United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Menin vihdoin myös pois meren rannoilta ja sisämaahan, jossa minä yhdessä pienessä kahakassa myös yhden haavan sain, ja täytyi minun jäädä Kangasalan pappilaan, jossa papin rouva minua niinkuin omaa lastansa hoiti, ja ulos-antoi minun sisarensa pojaksi.
Eipä kummakaan, jos Antista siltä tuntui, sillä isäpuolen kowuuden, sorron ja ylönkatseen sijaan kohteli opettaja häntä kaikella ihmisellisellä hellyydellä ja rakkaudella, opettaen ja neuwoen häntä niinkuin omaa lastansa. Pian rupesi tämä elämä näkymään pojassa päällepäinkin.
Harvoin hänen huulillansa hymyilyä näin, mutta kerran kuitenkin hänen mustat silmänsä loistivat ilosta, kun hän tädillensä sanoi: »Katsokaa, kuinka Tommi nytkin on minun poikavainajani näköinen». Paronitar oli leski, ja hänellä oli ollut pieni poika, joka hänen suureksi murheeksensa kuoli parin vuoden vanhana; tätä lastansa hän muisti kaipauksella vieläkin.
«Ne konnat!» huudahti laamanni hehkuen vihasta ja inhosta. «Oi Jumalani miten paljon on tapainturmelusta ja rikoksia, joihin lain koura ei milloinkaan voi ulettua! Ja isä, lapsen isä, kärsiikö hän että hänen lastansa niin pidellään?» «Hän on tykkänään sen matami hirviön vallassa. Sitä paitsi hän on nykyään vuoteen omana ja tuskin tietää mitä talossa tapahtuu.»
Minä pidän sen hyvänäni, niinkuin se tulee, ja koetan hyötyä siitä niin paljon kuin mahdollista. Tämä on parasta, eikö niin?" Mr. Omer yski taas sen vuoksi, että hän oli nauranut, ja hänen tyttärensä, joka nyt seisoi likellä meidän vieressämme, hypittäen pikku lastansa tiskillä, autti häntä tästä kuurosta. "Voi minua!" sanoi Mr. Omer. "Niin tosiaan. Kaksi henkeä!
Minä olen kehoittanut häntä alituisesti seuraamaan lastansa, rukoilemaan sen puolesta ja antamaan sille kristillisen kasvatuksen. Mutta eihän nämä puheet merkitse mitään, kun nyt myymme lapsen jumalattomalle miehelle, jonka luona se luultavasti tärveltyy sekä ruumiin että hengen puolesta. Emmehän silloin ensinkään seuraa antamiamme neuvoja."
Mauno ei sanonut mitään, sillä hänen tapansa ei ollut semmoisiin mitään vastata. Seuraavana päivänä kun väki meni työhön, lähti Mari. Sitä ennen oli murheellinen ja hellä äitinsä halaillut ja syleillyt häntä ja kastellut kuumilla kyyneleillä ainoata ja tuolla lailla kotoansa pois lähtevää lastansa. "Jumala sinua siunatkoon!" sanoi hän viimeiseksi jäähyväiseksi.
Hänen väkensä väheni vähitellen monissa pienissä kahakoissa; hänen täytyi, ettei jättäisi kovin suurta aukkoa sotajoukkoon, pestata uusi miehistö, ja kun hän vihdoin itse kaatui eräässä kahakassa, ei kukaan ruvennut auttamaan hänen jälkeen jäänyttä vaimoansa ja lastansa.
Hän oli hywäluontoinen, helläsydäminen ihminen, kuten naiset usein owat, ja rakasti sydämmestään tätä ainoata lastansa, kokien kaikessa katsoa hänen parastansa.
Niinhän se aika kului, mutta Niemimäkelän isännän sydän ei sulanut vävylleen eikä tyttärelleen, ja missä hän suinkin luuli jotakin voivansa, yritti hän aina kostamaan heille; niin kivikovaksi oli hänen sydämensä paatunut omaa lastansa ja kelpo vävyänsä kohtaan!