United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Enkö saisi olla laulamatta, isä", kuiskasi hän puoleksi valittaen, "minä en osaa mitään ja minua niin hävettää, nyt kun ylioppilas on täällä." "Etkö mitään osaa? Hyi, Aino! Tiedäthän, ett'en minä siitä pidä", vastasi isä totisesti ja Ainon täytyi lähestyä pianoa. "Hän ujostelee teitä", kuiskasi pastori ylioppilaan korvaan.
"Niin, kyllähän ne nyt sentään, vaikka vastahakoisestikin antavat, kun pyytämään menee. Enköhän mene Heistrokkiin?" kysyi Matti vaimoltansa. "Meidän on vilu, saako mennä Heistrokkiin äiti?" tuli Liinu sanomaan ja Aukusti tuli perässä valittaen. "Täytyyhän sitä jonnekin mennä pyytämään ... koettaisit sinne Heistrokkiin.
Hän oli sill'aikaa hyvin ystävällinen Amalialle, valittaen, että hänen kohta häiden jälkeen oli täytynyt ruveta sairaanhoitajaksi niin suurelle lapselle kuin hän oli. Amalian onnistui pidättää mielensä tyynenä, vaikka hän lääkäriltä oli saanut tietää nuoren puolisonsa vaarallisen sydänvian.
Minä en kykene mitään tekemään enkä toimimaan, ei muuta kuin suremaan ja kärsimään; mihinkä polonen tästä nyt joutunenkaan?" sanoi hän alakuloisesti valittaen. "Ole nyt tässä minun luonani joku aika, ehkäpä keksimme tuohon sinun kurjaan tilaasi jonkun keinon," kehoitin. "Ei, ei se käy päinsä.
Silloin, viidennellä kierroksella, viulu äkkiä vaikeni, välähti ohitanssivan Olavin toisessa kädessä ja iskeytyi samassa silmänräpäyksessä sadoiksi sirpaleiksi pöydänkulmaan 'vii-uu' huusi räsähdyksen keskeltä valittaen muuan pingottuneena katkennut kieli. Häähuone hätkähti, väki katsoi pelästyneenä morsiuspariin.
Noin hän lausuin otti otsaltaan Seppeleen ja ruusun rinnaltaan, Viimein vyönsä päästi, viskasi Jokeen kaiken kaunistuksensa; Valittaen virkkoi vienosti: "Virta, vie Nadeschdan hempumet, Vie ne Moskwaa-jokeen, joka taas Kauniisti ne kantaa Okaahan, Kusta Wolgavirtaan vierevät; Viimein mereen Wolgan matkassa Saapuessa totta löytävät Kuvan sulhoni; se onpi myös Haahmo veretön ja syletön, Syleiltävä unissani vaan."
Kun uunin pohjalla ei ollut jäljellä enää muuta kuin tuhkaläjä, palasi Jeanne avonaisen ikkunan luo, ikäänkuin hän ei enää olisi uskaltanut jäädä ruumiin viereen, ja alkoi itkeä kasvot peitettyinä käsiinsä, valittaen sydäntä särkevällä, epätoivoisella äänellä: Voi, äiti raukka, voi äiti raukka!
Ja minä tunnen mielessäni, kuinka hän huomen-illalla kulkee ympäri ja nuuskii kaikkia kalujani, viipyy tuolin vieressä, missä minun on tapa istua, ja sitten menee äitini luo ja panee maata inisten ja yksivakaisella katsannolla, ikäänkuin valittaen, että olen hyljännyt hänet ja tehnyt hänen vanhalle uskolliselle sydämellensä pahaa. Eikä yksikään ihminen voi asiaa hänelle selittää!
Mitä olisi tehtävä? Näiden satojen onnettomien luo tulimme me, itsekin neuvotoinna ja valittaen: mitä olisi tehtävä? Rouva Simon suoriutui ensimmäisenä pulasta. Minä menen etsimään pappilaa tahi hankin apua jostain muualta, sanoi hän. Tulkaa, tohtori, ja näyttäkää minulle tulitikulla tietä portille. Te, Martha rouva, voitte sen aikaa odottaa täällä.
Riensimme Josuata etsimään ja löysimme hänet liikkumatoinna makaamassa kuilun pohjalla; luulin, että hän oli kuollut. Flinken makasi vähän matkan päässä hänestä, jalakset taittuneina. Hämmästyksemme voipi kyllä arvata. Josua ei ollut kuollut, hän oli vaan pyörryksissä ja heräsi pian valittaen, sekä koetti nousta ylös, mutta ei voinut. Vedimme hänet kelkassa kotiinsa.