United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Silloin raivosi par'aikaa hirveä talvimyrsky; honkien latvat suhisivat ja kohisivat, ja ne lauloivat taasen erästä vanhaa laulua: Hohoo, hohoo! Olemme jo vanhat ja harmajat, Mut myrskyt me kestämme ankarat, Syys-satehet Ja keväiset, Ja talven vilut, Ja kesän ilot, Ja lumisäät, Ja tuulispäät, Ja yöt ja sumut, Ja päivän humut; Hohoo, hohoo, Olemme jo vanhat ja harmajat Mut myrskyt me kestämme....

Kun huomentuulosen valtahan runopurtesi rohkean annoit, niin puhalsi vuorilta tuulispäät ja pystyssä pääsi kannoit: näit vain nousevan auringon ja toivojen taivaankaaren, näit vain läikkyvän allokon ja kaukana siintävän saaren.

Niin lietona lehtojen helke soi, niin vienoja viestejä tuuloset toi ja perhonen silkkisiipi yli kaislojen karkeloi. Mut joutui syksy ja synkät säät, sai kylmät ilmat ja tuulispäät ja halla se maahan hiipi, tuli pakkaset, tuiskut ja jäät. Yli talven kaislat ne murheissaan lumipäisinä rannalla seisoi vaan ja kun vinkui talvinen tuuli, he kuiskivat muistojaan.

Ja kun metsänneidot pimeän tullen puitten latvojen päällitse hajanaisina parvina kotiinsa kiitävät, pauhaa jo myrskynä syksyinen metsä, susina ulvovat tuulispäät ja luokkina huojuvat hongat. Irti repii myrsky järvestä jään, irvistelevin ikenin ärjyvät aallot Jousimiehen rannassa, ja hänen tupansa tutisee hajotakseen.

Tää varsi taipuu, se maahan vaipuu, kun riehuu tuulispäät. Niin raskas päivä on, vaivaks vanhuksen! Oi, onnen päivät ne iäks jäivät, jäi nuoruus kultainen! petyt, poika! petyt, poika! Nainen jos lempimään sua taipuu, näät virvatulta vainen, mi harhaks pian haipuu. Kas, tuuli liehuu ilvein, ja läikkyy meren pinta, käy ees-taas kulku pilvein: niin vaihtuu naisen rinta.

Näät hengen, mit' ei riemut, murheen säät, ei korkeat, ei halvat murra, voita, min lentoon nosti myrskyn tuulispäät, sa Adlercreutzin, urhoist' urhoisimman, näät, kuvia silmä, sielu täynnä noita. Ja juuri hänen käskystään taas alkaa saa tuo synkkä ilve: tietä poloisinta vain mennä, poissa toivo, lepo, kadottaa kaikk' askel askelelta, maine, isänmaa, vain pakahtunut mit' ei itke rinta.

Näät miehen, jot' ei riemut, murheen säät, ei mielet suurimman, ei alhaisimman voi murtaa, taivuttaa, hengen näät, min lentohon vaan nosti myrskyn tuulispäät: näät Adlercreutzin, urhoist' urhoisimman. Ja hänen, hänen käskystänsä jällehen on alkava tuo ilme kurjavainen, tuo kulku levoton, tuo retki tuskainen, isänmaan, maineen, kaiken kadottaminen, jot' itkemätt' on epätoivo vainen.

Tapulikaupungin oikeuksia Pohjanmaan kaupungeille! toisti hän kuvaamattoman hämmästyneesti. Voi taivaan tuulet ja tuulispäät! Tapulikaupungin oikeuksia noille viheliäisille kauppaloille! Eikö enää ole oikeutta maailmassa? Vapaata merenkulkua Suomelle! Sehän olisi Tukholman häviö! Epäilemättä varma häviö. Mutta mitä voin tehdä?

Conon. Huomaa tämä. KASPER. Vaan me hänen sydämmensä musertaisim? ELINA. Ilman huolta! Minä tunnen hänen sydämmensä. Nytkö vaipuisi hän alas, tullessansa Kammiosta hurskaan, joka tällä hetkel Täältä lähtee perimähään kruunuansa? Hänkö vaipuis alas, vaihka pyörteliskin Tuhon tuulispäät nyt hänen ympärillään?

Keskellä harjua istuu ukko ahkiossaan, pitäen vasemmalla kädellä peuran sarvet, sill'aikaa kuin oikea käsi ilmaa haparoitsee etelää kohden. Hänen silmänsä palavat ja suusta soipi voimalliset sanat, joita tuulet, vihurit ja viuhut tottelevat. Se on vanhan Lappalaisen kuolemavirttä, ja tuulispäät tanssivat ilosta hänen ympärinsä.