United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Varrotun veljensä hän heti tunsi ja löi käsiänsä yhteben riemuissaan ja, jo unhottain murehensa, riens ulos katsomahan sekä kohtaamaan tulijoita. Laps seutuin outojen, miks sieltä siirryit, oi! Sa kauko-lintunen, ken tänne tiesi toi? Tehty on tervehdys, ilomielin yhtymisestä vaihdettu on puhett' ystävällistä, ja pastorin huoneess' istuu nyt kesäkumppanineen rakas, lemmitty poika.
Virkki, mut kuullut ei jalo jaksaja, oiva Odysseus, joutuen vain ohi kiiti akhaijein laivoja kohti. Niinpä nyt yksin riens eturintaan Tydeun poika, Nestorin vanhan luo kävi valjakon varjelijaksi, näin sanat siivekkäät puhutellen hälle jo lausui: "Miehet nuoremmat kovin ahdistaa sua, vanhus, murtunut sulta on voima, ja vanhuus vaikea painaa, heikomp' ehkäpä lie ajomies, hevot myös hitahammat.
Urhea Deifobos, Priamon vesa, riens eturintaan aimona, ryntäillään piti kilpeä ympyriäistä, kerkein askelin siirsi hän jalkoja, suojana kilpi.
Vatsanpohjiin keihäs jäi, valahuttaja varjon, kaatui mies rytinällä, ja luo heti loistava Aias riens asun riistoon; vaan väki Troian peitsiä syyti tuimia, välkkyväpäit'; uron kilpeen jäi moni kiinni. Kaattua kannallaan hän tallasi, vaskisen keihään temmaten irti, mut ei tamineita hän sorjia voinut harteilt' irroittaa asetuiskeen ankaran alla.
Atreun poikapa kiihtäen riens aseparvien kesken: "Ystävät, olkaa miehiä nyt, uromielt' osotelkaa, 529 kunnostaukoot kaikk' asekiistass' ankarin kilvoin. Kunnostauvia näät useampia jää kuni kaatuu, vaan tuhoansapa maineeton ei väistyjä vältä."
Näät läpi taistelon riehun Apollo jo riens sua vastaan peljättäin, mut hänt' et miesvilinässä sä nähnyt, sillä hän saapui peittäytyin sumusankkahan pilveen; astuen taakse hän löi käsilappeell' urhoa niskaan hartevahan; hänen silmissään heti musteni kaikki.
Nukutti äiti lapsosen Puun varjoon liinaliekkuhun; Suut' antoi hälle siunaten, Riens' itse töitten humuhun. Laps ääneti vaan nukkuikin, Kuin lintu oksall' yötähän, Ja äiti voimin ahkerin Iloisna riehui töissähän. Nyt tuuti turvatonta se, Ken löyhytteli lehtoja; Se virren lauloi lapselle, Ken kai'utteli korpea.
Nyt Sanna, kaiho mielessään, Kotona töitäns jatkaa, Ja peloin miettii yksinään Tuon rakkaan lapsen matkaa. Ja aika kuluu, kuluu vaan, Ei mitään kuule lapsestaan. Nyt usein kesken kiiruunkin Riens rannan äyrähille Ja katsoi silmin vetisin Laineille läikkyville. Ne kuohuilee, ne vaahtoaa, Mut tietoja ei niiltä saa.
Joukot riensi jo, kuin koko maan kulovalkea valtais, huokasi tanner kuin salamoitsija-Zeun vihan alla, kun tuliruoskin maata hän lyö, jonk' alla Tyfoeus vankina maaten on maass' arimein, kuten kulkevi maine: noinp' all' askelien maa huokasi, soi kumu suuri kulkevien, väki riens yli kentän vauhtia tuimaa. Iliolaisten luo tuli tuulena-kiitävä Iris, aigiinkantaja-Zeun mureuttavan saatteli viestin.
Tien korjuu näillä toimenaan, ja työnsä tehtyään etäällä taiston telmeestä he jäivät lepäämään, talosta eineeks ottivat, mink' irti saivat vaan; Sven Tuuva myötä oli myös, hän pantiin passaamaan. Mut ilot jäi, kun törmältä nyt täyttä vauhtia riens' adjutantti Sandelsin, hevonen vaahdossa: »Jumalan tähden, sillalle, aseihin!» huusi hän, »vihollisjoukon tiedetään täst' yli pyrkivän.»