United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli jo pysähtänyt hevosensa, kun näki, että katajapensaan vieressä ihmisen pää pistihe esiin ja jälle katosi. Hän meni pensaan luo. Siinä makasi Heikki, koira seisoi hänen vieressään ja heilutti ystävällisesti häntäänsä. Vanha mies kyykistyi makaavaa katsomaan. Vanhus ei tuntenut Heikkiä; mutta Heikki tunsi vanhuksen. "Provasti!" sanoi hän hiljaan.
Hänen isäntänsä olisi kutsunut häntä pappilan koiran mukaan Kastoriksi, mutta muu maailma risti hänet Hulaksi, ja sille nimelle tottui hän parhaiten häntäänsä heiluttamaan. Se hänelle parhaiten sopikin. Sillä hän oli hoikkaruumiinen, pitkäkoipinen ja velttoselkäinen roikale. Se ynnä ruskea väri, kannukset, turpa ja sileä karva siinä muistuttivat isän näköä.
Kuullessansa nimeänsä mainittavan pystytti Stumpy korviansa ja heilutti häntäänsä. "Stumpy-parka", sanoi Bolton, "et tiedä, että olet rumin koira koko Newyorkissa, mutta toki olet hyvänluontoisin kaikista". Stumpy näytti erittäin onnelliselta tätä kuunnellessansa ja asetti rumat käpälänsä Bolton'in polville.
Tämän kansan lapsiltako todella aiomme turmella heidän onnellisen, puhtaan lapsellisuutensa, ja siten koko kansamme tulevaisuuden ja sen siveellisen voiman! Onhan se irstas ja rietas tapa, että vasikka noinikään pitelee häntäänsä. Sen myönsi jo nahkuri Niiranenkin mielellään.
Ajurin vieressä istui Pekka uhkeana uusista sarkavaatteistaan, uudet vankat saappaat jalassa ja päässä nauhalla ja ankkurilla koristettu hattu. Liina- ja sunnuntaivaatteita sisältävä pieni matkapussi oli hänen edessään Tiraksen vieressä, joka liehutteli häntäänsä ja loi utelevan katseen ulos maailmaan. Juho oli tuskin astunut maahan, ennenkuin palvelusväki jo ymmärsi jotakin tapahtuneen.
Se hetken epäröi oliko perältäkään viisasta puuttua tuohon pelottomaan kirkassilmäiseen olentoon. Sitten siinä heräsi kiukku. Se kiinnitti häneen päättävämmin hypnotisoivan tuijotuksensa ja vihaisin nytkäyksin pieksi häntäänsä. Se paraillaan kiihotteli itseään lopulliseen surmahyppyyn Mirandan sitä katsellessa. Mutta juuri silloin tapahtui ihme.
Mutta kas nyt... no sinun seitsemän seppää! nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta, ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla, ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä, heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee, kas sepä vasta leikkiä oli.
Tämä ihminen oli ottavinaan Virkun syliinsä ja puristavinaan sitä hellästi rintaansa vasten. Sitten vei Virkun sylissään Vahdin luo, silitteli sitä Vahdin nähden, laski maahan ja yhä silitteli. Hän tahtoi tällä osottaa, että oikeus hänen mielestään oli Virkun puolella. Vahti tulikin lähemmäksi, painautui maahan ja heilutti häntäänsä, leikkien pentua niinkuin ennen muinoin.
Oli sentähden suorastaan virkistävää, kun Hektor II, tuo maamme metsämiesten kesken jo suurta mainetta nauttiva nuori koira, tuotiin palkintotuomarien eteen. Irti päästettynä hän ei puhaltanutkaan suinpäin metsään niinkuin hänen edelläkävijänsä. Katsoen isäntäänsä silmiin ja heiluttaen hänelle voimakasta häntäänsä näytti hän odottavan määräystä.
Hänen harjansa pöyristyi, hän pieksi häntäänsä kauheasti, hän notkistui nukkuvan ruhtinaan puoleen ja laski hirveän kiljunan, joka havautti Alroy'n. Hän heräsi; hänen katseensa kohtasi julman pedon palavat silmät, jotka olivat kiinnitetyt häneen himonsekaisella kummastuksella.