United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämän puvun päällä oli, hartioilta miellyttävästi riippuen, syvälaskoksinen, höyhenillä kirjaeltu vaippa. Päässä piti keisari kruunun tapaista lakkia, jonka etupuolessa oli kaksinkertaisen kotkan kultainen kuva ja takana ylpeä höyhentöyhtö. Jalkoja suojeli varvikkaat, joiden anturat olivat kullasta. Vasemmassa kädessään piti hän lyhykäistä valtikkaa. Koko puku säteili helmistä ja jalokivistä.
"Taivaallisessa Jerusalemissa ovat kadut kullasta ja portit jalokivistä", selitti Seimke. "Miss' äitis on?" kysyi venäläinen tyttö. "Rakkaan Jumalan luona" "Siell' on minunkin äitini", sanoi Olga. Lappalaisen tytön hellä, tuntehikas sydän sykähti kohta häntä vastaan. Seimke puhkes itkuun. "
Tuo komea koruneula on väärennetyistä jalokivistä. Hän nauraa näyttääksensä meille valkoiset hampaansa. Oikea keikari! Ehkä narrikin! Nyt hän taasen katselee peiliin!» Elisen katse etsi miehensä silmiä, mutta ne näkyivät häntä karttavan. Niissä ilmeni vähäsen tyytymättömyyttä ja epätietoisuutta.
Eugen näki kaiken tämän, ja hän ajatteli kylmästi, melkein kuin sivullinen, että Dora ei ollut koskaan ollut niin kaunis kuin nyt. Mutta tarkastellessaan huomasi hän myöskin, että Doralla ei ollut yhtään koristusta päällään. "Etkö aio tänään ottaa jalokivistä rintaneulaasi?" kysyi hän tyytymättömänä. Dora ei vastannut; hän oli kumartunut pöydän yli ja haki innokkaasti erästä neulaa.
Hänet huomattuasi näyttää sinusta maja kullasta ja jalokivistä säteilevän ja tuoksuvan tuntuvat siellä Persian ruusut. Oletko nähnyt päivän ensi säteestä punastuvaa lunta vuoren huipulla? Se ei ole niin puhdasta, kuin Vaalin otsa. Oletko nähnyt täyteläisintä ruusua? Se on halpa hänen poskiinsa verrattuna. Oletko puoleksi pilven peitosta leimahtavaa salamaa nähnyt?
Rakasti enemmän torttuja. Aina vaan tyhmiä sukkeluuksia, puuttui nauraen puheeseen toinen nainen korkeassa hatussa, loistavana silkistä, kullasta ja jalokivistä. C'est exellent nuo voffelit, ja kuinka keveät! Antakaahan vielä tänne. Joko pian matkustatte? Jo, viimeinen päivä on käsissä. Siksi tulimmekin käymään. Mikä ihana kevät, kuinka suloista on nyt maalla.
Beethovenin simfoniat, messut, Fidelio, overturit, sonatit, hänen kalleimmista jalokivistä kutomansa teokset, kirkkaat virsihelmet, kaikki ne ovat hänen taivaita tavottelevan luomismahtinsa tuotteita.
Hänen lantionsa ovat tyttömäiset, silmäkarvansa hienopiirteiset, silmänsä hymyilevät, hampaansa pienet ja somat. Hän on punaisessa puvussa ja kullasta ja jalokivistä tehty ripa kimaltelee hänen hienolla otsallaan. "Tuo on siis kuningatar", sanoo Kaherdin hiljaa. "Kuningatar!" vastaa Tristan, "ei, se on Camille, palvelijanainen."
Voittajan edellä astui 324 ylhäistä vankia ilman kahleita, niiden joukossa viisi Mitridateen lasta, Triganeen puoliso ja toinen poika sekä juutalaisten kuningas Aristobulus. Viimein saapui jalokivistä loistavissa riemuvaunuissa Pompejus itse, yllänsä Mitridateen aarekammiosta otettu varustus, jonka sanottiin olleen Aleksanderin omana.
Se on Frödingin 'suvunlaulu'. Ettekö kuulleet, miten siellä soi joka nurkassa: 'me ... me ... me ... kaikki sukulaiset ... koossa pysymme'. Minne vain tuli, niin joka paikassa: 'me ... me ... me. Ja ajatelkaahan, kun vanhukset kerran kuolevat ja tulee tappelu perinnöstä, huonekaluista ja rahoista ja jalokivistä... Silloin siellä käy kiukkuinen surina!"