United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Hän on varmaankin paljon viisaampi isääni", ajatteli Aino, ja isänsä nosti silmänsä kirjastaan kysyäkseen oliko hän muistanut panna kalan likoon ja silittää papin kauluksen huomiseksi ja pitikö hän Hottentottien tavoista, mutta silloin olivat Ainon ajatukset muualla, kaukana täältä. Kolmas luku. Kylässä ja kotosalla; kotosalla ja kuitenkin kylässä.
Ainon sanoissa, Saaran ja Anna Marian ja Antin poissaolossa ja siinä, että oli nyt ehkä ainiaaksi poissa se mielen rauha, mikä vielä viime kesänä töitä toimitellessa ja töistä lepäämään laskeutuessa täytti sielun ja soi ruumiille siunatun levon. Rovastin ja ruustinnan ystävyys paistoi nyt mielessä kuin nouseva aurinko monen myrskyisen päivän ja yön perästä.
Voisihan hän vaan poistaa Ainon ajatuksistaan; olihan hän kirjoittanut ystävilleen, ett'ei hän muuten yhtään välittänyt Ainosta, vaan koetti ainoastaan muuttaa hänen mielensä. Minkätähden jätti hän aina kesken lukemisensa, vaikka ei ollut päässytkään loppuun, ainoastaan sentähden, että Ainolla juuri sillä kellonlyönnillä oli tapana käydä kävelemässä.
Nyt oli oikeastaan ensimmäinen kerta, jolloin Aino uskalsi oikein häntä tarkastaa, ja hän huomasi nyt, ett'ei ylioppilas ollut ollenkaan niin ruma, kuin ennen oli luullut. Hänen kasvonsa olivat miettiväiset ja kirkkaat ja hän ei enään näyttänyt niin itserakkaalta ja ylpeältä kuin ennen. Ainon mielestä oli hän yhtä nuori kuin hän itsekin, vaan kuitenkin herätti hän kunnioitusta.
Olli-Pekka oli nyt kirkolta palatessaan tuonut morsiamensa Alanteen Ainon ikäänkuin täyttämään sitä aukkoa, jonka kaksi viikkoa sitten Anna Marian siirtyminen uuteen kotiinsa Jokikylään ja nyt Antin poismeno oli tuottanut. Aino oli kuitenkin päivät ja viikot talossa kuin vieras.
Se mieluummin elää unelmissaan. Se ei heikkoudestaan tahdo tietää, ei voimansa mahdollisuuksista. Se filosofoi omalla tavallaan, ja suuripiirteisen suvaitsevainen ja lempeä on Kalevalan viisaus: ei moitteen sanaa. Päinvastoin: Ainotilan omituinen runollisuus ja viehkeys pääsee Kalevalan kuvauksessa täyteen oikeuteensa. Ja Ainon personallinen suuruus on siinä, että hän mieluummin kuolee...
"Enkö saisi olla laulamatta, isä", kuiskasi hän puoleksi valittaen, "minä en osaa mitään ja minua niin hävettää, nyt kun ylioppilas on täällä." "Etkö mitään osaa? Hyi, Aino! Tiedäthän, ett'en minä siitä pidä", vastasi isä totisesti ja Ainon täytyi lähestyä pianoa. "Hän ujostelee teitä", kuiskasi pastori ylioppilaan korvaan.
Erkki oli iloissaan kun näki hänen sielunsa kasvavan ja päivä päivältä yhä enemmän ilmituovan ajatuksiaan, niinkuin se joka iloitsee lehtisilmikoita katsellessa, jotka puhkeavat ja muodostuvat lehdiksi. Hänen täytyi saada tietää, miten Ainon laita oli; sentähden kysyi hän kerran palvelialta, joka meni joelle vaatteiden pesuun.
Hänen silmänsä ovat sen jälkeen pysähtyneet moneen hienoon kohtaan, joiden ohitse olivat sitä ennen liukuneet, ja on hän käynyt miettimään monta paikkaa, jonka syvää tarkoitusta ei ollut ennen tullut ajatelleeksi. Mitenkä on Perander esimerkiksi selittänyt tuon kohdan Kalevalassa, jossa Väinämöinen tapaa Ainon lehdossa ja häntä kosii!
Vanhus puhui Ainon isoisästä ja kaikista vanhoista muistoistaan ja lopetti aina sanoen: "voi, tämä on pastorin tytär", eikä Ingrid voinut unohtaa, että Aino oli tullut heidän halpaan mökkiinsä. Heidän tultuaan ulos, sanoi ylioppilas Ainolle: "Te teitte tänään hyvän työn, Aino neiti. Näittekö, kuinka iloiseksi he tulivat jo siitäkin, että te tulitte heidän luoksensa?