United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänestä oli elämä kuin autio, ääretön kangas, jolla kohtalonsa oli hänet määrännyt harhailemaan edestakaisin ilman mitään päämäärää. Sillä kannalla olivat asiat, kun taas sattui tulemaan kirje Kallelta. Rukkiukko toi sen itse pappilasta ja kummasteli suuresti, kun poika, joksi hän yhä Jerikoa nimitti, ei siitä ensinkään näyttänyt ihastuvan.
Jos olisin poikennut lepäämään ainoastaan sellaisissa ravintoloissa, jotka olivat oikein mieleeni, sekä ulkoa katsoen, että sisältä, olisi ollut parasta kokonaan heittää kaikki matkustukset sikseen. Tallipihakin oli yhtä autio ja tyhjä. Kaikki oli suljettu.
Niin kauan kun hän asuu ja elää siellä, menevät meidän ajatuksemme ehtimiseen sinne, ja hänen luokseen me riennämme niin pian, kun sinne joudumme. Kun hän on poissa, tuntuu siltä kuin koko seutu olisi autio ja tyhjä. Opettajani, prof. Herman Grimm, Berlinissä vaikutti minuun monta vuotta juuri tällä tavalla.
Se on se vanha Broad-way, Londonin Strand, Parisin pulevarti Montmartre, alimmassa osassaan miltei mahdoton asua, ylemmässä miltei autio.
Samoin on Jumalan ja ihmisen Jumala antaa vanhan syntipalon raivota ja sytyttää vastatulen, uusia syntejä, uusia haluja sydämen joka puolelle, aina siksi, kunnes hetki on tullut tuskan, synninhädän hetki jolloin tulet rätisten yhtyvät ja sammuttavat toinen toisensa, ja sielu on kuin poltettu, autio maa, mutta sen mustassa, palaneessa mullassa itävät jo uuden elämän siemenet."
Tuntui vähän kummalliselta nähdä nyt laakson, joka auringon noustessa oli aivan autio, aseita välkkyvän ja punaisia takkeja ja polvihousuja vilisevän. »Siinä nyt näet», sanoi Alan. »Tätä minä juuri pelkäsin, että he nimittäin asettuvat joen puolelle vahtiin. Noin pari tuntia sitten alkoi heitä tulla, ja sinä, mies, olet vain nukkunut raskaasti! Paikkamme on tässä vaarallinen.
Mutta synkkä ja autio, kuin syksyn metsät hänen ympärillään, oli myös hänen sydämensä. Kauan hän asteli sammaleista korpea, asteli viimein kivistä, mustikanvartista maata, ja murheellisesti huokaili kellastunut koivisto käydessä kolkon tuulen. Mihin piti hänen vaeltaa metsien pyörryttävissä saleissa? Mihin piti paeta miehen, koska iloton ja pimeä oli elämä ja pimeä kuoleman yö?
Tätä vaan tarvittiin saattamaan täydelliseksi sitä kamalaa vaikutusta, jonka autio nummi, viluinen tuuli ja pimenevä taivas tekivät. Näytti siltä kuin Baskervillekin olisi tullut hieman kolealle mielelle, sillä hän veti päällystakin ympärilleen.
Lepäsi vaan joku rahkarantainen metsälampi suurten petäjäin siimeksessä tahi kiemurteli maantien rummun alitse suoperäinen metsäpuro, liikutellen tummia vesiään, kohti tuntematonta tulevaisuutta. Muuten oli maa autio ja tyhjä. Mikä ei ollut korpea, se kalliota, mikä ei kalliota, se silmänkantamatonta rämettä. Milloinkaan ei Jaana ollut synnyinseutuaan näin rumaksi ja karuksi tiennyt.
Ja se vaati rakkautta, sillä olihan maailma muuten autio ja tyhjä eikä elämä ilman yhtään rakastavaa ja rakastettua ystävää ollut siedettävissä. Kaikkea sitä siis, jota hän oli ennen etsinyt ja jota saavuttaakseen hän oli polkenut niin monta polkua, niin monta haavaa antanut, saanut ja painanut arpeutumaan.