United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minä en suinkaan enään näe paljon uusia kasvoja Trotwood'in sijasta, Wickfield", lausui tohtori, lämmittäen käsiänsä; "minä käyn laiskaksi ja kaipaan lepoa. Minä jätän kaiken nuoren väkemme kuuden kuukauden perästä ja rupeen levollisempaan elämään". "Niin olette yhä sanoneet koko näinä kymmenenä vuonna, tohtori", vastasi Mr. Wickfield. "Mutta nyt aion todella tehdä niin", lausui tohtori.
Eikä Johannes voinut olla silloin tällöin kirjainsa yli vilkaisematta Liisan pukeutumista. Tuletko toimeen siellä? hän kysyi. Kyllä koetan, vastasi Liisa. Mutta missä minun laukkuni on? Johannes nousi sen hänelle ojentamaan. Kaipaan minä vähän toalettitarpeitani, sanoi Liisa. Tuokin vaikutti Johannekseen hyvin omituisesti.
Vihdoin hän toki puhkesi puhumaan, lausuen: "No kukapa saattaisi kieltää tuommoista pyyntöä, josta ihmisen elämän onni riippuu! Jos poika, josta puhuit, on semmoinen, joksi häntä olet kuvaillut, olet vapaa menemään, vaikka tietysti paljon sinua kaipaan. Kun asuntoasi rakennat, saat metsästäni ottaa hirsiä, ja ehkä saatan sinulle joksikin päivää antaa nurkkamiehiäkin.
Oi äiti, en taida rakkauttani ilmituoda, en sanoa mitään; sen saat sinä anteheks suoda: ei sellaista sanota. Sua rakastanhan niin äärettömästi. Miks olet niin kaukana? Oi, luokseni saa, kipeästi sua kaipaan, mun syömmeni kärsii.... Oi äiti, ma lempinyt oon, sitä ainakin kuvitellut.
"Minä en tiedä, kuinka laita on, Agnes; minä kaipaan mielestäni jotakin hengen-avua, joka pitäisi olla minulla. Sinä olit niin tottunut ajattelemaan minun puolestani noina onnellisina vanhoina päivinä täällä, ja minä käännyin niin luonnollisesti sinuun, neuvoa ja turvaa etsiäkseni, että todella luulen, etten ole tuota avua saavuttanut". "Ja mikä se on?" kysyi Agnes iloisesti.
Ja kun hän kerran sattumalta kulki Jakobin ohi tämän istuessa keinutuolissa koettaen kiinnittää kaiken huomionsa sanomalehteen, tarttui Jakob äkkiä häntä käsivarteen ja veti hänet luokseen. »Voi!» puhkesi hän hiljaa sanomaan laskien Aletten käden otsalleen »kuinka minä välisti kaipaan, kaipaan niin uskomattomasti edes yhtä ainoaa hellää sanaa»...
Kummellund. Voi, minun autuas vaimoni, miten minä kaipaan häntä! Voi minun lankoni! Onnittelen teitä kaikesta sydämestäni ja kuitenkin, sitä en voi kieltää, pidin teistä enemmän, kun vielä olitte silmissäni köyhä, yksinäinen ja hyljätty! Job. Hä? Rosennase.
Pitkän kirjevaihdon jälkeen olin minä näet jo rohkeasti, viekkaasti kirjoittanut: "Kysytte miten voin. Päiväni kuluvat hitaasti. Jotain ikävöin, kaipaan. Haluaisin usein polkupyöräillä, mutta ei ole vertaista, henkevää seuraa" j.n.e. Tähän vastasi Petteri riemastuneena m.m: "No tulkaa sitte minun ja herra Ratisen kanssa pyöräilemään.
Mun on mieleni nääntyä ikävään, kun tiedän, kun tiedän ma kaiken tään ja ma kaihoten kaipaan sinne ja mun sieluni silmin ma nään sen näyn, salot, vihreät metsät, jos katuja käyn, jos kuljen, jos kätkeyn minne.
Kun kipeimmin ma ystävätä kaipaan, Ja ystävyydestään kun varmin olen, Niin luihu, viekas, juonikas hän olkoon; Niin käyköön, Jumal'aut, jos jäähtyy teihin Minussa rakkaus tai omaisiinne! EDWARD. Suloista lääkett', oiva Buckingham, Valasi sairaalle on sydämmelle. Veljemme Gloster nyt vaan puuttuu täältä Sovinnon siunatuksi päätökseksi. BUCKINGHAM. Paraiksi herttua jo tulee tuossa.