United States or Paraguay ? Vote for the TOP Country of the Week !


Nyt tahon murtaa jään ja rynkätä ulos väljään mereen. MARIAMNE. Sinä läksit meistä kuin karkulainen. RACHEL. Miksi teit sinä niin, mun veljeni? Sano mikä häiritsee sun henkesi rauhan, kuiskaa se mun korvaani, sun pienen, vienon äitis korvaan, että taitaa hän lohduttaa sinua.

Oi, tervetullut, kuulu Coriolanus! KAIKKI. Niin, tervetullut, kuulu Coriolanus! CORIOLANUS. Heretkää! Tämä sydäntäni loukkaa. Vait, vaiti! COMINIUS. Tuossa äitis! CORIOLANUS. Oi, sa mulle Menestyst' olet jumalilta kaikilt' Anonut, tiedän sen. VOLUMNIA. Ei, nouse, urho, Mun oma Marcioni, jalo Cajus, Jok' urhotöistäs juur' sait mainenimen, Mik' oli se? Coriolanus? Niinkö? Mut, vaimos

MIKKO. Ja minä kohta edestänsä hirteen menisin; kuin vaan on päässäni silloin pieni viinan huimaus, joka uskallusta antaa, vaikka kohtais meitä suurin vaara; rallaten me käymme päälle vaan väkirynnäköllä. Sinäpä nyt tuommoisen rohkeuden tarvitset tullessasi hirmuisen äitis kasvoin eteen; sentähden juo! ESKO. Olisko siitä apua? MIKKO. Täysi apu. Juo! ESKO. En juo!

André tunsi hänet jälleen sen puoliks pois-pyyhkiyntyneen valokuvan mukaan, jot' isänsä oli hänelle näyttänyt; osoittihan tämä hänen juuri omia kasvojansa! Ja vaikkapa koko maailma tahtois todistaa, ett'ei se ollut hän, olis ääni hänen sydämessään kuitenkin sanonut: "sinun äitis oli hän!" Oliko tämä veren ääni? Kiirein askelin kiiti André eteenpäin, hän yht'äkkiä rupes pelkäämään omaa luontoansa.

Vanhapa rouva se huoahtain noin virkkavi vihdoin: »Augusta, kuule ja nää, mitä uutislehti se tietää, posti min äsken toi. Jos haudass' ois polo äitis! Lyöty jo ruhtinas on, jota lankosi seurasi; saartoon, vangiks joukko se jäi, vain harvat välttivät turmaa

Ja enkelit, ne rauhaa Laps armaan suojaavat; Myös Herra, pikku Hookon, Ja äitis valvovat. Isä! Oi, kuinka olen huokaillut ja ikävöinyt tätä yhtymistä! SKULE HERTTUA. Jumalan rauha kanssasi, Margareta. Missä kuningas on? MARGARETA. Nikolaus piispan luona. SKULE HERTTUA. Hm no, sitten saapunee hän pian tänne.

sanoin: toisen kerran, oi! On pitkä läksy, en nyt voi. kysyin: mikä nimesi? No Maija, niin hän vastas. Ken äitis? Lie hän rouvaki? Ei, hän on laulurastas. Ken isäs? Länsituulonen. Ken siskos? Poski ruusuinen. Oletko köyhä? Enpä, en, elän päivän voimin. Koulua käytkö? Iloiten kukkia vaan poimin. Miss' asut? Yli laajan maan. Ja menet? Kylmään pohjolaan.

Sa poika! tielles suopeina hymyilkööt tähdet taivaan, jott' auvoks, loistoks valta ois, mi äidin johti vaivaan! Jää turviin vihamiehiltäin, tai heidät itsees liitä; mut äitis ystävän jos näät, mua muistain, häntä kiitä. Pian säteet kesäauringon jää ristikostain kaihoon! Ei enää lainehia luo syystuulet kultalaihoon!

"Voi, monta kertaa!" hän oli vastannut ja vaipunut ajatuksiin. Nyt kuuntelin haaveissani, hänen siinä yksinäisyydessä soitellessaan. Sävelmän sanat johtuivat itsestään mieleeni: "Ratsain riento rankka: hepo äitis Blanca! Minne pojan vienen? sinne, missä tiennen morsioisen pienen. Mikä nimi armaan? Margareeta varmaan!"

Mamseli katsahti terävästi Elsaa silmiin, nähtävästi kummeksien tytön lausetta. "Sinä olet hyvin jumalinen ja äitis oli myöskin; olen tuota kaikkea sisareltani kuullut." "Jumalan pelko on viisauden alku", sanoi Elsa. "Juokse sanomaan matamille sinne tirehtöörin alakyökkiin, että hän tekee niin hyvin ja tulee meille pyykille ensiviikolla." Elsa oli valmis lähtemään.