United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Punat nousevat taas sinun poskilles, Lyö valtimo virkumpaan, Ja nuorelta kyllä sä näytät taas Mut yöllisen hetken vaan! Paris 1/4 1890. Ja äärehen pöydän hän istahtaa Ja kirjahan uuteen tarttuu Nimilehteä ensiksi katsahtaa: Kovin kirjailijoita jo karttuu! Ken vain saa lausehet jäljekkään, Kirjailija on muka mielestään.
Puun äärehen ma astun Ja virkan: Pomeransi, Sa kypsä pomeransi, Sa makea pomeransi, Ma puistan, kas, ma puistan, Oi puto'os syliini! Pikari. Konstikkaisen pikarin ma täyden Pidin pusertaen käsissäni, Imin maire-viiniä reunaltansa, Upottaakseni surut kaikk' ja tuskat. Astui luoksenipa silloin Aamor, Muhotteli mulle suopeasti, Kuni mieletöntä surkutellen.
Tuulosena tultuansa Ukon luoksi koivun äärehen, Kyselee hän kyynelsilmin, Huokaellen kurja haikeast: »Sano, miesi, metsän ukko, Anna mulle armas vastaus: Näitkö karjaa kadonetta, Helmikeä, kellolehmääni, Kyytöäni, Koivoani, Kultahista karjaa kotoni?
Ja pöytänsä äärehen nojaumaan tuo mahtava mies nyt käypi, vain hetken miettivi tuomiotaan, pian hälle se selvittäypi; kynänvarteen tarttuvi peljätty mies ja huomenna lehti jo kertoa ties: "Kuin sieniä jälkehen sateen nyt taas syntyvi kirjailijoita ja siksi on kriitikon täytynyt kurituksella kohdella noita; myös Antero Kaskelle parhain ois, jos kirjailuhommansa jättäis pois.
Menen rantahan meren ma myrskyisän: kuin kimmel jo aalloilla kisaa hän. Puun alle puistossa istahdan: hänen kuulen jo tuulessa karkelevan. Ma istun pöytäni äärehen: kuin kaiho hän täyttää sydämen. Kuin leimaus hän siellä jo sisällä on, mut turha on vangita tunteheton! Hän toivoja, hehkuja herättää, mut itse kylmäksi ijäti jää.
Sitten on aika itkeä kyllältänne, kun on kotihinsa hän tuotu." Virkki, ja syrjään muut heti väistyi vaunujen eestä. Tuotu kun kuuluun nyt kotilinnaan noin oli Hektor, sorjaan vuoteeseen hänet pantiin, äärehen astui laulajat kaiuttain murevirsiä vainajan muistoks äänin vaitelevin; kera voihkasi vaimojen parvi.
Ja pöytänsä äärehen nojaumaan Tuo mahtava mies nyt käypi, Vaan hetken miettivi tuomiotaan, Pian hälle se selvittäypi; Kynänvartehen tarttuvi peljätty mies Ja huomenna lehti jo kertoa ties: »Kuin sieniä jälkehen sateen nyt Vain syntyvi kirjailijoita Ja siksi on kriitikon täytynyt Kurituksella kohdella noita; Myös Antero Kaskelle parhain ois, Jos kirjailuhommansa jättäis pois.
Mutta käytkö ääremmäs Pohjanlahden rantaa: Tuskin uskot silmiäs Tasamaata nähdessäs, Minne katse kantaa. Kentät aavat taisteluin Esi-isiemme Kertoilevat siellä, kuin Maan tän eestä innostuin Riemuin kuoltiin sille. Ja kun syömmes innostuu Synnyinmaalle tälle, Katsehes kun suunnittuu Taivaall', vanno uhrautuu Isänmaalle tälle! Riennä pohjan äärehen, Lapin tuntureille.