United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yötäkin ylistelevät: »Tähdet kirkkahat, kynttilät Jumalan juhlan, olkaa lempeät, älkää ankarat ijäti kuin on kohtalo, kuin sen vaskiset vasamat!» Kuuntelevat kuu ja päivä, tähdet lempeät lupaavat. Meri yksin ympärillä huoahtaa ja huutaa raskahasta rinnastansa: »Luonnon laajan lapset! Kaikki on katoova kerran, unen saaret uppoo, painuvi paraskin haave, pilvilinna hienoin.»
Te voiton saitte, teill' on valta nyt, te minun tehkää, mitä miellyttää! Vaan laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää.» Näin lausui. Vavistuksen tunsivat molemmat nuoret seuralaiset nuo; nyt silmänsä hän nostaa kirkkahat ja kenraaliin ne luo. Tään kasvoilt' oli tuimuus käskijän kadonnut, katse käynyt lämpimäks; lujasti ukon kättä puisti hän ja kumarsi ja läks.
Laski laiva laiturihin, kaupunki etehen aukes, liike kaunis ja iloinen; mietti miesi muukalainen: »Mistä on Lappi kullat saanut, Suomi kirkkahat hopeat?» Tiesi maan oman asukas: »Takoi kaikki kansan tarmo.» Kertoi hän tarun totisen, tarun kumman kuulla miehen muukalaisen kansasta välillä vetten maasta hallan, mahdista sanan ja taian.
Taivas yllä, manner alla, ympärillä hyiset huiput, talven kirkkahat kinokset. Alla uhkuvi elämä, puhkeavi puihin pihka, sihisevi mannun mahla, tuulet ilman tuoksutäydet. Täällä talvi, viima vinha, silmä siinnossa lumien, katse kentillä kiteiden, sydän surmien ilossa, mieli häissä Hallatarten.
Ovatpa meille rakkahat koskemme kuohuineen, ikuisten honkain huminat, täht'yömme, kesät kirkkahat, kaikk', kuvineen ja lauluineen mi painui sydämeen. Täss' auroin, miekoin, miettehin isämme sotivat. Kun päivä piili pilvihin tai loisti onnen paistehin, täss' Suomen kansan vaikeimmat he vaivat kokivat. Tään kansan taistelut ken voi ne kertoella, ken?
Vielä siitä vissi määrä Korkiammallen kohottu Torni toisella tavalla, Kirkon päällen kiinni pantu; Siinä on joka sivulla Akknnoita aivan paljo, Sieltä loistaapi sisälle Valon kirkkahat kipunat; Sen on rauasta rakettu Katto ruohon karvallinen, Vielä risti viimeiseksi Tornin päähän toimitettu, Sen on päähän kiinni pantu, Ukonlanka laitettuna, Tulen tuiman esteheksi, Pilvivalkian varaksi.
Ah, tähdet kaunihit, kirkkahat vilun pohjolan viitojen yllä, te Karman korkeat taivahat, sen näätte ja kuulette kyllä, väkivalta nyt riehuu, on ihmiset hullut, tää tähti, tää tähti on hulluksi tullut, te sinne kauneimmin kaartukaa, missä raunioina on rakkain maa; tänä yönä on tähdet kirkkaimmat polon Belgian kenttien yllä.
On maamme köyhä, olkoon niin, Jos kultaa tahtoo ken, Vaikk' outo meitä kiertääkin, On maamme meistä rakkahin, Se vaaroinensa, saarineen On meistä kultanen. Puromme meist' on rakkahat, Koskeimme pauhina, Ja synkkäin metsäin huoannat, Täht' yömme, kesät kirkkahat, Kaikk' on, mi riemas rintaa Näkynä, lauluna.
Kas, kirkkahat kuin aikain aamunkoissa totuuden pylväät pyhät heijastau, ja tuoreina kuin Tauriin ruusut, noissa ikuiset kauneus-innot seijastau, kuin muinen, taiteen esikartanoissa jalouden juhlaan kansat kaunistau: miss' ihmissilmä lempeydestä kastuu, Iphigeneia alttarille astuu.
Elonkoite nousee Jo hautas vierehen, Yks enkel' äkist' astuu: »Nyt nouse ilmoilleni» Ja hautakivi vierii, Koi hymyy, välkähtää Nuor' vapaus helohelma Maailmaa tervehtää. Ja kanteleet ja torvet Hänelle riemuvat, Ja silmist' ilohelmet Valuvat kirkkahat, Jo »Hosianna» kaikuu Sun kauttas, synnyinmaa. Sua, Jumal', ylistämme, Meit' tahdoit armahtaa. Hälläpyörä kevätluk. 1871. Aleksanteri Petöfi.