metsäherrakin puheesen. "Eivät ne tuommoiset askeltakaan edistä ihmiskuntaa sen suuressa ja jalossa sivistystyössä. He elävät vaan, niinkuin luontokappaleet syöden, juoden ja kärsien.
Jos rikkaat sairastuvat, niin saamme me valvoa heidän luonansa, jos heidän lapsensa kuolevat, silloin me liinata ruumiin; jos meillä on kaunis tyttö, niin on heidän nuorukaisillansa oikeus vietellä heitä, koirankaan saamatta sille haukkua.
"Siihen en minä luota ennenkuin itse näen, mikäli silloin voin nähdä... ilman silmiä. Mutta siihen asti pidän tätä kaikkea loruna. Ursus kuristi Crotonin siksi, että hänen jäsenensä olivat rautaiset, mutta kristityt ovat tyhmyrejä, ja eihän toki tulevaisuus voi joutua tyhmyrien käsiin." "Heidän elämänsä alkaa silloin, kun he kuolevat." "Samalla voisi sanoa: päivä alkaa, kun yö tulee.
Siinä sitten kulkevatkin ohitsesi ne, jotka sinä vuonna kuolevat. Menneenä vuonna kävi meillä Juliana muori kirkon portailla istumassa". "No näkikös hän ketä?" kysyi Lauri uteliaasti. "No kuinkas muutoin?
Isän yli kallistuneena, itki ja valitti hän hiljaa ja rukoili Jumalalta lohdutusta ja apua siinä kovassa surussa, joka oli häntä ja äitiä kohdannut. Georg napisee. Useita viikkoja kului. Isän kuolevat jäännökset olivat jo aikoja sitten maahan kätketyt, ja jälkeen jääneiden äänekäs huoli oli muuttunut hiljaiseksi, nöyräksi surumielisyydeksi, rauhalliseksi, hurskaaksi murheeksi.
Missä ikinä hän kulki ja viipyi, hänestä oli kuin Vapahtajan kuolevat kasvot kaikessa jumalisen rakkauden ja armon täydellisyydessä olisivat kumartuneet alas hänen ylitsensä, ja kuin sanat: "se on täytetty! Isä anna anteeksi!" olisivat täyttäneet koko mailman suloisella musiikilla. Hän ei voinut mitään muuta nähdä eikä kuulla. "Ja kuinka sinun nyt on?" kysyi äitini.
Se on Frödingin 'suvunlaulu'. Ettekö kuulleet, miten siellä soi joka nurkassa: 'me ... me ... me ... kaikki sukulaiset ... koossa pysymme'. Minne vain tuli, niin joka paikassa: 'me ... me ... me. Ja ajatelkaahan, kun vanhukset kerran kuolevat ja tulee tappelu perinnöstä, huonekaluista ja rahoista ja jalokivistä... Silloin siellä käy kiukkuinen surina!"
Kyllähän Teillä on oikein, kun sitä niin puolin ajattelee. Mutta minä olen sitä ajatellut vähä toiselta kannalta. Jos minä en muusta mistään tuntisi ihmisiä kuin sanomalehdistä, niin luulisin, että kaikki rehelliset ihmiset vähitellen kuolevat pois, ja jälelle jää vaan hylkyväkeä. Joka kerran kun lehdistä näen jonkun kuolleen, olen ajatellut että vieläpähän löytyi yksi rehellinen.