United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt lehtohon Väinämö läksi ja naulojen leppiä toi ja halkoen vasket vanhat hän kieliä uusia loi; ja uutehen riemun kaikuun hän soiton sommittaa ja aamun sointuhun sorjaan hän kantelon vanhan saa. Ikipaadella Väinämö istui ilo entinen polvellaan ja paaden ympäri kansa se ääneti vartoi vaan ... niin hiljaa lainehet loiski ja hiljaa kuunteli kuus jo helisi vasket vanhat, jo virisi virsi uus.
Nyt taaksepäin ma Mestareihin käännyin, ja huomasin, he että kuunnellehet hymyillen oli viime lausehia; taas sitten käänsin kasvot Naiseen sorjaan. Yhdeksäskolmatta laulu
Nyt taaksepäin ma Mestareihin käännyin, ja huomasin, he että kuunnellehet hymyillen oli viime lausehia; taas sitten käänsin kasvot Naiseen sorjaan. Yhdeksäskolmatta laulu
Vanhus virkkaen noin ihotakkiin suorihe sorjaan, jalkoihin jalohohtoisiin somat anturat pauloi, soljin kiintäen varrelleen puki purppuravaipan kahdenlaajuisen, nukan pehmeän peittelemäisen, kärkevän, vaskitetun käsin koppoi valtavan peitsen, noin jo akhaijein riens sopavälkkyjen valkamarintaa.
Viisaimmaksipa mielessään hän päätteli vihdoin Nestorin, Neleun poian, luo nyt lähteä ensin 18 tuon kera tuumimahan, mitä keinoa keksiä vielä vaaraa vastaan vois, periturmaa danaolaisten. Nousi jo vuoteeltaan, ihotakkiin suorihe sorjaan, jalkoihin jalohohtoisiin somat anturat pauloi; valtavan varrelleen tulenkeltavan leijonan taljan, maahan yltävän, heitti ja koppoi vartevan keihään.
Koht' orot valjaisiin, jalan vaskisen polkijat, laittoi, kullanleiskuva-harjat nuo, rajuviimana vievät, ylleen kultaiset sovat suori ja ruoskahan tarttui sorjaan, kultaiseen sekä vaunuilleen heti nousi.
Virkki ja taistoon taas jumal' astui ankaratöiseen. Mutta kun Idomeneus majasuojaan nyt tuli sorjaan, koht' asun otti hän kaunoisen, parin peitsiä koppoi, lähti jo taas asevälkkeessään kuin leimaus, enteeks ihmisien jonk' iskee Zeun käsi ylhä Olympon hohtavan korkeudesta, ja sill' ylen kirkas on loiste: noin oli vaskenvälkkehinen uron rientävän rinta.
Virkki, mut tuskan pilvi jo tumma Akhilleun peitti, mustaa tuhkaa hän käsin kaksin kouri ja syyti kiireellensä ja kaunoiset ryvetytteli kasvot, ylt'yli tarttuen tuhkaa jäi ihotakkihin sorjaan. Itse hän maahan kasvoilleen, uros valtava, heittyi, tukkaa tuskissaan käsin raastelevin repi päästään.
Vaan kun Aleksandron asumukseen ehtivät sorjaan, saattajanaiset toimilleen heti riensivät jälleen, ylhään kammiohon jumalainen vaimopa astui. Hälle jo istuimen hymyarmas toi Afrodite, kasvokkain asetellen Aleksandron kera; tuoliin istuutui Helene, tytär Zeun, jumalattaren tuomaan, poispäin katseen käänsi ja soimasi puolisoansa: "Vai tulet ottelemasta!
Sitten on aika itkeä kyllältänne, kun on kotihinsa hän tuotu." Virkki, ja syrjään muut heti väistyi vaunujen eestä. Tuotu kun kuuluun nyt kotilinnaan noin oli Hektor, sorjaan vuoteeseen hänet pantiin, äärehen astui laulajat kaiuttain murevirsiä vainajan muistoks äänin vaitelevin; kera voihkasi vaimojen parvi.