United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Seuraavana sunnuntaiaamuna, kun isä ja äiti menivät kirkkoon, lupasi ruotimummo heidän poissa ollessaan hoitaa taloa ja lapsia. Riikka tuuditti pikku veljeä ja mietiskeli, milloinkahan Jumala antaisi sille niin lujat jalat, että se kykenisi hänelle paimenpojaksi. Onko taivaaseen pitkä matka? kysyi hän ruotimummolta, joka istui ja luki ulkoa vanhoja virsiä, joita hän ei enää voinut lukea kirjasta.
Aukealta mereltä katseltiin kaupunkia, josta parhaastaan silmiin pisti Punavuoren paljaat kalliot ja Kaivopuiston metsä. "Milloinkahan nuotkin kalliot ovat taloja täynnä?" kysäsi Munkkiniemen rouva. "Ei milloinkaan!" vastasi herra. "Fredrikki annahan kulua sata vuotta, kyllä vielä toista näet, sillä Helsinki on pääkaupunki", sanoi mamseli.
Ihme ja kumma, milloinkahan sinä tasaannut! Mutta Herman kyllä tiesi, ettei Elli sitä tasaantumista ollenkaan toivonut. Tämä se juuri oli hänen onneaan, sen näki jo silmienkin säihkeestä ja kasvojen hohteesta. Ja suu oli hymyssä, vaikka hän koetti nuhdella ja oli olevinaan niin verrattoman rauhallinen. Sitten Herman meni takaisin konttuoriinsa.
Milloinkahan minäkin voin tulla viisaammaksi? En suinkaan koskaan. K
Mutta mitäpä Leena tiesi Laurin murheista ja taisteluista ja mitäpä ne olisivatkaan huolestuttaneet tyyntä, aina muuttumatonta emäntää, vaikka hän olisikin tietänyt niistä! Milloinkahan koko tämä tuskallinen aika oli päättyvä koskei Jumala tahtonut kuulla häntä, vaikka hän joka hetki oli Jumalaa rukoillut. Lauri oli taas käynyt istumaan ja istui kauan kädet otsalla ja kyynäspäät polviin nojaten.
Ja milloinkahan Helena oppisi tätä kieltä, joka nyt tuotti hänelle niin monta katkeraa hetkeä, puhumattakaan toisesta kielestä, suomesta, jota silloin, kuin Erik matkusti Venäjälle, tuskin kuultiin mainittavankaan, mutta joka nyt tunkeusi kaikilla tahoilla esiin. Erikkiä monesti halutti neuvotella tästä asiasta sisarensa Hannan kanssa, mutta Hanna ei enää ollut saman kaltainen kuin ennen.
Kun viimeiset sävelet olivat haihtuneet, istuivat tytöt vaijeten katsellen toisiansa. Eeli ensin rikkoi äänettömyyden: "Väinön ääni kuuluu oikein ihmeellisen hyvältä neliäänisessä laulussa", sanoi hän. "Milloinkahan hän nyt taasen tulee X:ään." Nyt huokasi Eelikin. "X:ään", toisti Emma; "älä luule sen niin liian pian tapahtuvan; mutta tiedättekö tytöt, mitä juuri tänä hetkenä päätämme?
Ja herrat viis' semmoisista kuin matoista. ROUVA PENTTINEN. Niin sinä luulet, sen vuoksi kun et itse koskaan mitään huomaa. Mutta kyllä minä tiedän herroja, jotka panevat suuren arvon kaikelle, mikä näyttää hienolta ja komealta. Ja sitten se niin pistää silmään, kun kaikilla muilla on, eikä meillä. PENTTINEN. Milloinkahan ne sinun tarpeesi loppuvat?
"Mitäs sinä lurjus tölläilet minuun, niinkuin härkä uuteen konttiin", karjasi hän Villelle ja viskasi onget veneesen; "kiinni airoihin, että päästään kotiin!" Ville ei odotellut toista käskyä, hän oli jo kauvan pitkäksynyt tätä turhaa istumista ja sentähden suu auki katsellut isäntään, milloinkahan tämän tekisi mieli lähteä.
Petu suisti kahdella kädellä ja peipon nuotilla aina oriilleen viheltää huihautti. Ketähän ne nuo edelläajajat ovat, jotka näkyvät niin alituistaan puhelevan? kysyi Viija puheen aluksi. Näkyy olevan Mättäikön poika morsiamineen, sanoi Petu. Entäs tuo morsian? Siitä se on läheltä, muutaman köyhän talon tyttö. Milloinkahan nuo vihitään!