United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja Mathieu näki, että Norine oli tässä suhteessa aivan yhtä mieltä hänen kanssaan. Norine alkoi katkerin sanoin kertoella kevytmielisestä elämästään, aivankuin hän olisi nyt vaan odottanut miehiltä viheliäisyyttä, valheita ja pahoinpitelyä.
Vielä muitakin muistoja heräsi hänen mielessään: muistot hänen omasta elämästään, Rosalie, Gilberte hänen sydämensä katkerat pettymykset. Kaikki oli siis vain kurjuutta, surua, onnettomuutta, kuolemaa. Kaikki petti, kaikki valehteli, kaikki tuotti kärsimyksiä ja kyyneleitä. Missä oli löydettävissä hiukankaan lepoa ja iloa?
Hän tuntee nyt jo itsensä rikkaaksi omasta, erinomaisesta elämästään ja laskevan auringon hohtava säde, joka niin kirkkaasti liekehti hänen edessään, herätti hänessä koko joukon kuvia ja vaikutuksia. Nyt huomasi hän tuskin tien, jolla ennen vähinkin vähäpätöisyys saattoi kiihoittaa häntä.
Hän on pelastettava ja se on minun tehtäväni. On otettava tarkka selko hänen elämästään, seurapiireistään ja erittäinkin tuosta rakkausjutusta. Häntä täytyy sanalla sanoen johtaa, hienosti hänen huomaamattansa johtaa pois tämmöisestä elämästä."
Vieläkin oli siellä yksi unen näkiä, ja se oli vaanjunkkari. Monenmoisia kuvia hänen "seikkailurikkaasta" elämästään häälyi hänen edessänsä, ja vihdoin palautui hän eilisen illan seikkailuksiin puotilaisten kanssa. Kuitenkin sai tämä nyt toisellaisen muodon kuin silloin.
Häntä vähän vaivasi, että Olavi niin keveästi kertoi heidän elämästään. Eikö niissä hänelle ollut sen enemmän merkitystä? Ja sitten häntä harmitti Liina, joka nähtävästi tahallaan teki kärjen joka sanaansa. Sitä ei hän koskaan ollut voinut hänessä kärsiä, se oli niin sydämetöntä ja kylmää.
Nenän sijasta, joka oli koiskan turmelema, näkyi vaan reikä. Hän tunnusti aikaisemmasta elämästään tekoja, joita on mahdoton tässä mainita, ja vannoi suuresti innostuneena tahtovansa ruveta uskolliseksi pelastusarmeijan tarkoitukselle.
Fritz oli kertonut minulle jotakin hänen elämästään, että minä tiesin, mitä hän tarkoitti, kun hän vei Fritzin syrjäpuoleen ja vapisevalla äänellä sanoi: "Berta on kovasti kipeänä kenties kuolemallansa. Minä en saa koskaan nähdä häntä enää. Hän ei salli sitä, minä tiedän sen. Sopiiko teidän mennä ja lohduttaa häntä?"
Poishan tämäkin loittoni, jätti Haltian siihen yksikseen olemaan, mutta kun aikainsa päästä palasi, niin toi toisiakin tullessaan, eivätkä ne milloinkaan lahjatta lähteneet eivätkä uhriaan unohtaneet. Hyvillä mielin eleli siinä erämaan Haltia, koivunsa oksia soitteli ja elämästään iloitsi.
Mihin joutuivat nyt nuo nuoret kasvot?... Mihin joutui kulta köyhässä huoneessa?... Oliko se vuosi, joka ensimmäistä seurasi, ilman iloa? Oliko se näky, jota aurinko hiljan valaisi ja jonka yli varjo nyt vetäytyy, kenties kuva hänen menneestä elämästään?