United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta muurahaisia kiipeili ylös ja alas sen koivun valkoista pintaa pitkin, jonka juurella Elli istui. Hän kulki silmällään muutamien mukana, jotka kuljettivat itseään monta vertaa suurempaa kuormaa. Katseli sitä ja ajatteli muurahaisten kohtaloa.
Permannolle oli levitetty paksu kerros koivun oksia ja niiden päälle taas hienoja poron nahkoja, jotta tässä oli yhtä pehmoinen istua ja maata kuin sohvalla. Lieden oli Jaampa rakentanut valkoisista liuskakivistä joen rannalta, ja pata tarvekaluineen riippui siinä myöskin.
Mutta ainapa ovat salaiset luonnon enteet onnettomuuksien sanansaattajina. Niinpä tahdon teille kertoa tarun riippaoksaisesta koivusta, josta Ryty-Pauhun talo Koivulaksi nimitettiin. Talon takana se latvaansa korkeuteen nosti ja ihanasti lehvillään varjosi katon. Monet kului vuodet ja tuimia talvia seurasi lempeät keväät, jolloin elämän voima koivun suonihin kuohui.
Tuntui hänestä kuin tuonen haukat kourukynnet olisivat raadelleet hänen sisälmyksiään. Tuohon ne pysähtyivät, maaperään painautuivat, kavahtivat taas koivun konkelolle, jäivät hänen jälkeensä tuijottamaan harmailla, elottomilla silmäterillään. Miksi hän oli ollenkaan palannut kotiin? Eikö ollut parempi käännyttää hevonen? Mökissä nukuttiin. Jaana ei tahtonut ruveta heitä herättelemään.
Ei kuulu luiskahdusta, ei näy liikahdusta, ei tunnu henkäystä ei tuulahdusta. Härmäharso koivun ympärillä on kuin valkoisesta hopealangasta ainaisesti liikkumattomaksi valettu. Mitä ihmettä miettii kuu? Mitä ajattelevat pilvet? Mitä uneksii yksinäinen tähti? Olenko minä sama kuin olin siellä? Onko tämä samaa maailmaa kuin se siellä? Paistaako tämä kuu sinne samalla kuin tänne?
"Sain tuosta sanelemahan, itse virkin, vierettelin: 'Osasi minun emoni, osasi omenan saa'a, taisi taimen kasvatella, ei osannut istutella: istutti ihanan taimen ilke'ille istumille, pani paikoille pahoille, koivun juurille koville, iäksensä itkemähän, kuuksensa kujertamahan.
Vaan ketkä ovat nämät kaksi, jotka istuvat tuolla tuon sammaltuneen koivun juurella, ystävällisesti puhuin keskenänsä? Me olemme nähneet heidän ennen; toinen heistä on tyttö, joka vuohen-silmillä on kiharan tukkansa kaunistanut. Lähestykäämme hiljaa, varpaillamme puitten välissä puikkien, kuudellaksemme. Hiljaa, hiljaa, kuudelkaamme!
Koivun oksille ripusteltiin jumalalle uhratut turkikset, kalliit ostokankaat ja helyt kiitokseksi metsästyksen onnistumisesta ja onnistuneista kaupparetkistä, mutta sen juuresta pulppuavan kiiltävän lähteen pohjaan upotettuun hopeakattilaan heitettiin kullat, hopeat, vasket ja tinat.
Mutta eipä sanat unen houreheena Hänen huuliltansa käyneet; häiriöttä Mulle kuiskaeli hiljahinen ääni. Siinä hetken mietiskelin, kuultelin mä Alla koivun rauhaisena kesä-yönä. Mutta silmäni tok' vihdoin ylösnostin, Luoteiseheen loin pois varjovista lehdist; Mutta kauvan seisoin hämmästynnä Nähtyäni kuvauksen kumman. Tämä oilko mielihoureen synnyttämä, Tahi ilmestyvä kaukahinen mailma?
Tuhopaikkaan tyttö ehtii, Löytää tallin koivun kyljeltä, Häneen kouran kiivaan iskee, Häntä ravistellen raapottaa, Niskaturkist nytkäseevi, Laskee tanterelle tallukan. Tuosta Jalli julmistuuvi Eikä paikastansa pakene, Makaa, musta kilpikonna, Killistellen kohden taivasta. Killistellen kohden taivasta.