United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja nyt, katselepas nyt ympärillesi, mies, ja sano: kuka rakensi tämän kylän ehommaksi entistään? Kuka perkasi tämän korven, kuka teki teitä ja polkuja, kuka sarat mittasi, suot ojitti, kuka kynti tämän ihanan, hedelmällisen pellon, kuka kylvi koko tämän vainion, joka nyt tuulessa huojuu ja josta sadat nälkäiset pian ravintonsa saavat?
Nummi naurahti ja rupesi nyt pois pyrkimään. Hyvästi jätettyään hän kysyi vielä: »Pitkäkö matka tästä on pappilaan?» »Venäjän virsta», vastasi mummo. »Aiotteko sinne?» kysäisi leski. »Aion. Rovasti, joka on setäni, kutsui minut pappilaan juhannusta viettämään.» »No kyllä minä neuvon teille oikotien», sanoi leski. »Kun nyt menette vähän matkaa äyrästä pitkin, niin tulette vainion veräjälle.
Kyösti, pitempi, katsoi kolkosti eteensä. «Kuulkaa, kuinka ankarasti ukko jyrisee; nyt on oikein Jumalan ilma!« «Ilma! Se on minun mieleeni. Kuta julmempi, sitä parempi! Nyt ei ainakaan kukaan kuule meitä. No, mitä mietit? Viisisataa riksiä ja aika oivallinen torpanmaa Kärmälän vainion takana; viisi tynnyrinalaa niittyä, kymmenen tynnyrinalaa peltoa. Hullu, ellet siihen tyydy!«
Niinkuin virta auringon paisteessa virvoittaen helkkyy vainion läpi, niin solisivat hänen hellänsuloiset virtensä sydämmeeni. Joku sisällinen voima veti minua häneen enemmän kuin koskaan kehenkään muihin. Hänen lähistössään tuntui mieleni niin hyvältä ja onnelliselta, ett'en olis siitä tahtonut koskaan eritä. Keskustelustakin hänen kanssaan säteili minuun voimaa, intoa ja hartautta.
Ja nyt, kun illan suussa näet työsi vainion Ja tähkät täydet nuokkuin laskeissa auringon, Ja kansasi kun kilvan Sinua kunnioi, Runotar Suomen silloin ei äänet' olla voi. Kaikuja Hämeestä 1890. Yöllisessä Terhenessä Ja umpimailla Kulki kansa Johtoa vailla, Heimoansa Ei heimo tunne, Ei tiedä kunne Matka lie, On outo tie, Ja ilmat virvat Ne harhaan vie.
Sentähden on minulla oikeus iloita rauhan töistä; minä tiedän, mitä miekka kaataa ja mitä aura rakentaa. Miekan teräksessä väijyy paha henki hekumoidakseen ihmisten verestä ja kyynelistä; miekka murhaa, miekka hävittää, mutta aura antaa onnea ja elämää... Näetkö, Larsson, tämän vainion on aura perannut. Tuolla Korsholmassa on Suomen vaakunakilpi, jossa näkyy leijona paljas miekka kädessä.
Ei kuitenkaan ollut vielä tuo hetki tullut. Vielä seisoivat he siellä syvälle maahansa juurtuneina, hautoen juuriensa välissä tälvellista routaa, jota tuhoa tuottavana halla-usvana huokuivat yli vihannan vainion.
Viimein vainion takana tien kääntyessä metsään Mooses katosi Pilkkoineen metsän suojaan, ja emäntäkin huokaisten sanoi: »Ehkä se kuitenkin hiljalleen pääsee kotiin, jo on kohta puolen virstaa kulkenut ja lämminhän nyt on ilma, ei nyt tule vilu miehelle eikä hevoselle, jos yöhönkin viipyy. No huomenna siitä postin mukana saadaan tieto, miten on asiat.»
Sitten koko Suomessa ei jää kiveä kiven päälle, jos mekin sodan jalkoihin joutunemme, sanoi Anna ja laskeutui hänkin vuoteelleen. Aamulla jo herätessään Mooses muisti illallisen aikeen ruveta haavasta tekemään jauhoja. Kun vainion perällä peltomaalla oli suuria haapoja, niin päivän koittaessa Mooses koppasi kirveensä, meni ulos ja kohta kantoi sieltä haapaisen rangan pirttiin.
Sen valossa väikkyi kauniina vaaleankeltaiseksi maalattu kartanokin, jonka viisi valkeapuitteista suurta akkunaa liekehti auringon säteissä. Tätä katsomaan istahti nyt Mikko vainion aidan veräjälle tyytyväisenä, kun hänellä nyt oli tällainen rauhallinen ja turvallinen koti. Mieli liikuttui sitä katsellessa... Mutta Mikon astuessa pirttiin jylähti rinnassa kolkosti, sillä hän näki Aunon itkevän.