United States or Burundi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sanoppa se minulle? Julia punastui korviaan myöten, voimatta vastata. Sinä hämmästyit. Mutta ota sinä kaikki vaan luonnolliselta kannalta, eikä vastaus ole sinulle vaikea!
Niinpä niin, me jätämme heidät kauas jälkeemme vastasi setä Vincent jäykällä äänellä. Mutta sanoppa minulle, James, mihin paikkaan Amerikan rannikkoa lähdet laskemaan? Tähän asti, setä, ovat muutamat alukset jo tunkeneet New-Orleansin, Willmingtonin ja Savannahn piiritysten läpi, mutta minä aion käydä suoraan Charlestonia kohti.
AHAB. Tavannut olen sata pettäjää. Vie veli viekkaudella veljen leivän, Voi kerjäläinen kerjäläistä ryöstää Ja ansaan saattaa varas kumppaninsa; En ole vielä vihamiestä kuullut, Mi vastustajan luona vieraili Ja sitten petti sen. Nyt näin sen vasta. Sanoppa, eikö ratsastamas aasi Hikoillut tuskasta, kun petoksesta Näin alhaisesta sanaa kuljetti?
Mutta tuskin oli raivoisa eläin ehtinyt aidan luo vastapäätä vanhusta, kun sen kiukku muuttui ystävyydeksi. Haukunta vaikeni ja häntäänsä heiluttaen se juoksi vanhuksen luo, joka nyt levollisesti tuli yli aidan. "Niin, Tursa, uskollinen eläin. Mehän sentään olemme ystäviä", sanoi hän. "No, sanoppa nyt, pikku mies, mikä sinun nimesi on."
Sä mistä lensit, perhoseni? Sanoppa, ilman asukas, Mi johti sinun kulkuas Mun kurjan kurjaan koppihini? Ei valo aamuruskosen Voi milloinkahan päästä tänne; On kauhu täällä ystävämme, Ei jälkeäkään ilojen. Oi, olet tänne tervetullut! Tunsitko, perho, sääliä? Oletko tuolla ylhäällä Mun kurjan huokauksein kuullut?
KVEESTORI: Pelkäävät sinua. Odottavat sinusta toista Neeroa. Se on hyvä niin. Sanoppa sinä, minun herkin tuntosarveni, mitä odottavat patriisit minusta ne vanhat sukuylimykset kodeissaan, missä ei hovin kulta kimaltele, vaan asuu vanhan Rooman henki hiljaisessa puolipimennossa. Oletko urkkinut, niinkuin olen käskenyt? Sinä vaikenet? KVEESTORI: En tiedä uskallanko ?
HERRA ANTREAS. Näinhän sisarenne tyttären osoittavan enemmän suosiota herttuan passaripojalle, kuin mitä hän minulle milloinkaan on osoittanut; sen näin tuolla puutarhassa. HERRA TOPIAS. Näkikö hän silloin sinut, vanha poika? Sanoppa se. HERRA ANTREAS. Yhtä selvästi, kuin minä näen teidät tässä. FABIO. Sehän oli suora todistus hänen rakkaudestaan teihin. HERRA ANTREAS. Menkää hiiteen!
Kyynelpä silloin sotilaan poskelle vierähtää, hän silloin lausuu sanan vaan, jok' yöhön häviää, ja nousee, astuu askelen, ja kuolee neidon etehen. Tulkitsematon sana tuo ja katse suruinen, sanoppa, mitä virkkoi nuo, ja vedet silmien? Ja neidon luo kun päästyään hän kuoli, mitä miettikään? Mielenkö rauhaa kaivaten viel' ääntään koroitti? Sovintoako rukoillen hän neitoon katsahti?
Keisari pitkitti: "Minulla on huoneessani Mecheln'issä pieni taulu, joka myös on sinun maalaamasi. Se on minun itseni kuva. Se taulu miellyttää minua kaikkia enimmän kuin mitkään muut taulut. Sanoppa, kuinka vanha olin silloin kuin maalasit tämän kuvani." "Teidän majesteettinne", vastasi Luukas Kranach, "oli silloin kahdeksan vuoden vanha. Minä muistan sen kuin eilisen päivän.
Ah! näkee kuollut sydämmein Sinussa maailman nyt taasen; Lens' rintahani ahtahasen Taas toivo kanssas', perhosein. Sanoppa, perho, onko viellä Ain' nytkin niityt kukkaisat? Virtaako vedet kirkkahat Kuin muinoin? Sinitaivas siellä? Ja josko öillä metsässä Nyt linnun laulu helisevi? Mitenkä päivä päilyilevi? Oi, kerro mulle keväistä!