United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Setä", sanoi Anni, "silloin kuin Poju raappi ovea, silloin samassa minuutissa oli täällä Lentsini kanssa puhe siitä, kuinka hänen isänsä kerran, kun hän täällä oli lumen hädässä, vaikkei lumen alla niinkuin me nyt, sanoi: jos minun nyt pitäisi kuoleman, minulla ei koko mailmassa olisi muuta vihamiestä kuin veljeni Pietari, ja hänen kanssaan minä mielelläni tekisin sovinnon". "Vai niin?
»Enoni, minä en hänessä nähnyt vihamiestä, vaan onnettoman ihmisen, joka iäiseksi suljetaan pois maamme ihanuutta nauttimasta, ja minun tuli häntä sääli.» »Se oli oikein, veljeni», sanoi Manni. »Nyt toivon, että kovat kärsimisesi ovat loppuneet. Minulla on oma koti ja sen pitää myöskin oleman sinun kotisi; siellä saamme yhdessä elää, sillä en usko, että enää merelle mielit.»
Päin vasent' iskenyt reitt' oli Tlepolemon väkipeitsi taas vihamiestä, ja kärkäs sen läpi syöksihe kärki, luutakin raapaisten, toki turman viel' isä torjui.
Kuin kartta, maassa, mist' on käynyt niittomiehen rauta, pitkin tietä maan on vihamiestä; siin' on ura uljaan käymä, häntä silmin seurasin, kun jalka petti, kuolemassa vielä aatos seuraa.» Lausui näin, ja silmä hiljaa sammui. Samoin sammui hiljalleen myös päivä; valju kuu, yön aurinko, vain näytti kulkijalle, tietä kirkkotarhaan.
Kateus menestyy liian hyvin pikkukaupungeissa, ja rikkaalla Larssonilla oli monta vihamiestä, ja nämä keksivät kummallisia juorujuttuja. Muutamat väittivät, että tämä kopea porvari oli heittäytynyt polvilleen kuninkaan eteen ja ostanut aateliuden arvokirjan kuudella kultatynnyrillä. Toiset tiesivät kertoa, kuinka hän oli saanut yksinoikeuden viedä viljaa ulkomaille ja tuoda suoloja maahan.
Vihainen vaino otsans' oikoo rypyt Eik' enää, rautaratsun selkään nousten, Pelota hengilt' ärjää vihamiestä, Vaan luutun suloviettelystä noutain Tepittää sieväst' impikammioon.
Vihamiestä ma kaipaan, en ystävää. Pois veritahrat sormistani! Ma avutonta miestä löin. Mun kurjan veljein ovilaudat ma pilkallani sinetöin. Löin häntä, joka meitä itki ja itki omaa itseään. Nyt säikähtyneet lapsensilmät ma edessäni aina nään. En halua velkaa sulta mun niskani painajaks. Sua halveksin liioin. Ja maksan, tuo maksoipa mitä maks. Ma vaikka jalkani sahaan. Sen lihana torilla myön.
Päivää toista tämänkaltaista en elinkaudessani enään näe, sentähden sen tahdon iloisesti viettää ja vihamiestä, onneni kadehtijaa ei silloin oleman pidä. Tämän huoneen asukkaat, teidän kaikkein kanssanne sovintoon käydä tahdon. Silmämme vihainen isku ystävyyden loisteeksi muuttukoon! Toverit ja kylänmiehet, tehkäämme niin! SEPETEUS. Minä panen sanansa sydämellenne, sinä Nummisuutarin perhe!
"Onnettomasti myös Pajarin tyttärelle kävi, ei suinkaan omiensa, vaan isänsä rikosten tähden. "Ennenkuin Pajari viimeisen kerran kotoaan läksi, koetti hän pelastaa ainokaisen hempeän lapsensa ynnä kaikki kansasta ryöstetyt rikkautensa. Vihastunutta kansaa ei tosin Pajarin tyttären olisi tarvinnut peljätä, ei suinkaan, sillä Pajarin Oitilla oli yhtä monta ystävää kuin isällänsä vihamiestä.
Keimo käski jokaisen askartelemaan asemallansa, nostamatta kättään vastoin voimallista vihamiestä, joka vihoissansa varmaan saattaisi meille polttomurhan ja kuoleman. Mutta toisin tahtoi isäni sokeassa rohkeudessansa, ja hänen tahtonsa voitti.