United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päällysnuttuun puettu mies kääntyi kokonaan heihin päin, nosti syvään hattua paljastaen terävän pään, jonka yli oli kammattu ohutta tukkaa toisesta korvasta toiseen, saamatta kuitenkaan kaljua päälakea peittoon. Tervehtiessään hän ojensi kaulaansa, pitkä, kapea nenä käyristyi, ohuet huulet aukenivat ja paljastivat rivin hohtavan valkeita hampaita.
Tulisiko hänen luopua siitäkin ... tämän tytön tähden? Jos hän hylkäisi tukkansa, saattaisi tulla jokin onnettomuus... Siitä alkaen, kun hän oli ruvennut kasvattamaan itselleen pitkää tukkaa ... monta vuotta sitten ... oli hän löytänyt itselleen kaikenlaista tukea ... omista ajatuksistaan... Ja hän oli tullut viisaaksi ... oppinut varomaan myrkkyjä; tohtorien lääkkeitä ja elukkain lihaa.
En voi moittia John Jagoa muuten, kuin että hänen käytöksensä on niin kummallinen. Kerrotaan hänen kantavan tuota takkuista tukkaa silmissään en voi kärsiä että miehellä on tukka silmissä erään lupauksen vuoksi, jonka hän teki, kun häneltä kuoli vaimo.
Sinne kun pääsisi! Tuuli leyhytteli pojan tukkaa, palavina tuijottivat hänen silmänsä saharuukille päin. Mutta pieni sydän sävähti äkkiä. Lehmät! Hän juoksi alas, eivätkö nuo hylyt olleetkin jo apilaniityllä! Ja Heikki koetti niitä sieltä ruoskalla. Lehmät vain kiertelivät toisiansa. Hän lähti juoksemaan kotiin minkä kerkesi.
Kun hän sekaantui niihin, oli se toki tapahtuva voimakkaasti. Nämä hänen isällisyytensä ilmaukset, jotka purkautuivat konttorissa tai sen ulkopuolella, vaikuttivat puoleksi tuskan tavoin koko taloon. Se väikkyi poikien ilmeessä, kun isä joskus silitteli milloin yhden milloin toisen pojan tukkaa kysyen, miten tänään oli koulussa käynyt. Mieli keveni, kun hän taas lähti.
Ja hänen kauniissa kasvoissaan näkyi surumielisyys, kuin jos syvä kaiho olisi painanut hänen sydäntään, ja kun hän puki vaatteet siskojensa ylle, huokaili hän syvään ja tuijotti miettiväisenä eteensä, kuin jos hänen ajatuksensa olisivat olleet toisaalla. Ja kun hän palmikoitsi tyttöjen tukkaa, valuivat kyyneleet hänen muuten niin iloisista silmistään ja putosivat lasten hivuksiin.
Muistele tuota jalon vartalon hentoutta, kauniisti kaarevaa, valkoista otsaa, ruusuväriin vivahtavain kasvojen elävyyttä, hienoja, punaisen hohtavia huulia, hurskaan ikävällä katselevaa silmää, jota tummat ripset puoleksi verhoovat, kuin varjoisa lehdikko kuun paistetta muistele taidollisesti sieviksi palmikoiksi soviteltua, silkkihienoa tukkaa muistele noiden impien kaikkea taivahista kauneutta, silloin on sinulla valmiina lempeä Roosa.
Mutta silloin ei siinä kaupinnut vanha akka eikä likainen ukko paksua vehnäleipää. Ei. Jalompaa oli leipä ja kauniimpi oli kauppias. Häveten ja allapäin lähestyin minä lautakojua. Minä rumuus, hän kauneus. Minä katkera ja nälkäinen, hän suloinen makeanleivän haltijatar. Salaa kulmieni alta vaan rohkenin katsoa hänen ruskeita, mustakulmaisia silmiään. Voi niitä ruskoposkia, voi sitä mustaa tukkaa!
Olenhan sanonut teille, lurjukset, huusi hän, etten tahdo teitä ilmiantaa; mutta tietäkää, että minä asun maaherran luona ja olen hänen sukulaisensa. Nyt vasta melu nousi. Siinä sen nyt kuulet! Ja juuri sinut, Lauri, hän tahtoo viedä linnaan! Samassa laukesi toinen pistooli niin lähellä, että sen tuli kärvensi Bertelsköldin mustaa tukkaa.
»Semmoisia ei ole monta», vastasi Alli. »Hän oli mahtava taistelussa, hänen kätensä ei koskaan vavissut vaarassa. Vielä olen näkevinäni, miten tuuli heilutteli tuuheaa tukkaa hänen päivettyneille poskillensa ja miten hänen silmänsä leimusivat kuin revontulet. Nyt on meillä kaikki yhden iskun varassa, oli hänellä tapana sanoa. Elämä on niin lyhyt, Alli, tehkäämme työtä silloin, kun vielä taidamme.