United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mummon talot joutuivat myytäväksi ja niiden hinnan saivat mummon perilliset. Ylioppilaan velka pysyi aina maksamatta; papiksi hän tosin tuli, vaan rohvessyörin tytärtä ei hän saanutkaan, eikä niin muodoin perintöäkään. Ei hänkään kauvan elänyt vaan riutui surusta pois.
Huhtikuun kolmantena päivänä tapasin Finströmin kirkolla turkulaisen ylioppilaan Sakarias Wegerin, joka oli matkalla Ruotsiin. Mutta kun tähän aikaan ei Ahvenanmaalta ollut sille suunnalle ketään menijöitä, sain hänet houkutelluksi palaamaan takaisin Suomeen.
"Mutta John, John, mitä sinä ajattelet?" Hän ei kuullut tytön sanoja, vaan veti hänet kanssansa saliin. Nyt oli juuri tanssin loma-aika. Heitä kohtasi yleinen virskuminen. Neiti Kreinerillä oli, nimittäin, nenän alla jäljennös tuon nuoren ylioppilaan viikseistä, ei täydellisesti niin mustat, mutta jotakuinkin selvät. John ei huomannut naurua. Hän otti lasin ja pyysi saada puhua.
Olen nuori ylioppilas. Lyyrani on kunniani. Olen ihmeesti vapaa. Tuntuu niin hyvältä, kun ajattelen eroitusta koulupojan ja ylioppilaan välillä! Silloin elämä suljettu hautakammio, sanat kuolleita muumioita, kirjaimet ikäviä hieroglyfejä nyt avoinna edessäni maailma, sanat puhaltelevat henkeä, kirjaimet tulkitsevat totuuksia. Nyt elän ja nautitsen elämästä.
Aino kallisti päänsä, hänen silmäluomensa värisivät, hän ei voinut sanoa mitään, mutta hänen kätensä vapisi ylioppilaan kädessä. Erkki katsahti häneen lempeästi. "Nyt on teidän vastattava, Aino neiti", sanoi hän hetken äänettömyyden jälkeen; "te ymmärrätte, mitä tarkoitan. Te olette nähnyt kotini, se on autio ja kylmä; mutta te voisitte levittää sinne auringon valon ja lämpöä.
Mutta rahoja ottaessani sieppasi nimismies kämmeneltäni ruotsalaiset rahat ja kysyä tivasi, mistä olin kotoisin. »Korpoosta», vastasin minä tyynesti, »ja olen nykyjään renkinä Erkki Matinpojalla ja saappaat minä ostin sille ylioppilaalle, joka meillä papinvirkaa toimittaa.» »Mikä sen ylioppilaan nimi on?» tivasi nimismies edelleen.
Verkalleen ja juhlallisella äänellä virkkoi Sanni ikäänkuin itsekseen: »Olen kauan pelännyt, että näin loppuisi juuri tuollaiset hiljaiset ja umpimieliset ihmiset tulevat tavallisesti pähkähulluiksi, ilman että siitä voi vähintäkään merkkiä heissä ennen huomata.» Nyt kuultiin, että ylioppilaan ovi taas suljettiin. »Hän tuli takaisin», kuiskasi rouva, »nyt kai hän uudestaan taas alkaa elämöidä.»
"Enkö saisi olla laulamatta, isä", kuiskasi hän puoleksi valittaen, "minä en osaa mitään ja minua niin hävettää, nyt kun ylioppilas on täällä." "Etkö mitään osaa? Hyi, Aino! Tiedäthän, ett'en minä siitä pidä", vastasi isä totisesti ja Ainon täytyi lähestyä pianoa. "Hän ujostelee teitä", kuiskasi pastori ylioppilaan korvaan.
Ja niinpä kävikin, matkallaan he kohtasivat ylioppilaan. "Oletteko kävelemässä?" kysyi tämä lähestyen heitä. "Olemme", vastasi Mathilda, "ja tiedättekö minne matkamme piti? Teitä tervehtimään". Ylioppilas näytti hämmästyneeltä ja epäilevältä. "Tottako sanoitte?" kysyi hän, "sepä vasta ystävällistä? Onko totta, Aino neiti? Minkä tähden nykäisitte ystäväänne hameesta.
Toivoipa hän joskus niin hartaasti päästä kaupunkiin ja kuitenki tunsi hän, että jos joku käski hänen matkustaa, olisi hän siellä vaan suruissaan ja ikävöisi aina kotiinsa. Tavattuaan ylioppilaan iloisella ja ystävällisellä tuulella, tuntui hänestä ikäänkuin hänenkin oma alakuloinen mielialansa olisi samassa muuttunut iloisemmaksi.